Marja-Leena Vaittinen: Terveydenhuoltoammattiin kasvaminen. Sairaanhoitajien
Koulutussäätiön julkaisu. WSOY 1988
AMMATTI-IHMISELLÄ PALLOT PÄÄLLEKKÄIN
Sairaanhoitajat kirjoittavat hoitotyöstä niin paljon, etten hetkeen
tajunnut että sairaanhoitaja Marja-Leena Vaittisen työ ei ole suora seuraus
hoitotyön käsitteen kehittämispyrkimyksistä,
vaan on jatkotyöstetty esitys hänen vuoden 1984 sairaanhoidon hallinnollisen
tutkinnon opinnäytetyöstään, joka käsitteli ammattiin kasvamista.
Kirjanen on täysin teoreettinen tutkielma, josta Vaittinen syystä varoittaakin
huomauttamalla ettei hän kuvaa sitä miten terveydenhuoltoammattiin todellisuudessa
(harvennus minun) yksilöllisesti kasvetaan, ja toteaa viisaasti, että lukijan
arvioitavaksi jää, mitä hyötyä tällaisista teorianmuodostamiseen pyrkivistä
kuvaustavoista on oman tai opiskelijan kehitysprosessin jäsentämisessä.
Lukijoiksi hän toivoo eritoten terveydenhuollon kouluttajia, mutta myös
opiskelijoita, tutkijoita ja työntekijöitä.
Vaittinen keskittyy lähinnä siihen, miten yhden yksilön minäkuvan eri
osat suhtautuvat ja muuttuvat toisiinsa nähden ammatillisen kehittymisen
eri prosesseissa. Minäkuvan perusjäsennys on muunnelma Martti
Lindqvistin kirjassaan "Terapia inhimillisenä tapahtumana kristinuskon
näkökulmasta" esittämästä ihmisen kasvun ulottuvuuksien kuviosta.
Kuvio muodostuu ympyrästä joka sulkee sisäänsä kolme toisiaan osittain
leikkaavaa ympyrää: fyysisen, sosiaalisen ja henkisen ulottuvuuden ympyrät.
Niiden ulkopuolelle jäävä (niitä kaikkia läpäisevä) alue on uskonnollinen
ulottuvuus. Niiden yhteisesti peittämä alue on ihmisen tasapainoisin kasvualue.
Hänen muunnoksessaan ovat Lindqvistin pallot saaneet vastaavasti nimet
situationaalinen minäkuva eli minäkäsitys, kaksi muuta normatiivinen (millainen
minun tulisi olla, jotta ympäristö hyväksyisi minut) ja ihanneminäkuva
(millainen haluan olla). Tämä kolmipallojako onkin sen jälkeen kirjan hallitsevin
Vaittisen tarkentaessa sitä niiden sisässä olevien uusien kolmipallorykelmien
avulla ja sovitellessa malliaan useista näkökulmista myös ammatilliseen
minäkuvaan, jolloin pallot saavat kulloinkin eri otsikot, mutta perusidea
säilyy entisellään. Keskeisimmiksi ammatillisen minäkuvan tekijöiksi muodostuvat
normatiivisen ammatillisen minäkuvan ja ammatillisen minäihanteen keskeinen
jännite. Niinhän se on, jokainen joutuu kysymään, mihin vetää rajan ihmissuhdeideologian
virallisena mallinukkena toimimisen ja omien ideologiasta poikkeavien erityispiirteiden
hyödyntämisen välillä.
Ammattiin kasvaminen, kirjan koko pääaihe, on Vaittiselle yksilön minäkuvan
ja yksilön ammatillisen minäkuvan yhdentymistä. Vain siellä, missä niin
privaatti- kuin ammattiminäkuvan päällekkäin saatetut ympyrät kaikki leikkaavat
toisiaan niin normi, ihanne- kuin minäkäsityspallostenkin osalta, täyttyvät
sekä inhimillisen että ammatillisen kasvun ehdot. Prosessin helpottajana
hän mainitsee ohimennen työnohjauksen.
Myönteinen ammatillinen kehitys johtaa Jeesuksen kuvamaan tasapainoon:
antakaa keisarille mikä keisarin on, Jumalalle mikä Jumalan on, mutta usein,
aivan liian usein huomaan sen johtavan pelkän keisarin palvontaan. "Normatiivisen
ammatillisen minäkuvan ainesten olisi sisällyttävä ammatilliseen minäihanteeseen"
sanoo Vaittinen. Arvaahan sen kumpi minäkuva jää alakynteen, sillä harvoinpa
yksilö normatiivista minäkuvaa eli tuntemuksiaan ympäristön asettamista
vaatimuksista voittaa muutoin kuin strutsikonstilla: "Ei niitä ookkaa,
ei niitä ookkaa..." Sanomaton, lausumaton, kaikkialla läsnäoleva ryhmäpaine
pystyy huoraannuttamaan ihmissuhdetyöntekijänsä ammattirakastajaksi, sillä
"toisinajattelijoita" on yleensä liian harvassa muodostamaan
merkittäviä vastapaineita.
Vaittisen teoretisoinneissa on niiden yksinkertaistetun selkeyden vuoksi
jotain pelottavaa. Ne perustuvat tavanomaisille käsitteille ja muiden mielipiteiden
suorille lainauksille niin paljon, että näen hänen täyttävän sairaanhoitajan
hallintotyypin kriteerit niin hyvässä (selkeydessä) kuin pahassa (vieraantumisessa).
On tietysti hätäisen lukijan oma syy, jos ainoa kirjasta jäävä mielikuva
on jotta silloin pyyhkii hyvin kun pallot on päällekkäin.
Markku Siivola