Fritjof Capra: Fysiikka ja Tao. 352 sivua. Suom. Mikko Kilpi. Uuden ajan ihminen-kirjasarja. WSOY 1983

Fritjof Capra

Albert Einstein

Kun materialisti juoksee päänsä seinään pahki, katsoo hän tämän todistavan, että materia on se perustotuus, josta kaiken ajattelun on lähdettävä. Liekö saatu kuhmu peräti älynystyrä?

Vaan mitä sanovat ammattimaterialistit, aineen todelliset tuntijat; ydinfyysikot? Heille on materia enimmäkseen tyhjää, syyn ja seurauksen lain tuolla puolen tapahtuvia todennäköisyyksiä.

Kuinka paljon on kadun miehen tai edes kadun professorin maailmankuvaan vaikuttanut Einsteinin osoittama ja yleisesti tunnettu tosiseikka ajan ja paikan suhteellisuudesta? Kuinka moni on pysähtynyt tuon puhtaasti länsimaisen tieteen länsimaisen edustajan ajatusten äärelle katsomaan, kuinka viimeinenkin jo antiikin kreikkalaisten kaipailema kiinteä piste tempaistaan pois. Meille ei jää enää mitään tosi todellista, tosi alkuolevaista. Ja silti vielä monet ydinfyysikotkin samaistavat naivisti aistimaailman todellisuuteen etsien "sitä oikeaa" alkeishiukkasta, pysyvyyden turvaa, järjen kokonelsonia universumista. Mutta yhä pienempiin osasiin näyttää tutkimuksen tieltä peräytyvän tuo tosiolevainen.

Alkaessaan yhtenäisyyden hajottamisen muutama vuosisata EKr. loi kreikkalainen ajattelu Parmenidoksen ja Herakleitoksen aikaan länsimaisen tieteen riemuvoittojen ensi edellytykset. Demokritos loi kuulun atomikäsitteensä; aineen jakamattoman, passiivisen ja kuolleen perushiukkasensa, jota jokin ratkaisevasti siitä erillään oleva muu tekijä sitten liikutteli. Henki ja aine vangittiin eri selleihin.

Hajottaessaan idälle niin tyypillisen kokonaisvaltaisen tarkastelutavan äärimmäisen tarkasti analysoituihin osiin, hallitsee tieteemme luonnonilmiöitä tavalla, joiden niin hyvät kuin pahat seuraukset voimme niin syvästi nähdä kaikkialla kulttuurissamme. Samalla se kuristi jumalat hengiltä ja syövän tavoin tappoi harjoittajiensa intuitiivisen maailmantutkimusmenetelmän.

"Moderni fyysikko kokee maailman rationaalisen mielen äärimmilleen viedyn erikoistumisen kautta, mystikko taas intuitiivisen mielen äärimmilleen viedyn erikoistumisen kautta."

Fritjof Capra

Nyt, yli kahden vuosituhannen päästä, se nimenomaan tuon äärimmäisen hienostuneen ja nerokkaan tutkimusotteensa kautta on pystynyt tunkeutumaan rationaalista tietä niin pitkälle, että maailman jakamaton kokonaisuus taas paljastuu osiensa kautta. Tieteemme tutkimusotteesta löytyykin hymyilevä mystikko. Rationaalinen maailmantutkimus lyö kättä idän filosofioille.

Kun fyysikko Fritjof Capra vuonna 1969 eräänä myöhäiskesän iltapäivänä valtameren rannalla rantaan vyöryviä aaltoja katsellen ensimmäisen kerran välittömän elämyksen kautta koki kaiken syliinsä sulkevan jättimäisen kosmisen tanssin, hänen hapuilunsa analyysin ja intuition välillä päättyi. Se oli tämän kirjan alkusysäys.

Kaukana ovat ne ajat takanapäin, jolloin Demokritos kuvitteli atomin perushiukkaseksi. Yhä tarkempien luonnontieteellisten tutkimusten kautta on länsimaisen tieteellisen maailmankuvan ollut pakko peräytyä totuuksistaan yhä taaemmas. Newtonilainen omena putosi vielä aistihavaintojamme vastaavien matemaattisten kaavojen mukaan, mutta Einstein osoitti moiset olettamukset vain likiarvoiksi. Perustotuuden arvonsa joutuivat luovuttamaan niin aika, kuin paikka, vetovoima ja massa, niin, kaikki, eikä jäljelle jää kuin einsteiniläinen kenttä (tokkopa edes sitäkään?):

"Siksi voimme nähdä aineen koostuvan niistä tilan alueista, missä kenttä on äärimmäisen intensiivinen...Tässä uudenlaisessa fysiikassa ei ole sijaa sekä kentälle että aineelle, sillä kenttä on ainoa todellisuus".

Albert Einstein

Jouduttiin toteamaan että itse tyhjyyskin on vain yksi kentän muoto kun näennäiset hiukkaset syntyivät hiukkaskokeissa spontaanisti tyhjästä ja katosivat jälleen. "Yhtä vähän kuin idän Tyhjyys ei "fyysinen tyhjiö" - kuten sitä kenttäteoriassa nimitetään - ole pelkkä mitään sisältämätön tila, vaan se sisältää potentiaalisesti kaikki hiukkasmaailman muodot ... Muoto on tyhjyys, ja tyhjyys on todellakin muoto, kuten sutra sanoo".

Vaikka lukija ei olisi kiinnostunut muusta kuin hindulaisuuden, buddhalaisuuden ja taolaisuuden esittelystä, on Capran kirja jo lukemisen arvoinen. Vaikkei lukija olisi kiinnostunut muusta kuin kiehtovasta retkestä hiukkasfysiikan ihmeelliseen maailmaan on kirja jo lukemisen arvoinen.

Mutta todella lukemisen arvoiseksi tekee kirjan Capran - ei synteesi, vaan:

"Niinpä me emme tarvitse synteesiä, vaan mystisen intuition ja tieteellisen analyysin dynaamista vuorovaikutusta."

Fritjof Capra

Houkuttelen vielä kerran Capran pariin: ei todellakaan tarvitse olla itämaisista filosofioista kiinnostunut. Turvallisesti länsimaisella maaperällä pysytellen voi tukka pystyssä lukea ydinfysiikan tutkimustulosten kiehtovista haasteista tieteellisen maailmankuvamme perustotuuksille. Aivan samasta puhuu Lincoln Barnett kirjassaan "Maailmankaikkeus ja hra Einstein (1974), jota Einstein itse on sanonut työnsä parhaaksi popularisaatioksi. Myös Arthur Koestler, tänä vuonna vaimonsa kanssa yhteisitsemurhan tehnyt tunnettu kirjailija, pohtii mikro- ja makromaailman keskeisiä suhteita kirjassaan "Parapsykologiaa vai yhteensattumia" (1973). Itsemurhaansa edeltäneessä kirjassaan Bricks to Babel eli Baabelin tornin tiilet hän toisaalta sanoutuu irti mystiikasta, toisaalta näkee siinä pienen toivonkipinän kiilun:

"En usko, että itämaisen mystiikan nykyaikaiset muunnokset voivat tarjota parannusta ihmiskunnan traagisiin vaivoihin. Mutta joitain merkkejä on, että uudenlainen mystiikka tai kosminen tietoisuus saattaa nousta esille niistä rajattomista näkymistä, joita atomia pienemmät tai tähtijärjestelmäämme suuremmat maailmat ovat äskettäin paljastaneet."

Niiden vuoksi hän ei kuitenkaan jaksanut elää. Niinkuin nuoren Aila Meriluotomme Kivisellä Jumalalla oli hänenkin jumalillaan vain tyhjät silmäkuopat. Särkyneen atomin ovi on rempallaan, huoneet tyhjät, jumala on muuttanut pois.

Siinä Capran tärkein sanoma onkin. Ei ole mitään, mihin tarttua. Osaset ovat ymmärrettävissä vain yhteyksiensä kautta. Mikään niistä ei ole erityisasemassa toisiin nähden.

Itse asiassa ei osasia olekaan:

"Modernissa fysiikassa maailma ei ole jaettuna erilaisiin objektiryhmiin vaan erilaisiin yhteysryhmiin...se, mikä voidaan erottaa, on sellainen yhteys, joka on tietylle ilmiölle ensiarvoisen tärkeä..."

W. Heisenberg

Tai kuten mahayana-buddhismi sanoo:

"Kun yksi on asetettu kaikkia muita vasten, nähdään tuon yhden tunkeutuvan niihin kaikkiin ja samalla syleilevän itsessään niitä kaikkia."

Osaset ovat vain materiaalisen tajuntamme pelivälineitä. On vain tapahtumia, kentän tihentymiä, joista yhtenä sellaisena vaeltaa ihminen neliulotteisessa aika-avaruusjatkumossaan hetkellisenä kentän häiriötä kurkistellen kosmosta tajuntansa avaimenreiästä.

Vaan hänen saattaa käydä kuin Yrjö Kallisen kuvaamalle jumalanetsijälle, joka kiipesi ja kiipesi, kunnes väsyi, irrotti otteensa ja silloin koki, kuinka jumalaan pudotaan.

"Kaikkein kaunein ja kaikkein syvällisin tunne, jonka voimme kokea, on salaperäisyyden kokeminen. Se on kaiken aidon tieteen siemen. Ihminen, jolle tämä tunne on vieras, joka ei enää pysty ihmettelemään ja vaipumaan syvän kunnioituksen valtaan, on itse asiassa jo kuollut. Tämä tieto, tämä tunne, että kaikki, mikä meille on selittämätöntä, on todella olemassa ja ilmenee korkeimpana viisautena ja säteilevimpänä kauneutena - vaikka meidän heikosti käsittävä sielumme pystyy tajuamaan vain näiden kaikkein alkeellisimmat muodot - on kaiken uskonnollisuuden ydin".

Albert Einstein