Kauko Nyyssönen: Käteni parantavat. Toim. Leena Ruohola. Palmu-kirjat 1986

(jonka nimen toimitus huononsi: LUULTAVASTI VAARATON PARANTAJA)

Kun suurkustantaja ei ota teosta julkaistakseen, karhistaa joko ideologian tai tyylin puolella. Kansanparannuksella ja itsehoidolla tuohta kyllä irrottelisi nykyaikoina suurempikin kustantaja, joten se ei ole selitys siihen, miksi käsillä-, vedellä ja puhelimellaparantaja Nyyssönen kirjansa minulle tuntemattoman pienkustantajan kautta julkaisi. Ehkäpä ei hän juttuaan ole suurille tarjoillutkaan, mutta jos olisi, niin tyyliin olisi varmaan kaatunut. Kovin suoraviivaisesti ja toistelevin lausein hän sanomansa julkituo. Sisältö on saman loputonta kertausta: bioenergia se on joka parantaa, ja se ja sekin parani, "lääkärit ihmettelivät" jne jne jne samaa asiallista ja asiatonta lääketieteen kritiikkiä, kritiikittömiä spekulaatioita parantumisen mekanismeista ja määristä "seuraava veli sisään todistamaan"-hengessä kuten niin lukuisissa muissa vastaavissa kirjoitelmissa.

Mutta varovaisuutta

Ensimmäinen kiinnostava seikka on, että ensi lehdillä todistavatkin lääkärit: silmätautien erikoislääkäri Wellamo Simojoki ja kirurgi Heikki Silvola. Heidän esiintymistään en kuitenkaan tahdo selittää masokistisena ammatti-itsemurhana tai muuna patologiana, vaan ensisijaisesti arvelen heidän harkinnan jälkeen todenneen Nyyssösen siksi paljon arvokkaaksi ilmiöksi, että muutaman kollegan vihat eivät vielä tasetta negatiivisen puolelle muuta.

No tuostahan ei kuitenkaan voi vielä mitään varmaa päätellä itse Nyyssösestä kuten ei siitäkään, että on pari vuotta sitten mennyt naimisiin kohta seitsemissäkymmenissä olevan kumppaninsa kanssa. Mutta aivan virkistäviä ilmiöitä ovat sinänsä. Vaan sitä en uskonut, että jopa tuskaton synnytys on Nyyssöseltä onnistunut kuten takakansi väittää. Luonnollinen selitys toki löytyi sitten sisäsivuilta.

Parannusilmiöillä, olivatpa ne sitten tavallisia tai epätavallisia, ei ole paljoakaan monimutkaisten ja kulturellien maailmankuvien, laajan yleissivistyksen tai nokkelien järkeilyjen kanssa tekemistä. Kone- ja pilleriparantajien täytyy tietysti tuntea, mitä nappia laitteestaan vääntävät ja reseptilleen kirjoittelevat, mutta se niin lääkäri- kuin kaikissa muissakin parantajapiireissä peräänkuulutettu hoitosuhde onkin jotain aivan muuta.

Kun ihminen heijastaa aitoa ydintään: yksilöllisyyttä, ei sillä ole mitään tekemistä hänen persoonallisuutensa kanssa. Persoonallisuus on kanava, käyttöväline, työrukkanen, eikä sen ominaisuuksista voi vielä päätellä, kuinka aito ja totuudellinen ihminen on. Vain aidon ihmisen luona on eri tavoin hyvä olla, olipa hyvä olo sitten parantumista tai jotain muuta. Aidot ihmiset muistuttavat siinä toisiaan, että he eivät missään suhteissa muistuta toisiaan. Aidolla ihmisellä ei ole mitään tyyppirakennetta, ei tyyppikoulutusta, kulttuuritaustaa, kieltä, sivistystasoa.

Nyyssösen taivasteluissa on jotain aitoa. Maailman rehellisimmäksi mieheksi en häntä suinkaan väitä, mutta niinkuin rehellisyys johtaa aina omille yksinäisille poluilleen, niin sillä lailla hänenkin vapaa sielunsa käy pelastelemassa hänen maailmanilmiöihin sidoutunutta päätään. Hänen yksinkertaiset pohdintansa ihmisistä, tieteestä ja tutkimuksen tärkeydestä ovat samalla kertaa viisaita, kunhan lukija huomaa etsiä trendiä, suuntaa, eikä sitä kohtaa, jossa hän analyysissään on menossa. Suunta on tärkein: se vie väistämättä perille, ennemmin tai myöhemmin, jos aitoa totuudenhalua on. Nyyssönen ei ole loksahtanut henki-ismeihin eikä materialismiin, vaan vaeltelee ihmetellen välimaastossa. Bioenergia-sanaakaan hän ei ole suoraan ostanut miltään uskon- tai järjenlahkolta vaan se jää riittävän avoimeksi. Häntä nokkelammat analyytikot eivät häntä pystyne aivopesemään, sillä vaikkei hän sofistisen raffinoidun elaboroidusti kontra-argumentoisikaan, näyttää hänen "fiiliksensä" häntä varoittavan. "Mä vaan höylään" toisti höylääjä Höylänen eräässä radiosketsissä, kun häneltä yritettiin eri tavoin tiukata höyläämisen analyysiä. Kun analyysi jää puuttumaan, jää järkeensä tai henkiinsä hirttäytyneeltä helposti huomaamatta, että höylääminen luistaa hyvin...

Nyyssösen hommista voidaan tietysti panna paljonkin placebovaikutuksen tiliin, mutta kirjassa esiintyvästä oman työn kritiikkiin pystymättömästä huhhahhei-hengestä huolimatta suuntaan oman kritiikkini pikemminkin niihin, jotka placebovaikutukseen vedoten huitaisevat syrjään kaikki muut parannusmuodot kuin omansa. Ja placebovaikutus on vähintään yhtä arvokas kuin muukin tervehdyttävä vaikutus. Itse asiassa placebovaikutus on hoitosuhteen juuri se psyykkinen osa, eli se arvokkain... Annetaan Nyyssösen kirjoitella rauhassa, kun ei ole kirjaa väitöskirjaksi varmaan tarkoittanutkaan.

Kyllä tuo kirjan takakannen mukaan kovin totisen näköinen tuhtirakenteinen partajetsu taitaa sittenkin olla ihan mukiinmenevä mies. Käykääpäs sairaat häntä helssaamassa.