Adolf Voegeli: Homeopaattisen hoidon aakkoset. Suom. Leena Katila ja Jukka Pajukangas. WSOY 1989

Yksi menetelmä parantaa paremmin kuin toinen. Joissain tapauksissa tämä on aivan ilmeistä. Mutta ei lähimainkaan niin usein kuin eri hoitosuuntien edustajat uskovat. Kuten bensiini saa hyvinkin erilaiset autot liikkeelle, samoin hoitotapahtuma sinänsä, ihmiskontaktin ydintapahtuma, sen ulkoisista muodoista riippumatta, on energianlähde potilaalle, eikä kovin monessa tapauksessa riipu lainkaan siitä minkä terapiasuunnan automerkkiin on kiivetty.

Kokemus vahvistaa uskoa ja usko kokemusta. Tämän yhäti syvenevän vakaumuksen noidankehän vankeina ovat erittäin monet parantajat. He luulevat automerkkiään itse polttoaineeksi. Kun he yhä uudestaan näkevät potilaittensa parantumisia hoitomenetelmiensä avulla, on kovin helppoa vetää yhä varmistuva johtopäätös oman menetelmän ylivoimaisuudesta, ja syrjäyttää toisten hoitosuuntien edustajien aivan samankaltaiset väitteet, vallankin kun yksilölliset heikkoutemme saavat meidät uskomaan juuri niihin asioihin joista tiedämme itse eniten, joissa olemme kyvykkäitä, joita käytämme sisäisen tyhjyytemme ja marionettimaisuutemme kieltämiseen.

Niin kauan kuin ihminen on niin alhaisella evoluution asteella, että on sidottu muotoon tuijottaen elämän loputtomasti vaihtuviin kaleidoskooppikuvioihin takertuen lopulta niistä johonkin löytämättä muodon tuolla puolen olevia elämän ulottuvuuksia, niin kauan tulee alati syntymään uusia hoitomenetelmiä, alati löytymään niiden puolesta todistavia potilaita, loputtomasti toisten parannussuuntien halveksimista, valtataistelua, johon niin parantajat kuin parannettavatkin ovat kietoutuneet.

Adolf Voegeli on yksi muotoon uskovien parantajien sarjassa. Hänen oikeaoppisuutensa on luuduttanut kehityksen paikoilleen:

"Homeopatian periaatteet eivät ole koskaan muuttuneet eivätkä voi muuttua. Ne ovat aina pysyneet ja tulevat pysymään samoina."

Psykiatriassa tämä ilmaisu tunnetaan hyvin, kun vaihdetaan homeopatiasana psykoanalyysiin. - Voegeli huutaa suurempaan samastumisen tarvetta monella muullakin tavalla: "Kukaan muu kuin homeopaatti ei pysty parantamaan sukupolvesta toiseen siirtyviä alkuperäisiä rakennevikoja." -"Mikään toinen koulukunta ei vie yksilöllistämistä yhtä pitkälle kuin homeopatia" -- "Mikään toinen hoitomuoto ei suuntaa sen tavoin huomiota hoidon biologiseen tehokkuuteen."

Ei ole helppoa nähdä Voegelin jähmettymistä hänen julistamansa potilaan ainutkertaisena yksilönä ottamisen takaa. Ken ei osaa/halua nähdä, että jokainen ryhmäideologia hajoaa lähemmin tarkasteltaessa sateenkaaren väreihin, vaan laumasieluttaa homeopaatit parhaimmistoksi (ja tätä täydentävästi haluaa Hahnemanilaisena ortodoksina uskonpuhdistusta opista eroavien homeopaattien keskuudessa - klassisten aatehistoriallisten sääntöjen mukaan ja niiden orjana), ei löydä värisävyjä juuri muihinkaan elämänilmiöihin, ei pysty ottamaan potilaitaankaan yksilöllisinä ihmisinä, vaan kuuntelee potilaitaan ideologiansa, ei potilaittensa tähden.

Hänen luonnehdintansa homeopatian olemuksesta ovat tuttuja selityksiä lääkeaineiden laimennusprosesseista ja lääkeaineiden energeettisestä ominaislaadusta, joka ei välttämättä tarvitse yhtäkään molekyyliä ainetta tuekseen koska se ei ole kemiallisfarmakologinen ilmiö. Hän tuo esille tietysti myös potensoitujen valmisteiden (laimennosten) ja elimistön biologisen rakenteen välillä vallitsevan samankaltaisuuden tärkeyden parantavan resonanssivaikutuksen aikaansaamiseksi (similia similibus curantum).

Puolet kirjasta koostuu sairauksien homeopaattisista hoito-ohjeista. Edelläolevan mukaan tulee moni niitä soveltavista voimaan paremmin.