Pekka Hämäläinen: Jos tapahtuisi ihme. Tammi 1994

Pekka Hämäläisen kirjan otsikkoa hokee sanatarkasti perheterapiapelastettu hoitohenkilökunta tälläkin hetkellä ympäri Suomea potilailleen unissaankin ratkaisukeskeisen lyhytterapian keskeisimpänä manifestina: jos tapahtuisi ihme ja hyvä haltia muuttaisi elämäänne. Miten se olisi silloin muuttunut? - Tuossa kyselyssä on kyllä järkeä, sehän on yksi niistä monista psykoterapiatyössä tarpeellisista keinoista, joilla onnettoman asiakkaan kielteistä ajattelua koetetaan ohjata valoisammille vesille, mutta massailmiönä se on kuivaksi kaluttu luu jolla ärsytetään kollegoita ja potilaita.

Pappi ja perheterapeutti Hämäläisen aikuistuessa hän rakastui Valittujen Palojen sankaritarinoihin. Juuri sellaisia arkisankareiden "vaikeuksien kautta voittoon" - tarinoita hän nyt itsekin kirjoittaa, hengeltään ja pituudeltaankin samanlaisia, joskus melkein koomisen ihanteellisiksi venyviä. Valittujen Palojen tarinoista kuitenkin puuttuu Hämäläisen lievänmaaninen vitsinvääntö; hänen lapsuutensa koheltajapelleroolin jalostettu muoto, sellainen, jota aikoinaan tapasin iloisen kristillisyyden piirissä, jossa viljeltiin ­is­päätteisiä paikannimiä, helskyteltiin kitaroita ja naurettiin niin. Juuri hänelle sopiikin ottaa Nalle Puh kirjansa hallitsevaan asemaan, ja juuri hänen tyylilleen sopikin perustaa Sydänvikaisten Pappien Klubi, jossa naureskeltiin omille ja kavereiden rytmihäiriöille.

Sankaritarinoiden, omiensakin, lomaan hän luikauttelee ajatuksiaan, samoja kuin hänen edellisessä kirjassaan Myönteisyyden mahtava voima (Tammi 1993): ole positiivinen realisti, joka ei kiellä vastoinkäymisiä vaan oppii niistä. Luo itsestäsi positiivisia mielikuvia, tunnista negatiiviset, työskentele läpi ne jotka voit, kierrä loput. Ajatusten ja mielikuvien painotus on sama kuin ratkaisukeskeisessä ja kognitiivisessa terapiassa. Sisäisen lapsen tärkeyden tähdentämisessä on samaa henkeä kuin teologikollega Tommy Hellstenin psykiatrisissakin piireissä kuluneiden alkoholistiperheen mekanismien mainioissa kuvauksissa Virtahepo olohuoneessa (Kirjapaja 1992) ja Elämän lapsi (Kirjapaja 1993). Ei liene sattumaa, että myönteisen ajattelun suomalainen pääideologi psykologi Keijo Tahkokallio (Ajattele myönteisesti. WSOY 1992) on hänen ystävänsä.

Hämäläinen lienee sangen suosittu työpaikkaluennoija, eikä syyttä, sillä hän jakaa juuri sopivan annoksen kevyesti soljuvaa yksinkertaista ja rohkaisevaa sanomaa, tarinoita eikä teorioita, kaikki tämä innostuksen syvällä hehkulla ilman luentokalvoja ja ajatusketjutteluja. Siinä on lämminsydäminen sielunhoitaja aivan paikallaan suomalaiselle Matille ja Maijalle punaisessa tuvassaan ja perunamaallaan.