George Vithoulkas: Homeopatia - tulevaisuuden lääketiede. Suom. Mirja Muurinen ja Jukka Pajukangas. WSOY 1990

Ensin kertoo käännynnäinen, lääketieteen tohtori, Johannes Kastaja, kuinka hän on nähnyt homeopatian valon, haihtuu esipuheensa tehneenä kulisseihin päästäen Jeesuksensa, ranskalaisen homeopaatin George Vithoulkasin parrasvaloihin.

Vithoulkas lunastaa paikkansa homeopaatteilijoiden pitkässä ketjussa jatkaen yllätyksettömästi muiden suuntien turpiin vetelemistä sarjassa Mikä Terapia Uudeksi Maailmanuskonnoksi. Kirja viljelee sellaisia kritiikittömiä sankaritarinoita, jonka kaltaisia mikä tahansa terapiasuunta pystyy noitumaan hihastaan. "Ja lääkärit ihmettelivät..." kuuluu tietysti aina jossain muodossa mukaan korostamaan juuri tätä ainutlaatuista, fantastista, maailman parhainta ja hellintä hoitomenetelmää, mikä se nyt milloinkin sattuu olemaan. Vithoulkas alentuu myös seuraavalle asteelle niputtaen lääkärit harmaaksi massaksi, joka "ei koskaan pysähdy ajattelemaan, että potilas saattaisi tarvita jotain muutakin hoitoa" (kuin fyysiselektrokemiallista).

Homeopatia täyttää hyvin pitkälle uskonnon tunnusmerkit. Raamattuna on homeopatian isän Samuel Friedrich Christian Hahnemannin (1755-1843) kolmiosainen Materia Medica, lääkkeiden mukaan nimettyjen tuhansien sairaustilojen luettelo, jonka sisällön henki on lähinnä horoskooppikarttoja, niin samanlainen on sairaustilasta kärsijöiden persoonallisuuksien maalauksellisen niin moniselitteinen luonnehdinta, että niistä voi innokas homeopaatti suodattaa juuri omaan persoonaansa sopivia uskon lohkareita kuin astrologiasta tai vaikkapa psykiatrian diagnostiikasta. Monomaaninen "ainoa oikea" henki kuvastuu aina lääkkeen valintaa myöten. Kuten Hahnemann, jonka nimeen Vithoulkaskin vannoo, sen ilmaisi jo vuonna 1810 ensimmäisessä teoksessaan Organon der rationellen Heilkunde: "Potilas tarvitsee vain yhtä ainoaa lääkettä kussakin sairautensa vaiheessa. Ellei tuota tiettyä lääkettä löydetä, hän ei parane".

Ikiliikkujan keksimisen vastine oli Hahnemannin löytämä miasma, sairauksien takainen altistava näkymätön heikkous. (Samanlainen primääristi havaitsemattomissa oleva mutta seurauksiensa kautta ilmenevä "perusliikuttaja" oli esim. psykiatri Wilhelm Reichin löytämä orgonienergia tai psykoanalyysin Eros ja Thanatos.) Hahnemanin seuraajat joutuivat miasman kanssa tietysti samaan pulaan kuin kaikki seuraajat kaikkien uskonsuuntien perusprofeettojen pälkähdysten kanssa, eli ne eivät vastanneetkaan riittävän tarkasti oppilaitten havaitsemaa todellisuutta, ja niinpä pilkkominen alkoi. Vithoulkas näkee tuon tuostakin potilaita, joiden vaivana on viisi tai kuusi miasmakerrosta, joiden kuoriminen oikeassa järjestyksessä ja oikeilla lääkkeillä voi olla vuosien urakka. Vaikka näen työssäni täyshulluja harva se päivä, on välistä edelleenkin vaikea uskoa, kuinka totaalilla tavalla voi ihminen omiin ajatuskoukeroihinsa näin hukkua. Homeopatiassa on muitakin piirteitä, jotka tekevät sen sopivaksi nimenomaan analyyttisyytensä ylirakastajille.

Tämänkaltainen liikkeen perustajan näkemysten "kehittäminen" tai "tarkentaminen" johtaa aina lopulta ortodoksien ja uudistajien välisiin kahinoihin. Psykoanalyysihän on jo haaroittunut vaikka kuinka paljon. Transaktioanalyysin Aikuinen, Vanhempi ja Lapsi on ennätetty jakaa kukin vielä omaksi kolmeksi osakseen, Hahnemanilainen ortodoksi Voegeli puuhata uskonpuhdistusta opista eroavien homeopaattien keskuudessa (Homeopaattisen hoidon aakkoset. WSOY 1989) Vithoulkasin huutaessa hurraata taustalla.

Homeopatia muistuttaa Scientologiaa (oikeussaleihinkin eri maissa joutunutta sairasta koirakoulutusjärjestelmää, jossa jäsenet sidotaan ahdistavan tarkkaan armeijatyyliseen hierarkiaan) vallankin sen oman tieteellisyyden maanisvireisessä korostamisessa. Sen "tieteellisyys" on hupsuja harhauttavaa opillista jäykkyyttä, jonka muuttumattomuus alkaa tuntua vähitellen tosiasialta:

"Homeopatia on ainoa tieteellinen lääkintäjärjestelmä..." "Kaikki asiantuntevat homeopaatit voivat todistaa .... (että) ... homeopatia on todella jotain ainutlaatuista". "Homeopatian periaatteet eivät ole koskaan muuttuneet eivätkä voi muuttua. Ne ovat aina pysyneet ja tulevat pysymään samoina" (Voegeli). "Velvollisuutemme on mennä saarnaamaan, MAINOSTAMAAN homeopatiaa. Lääkärikunta on nääntymäisillään ja kaipaa homeopatiaa, mutta ei tiedä sitä itse". "Homeopatia on ehdottoman tehokasta..." "Homeopatia pystyy uudistamaan koko väestön..."

Tähän kuuluu tottakai että muut terapiasuunnat saavat huutia. Niinpä muut vaihtoehtotekniikat kuten osteopatia, kiropraktiikka, jooga, vyöhyketerapia ynnä muut väheksytään juuri vain tekniikoiksi, "joiden tulokset alkoivat vähitellen heiketä tai lakkasivat kokonaan". Ne ovat "vailla selkeää näkemystä kroonisten sairauksien syistä ja ilman vakaita periaatteita, joihin terapia perustuu". "Selkeä näkemys" ja "vakaat periaatteet" ovat muutamia niistä kirkuvanräikeistä signaaleista, jotka varoittavat homeopatian sisäisestä jähmettyneisyydestä sitä jolla on vielä hiukan näkökykyä jäljellä.

Vithoulkas sekoilee aivan onnettomasti yrittäessään tarita lukijalle mitä tiede on osoittanut. Saamme tietää, että kun aine supistetaan molekylääriseen tilaansa ja eristetään molekyyli, niin se on automaattisessa Brownin liikkeessä. Tästä lukioluokkalaistakin punehduttavasta lauseesta jatkaa Vithoulkas urhoollisesti arveluaan että "jollakin tavalla" laimentaminen ja sekoittelu vapauttavat kaikessa aineessa piilevän Einsteininkin jo toteaman energian. Myös vanha mystikkofilosofi, lääkäri ja luonnontutkija Paracelsus 1500-luvulta käsityksineen kvintessenseistä eli aineen sisimmästä olemuksesta marssitetaan esiin tiedemiehenä. Homeopaattisen lääkkeen elektromagneettisen kentän värähtelyn resonanssi potilaan kanssa on tosi tyypillistä kvasitieteellistä mumbojumboa, jota ei koskaan ole mitattu tai todettu muualla kuin homeopaattien korvien välissä.

Koska kritiikkikyvystä ei näy hännänpäätäkään Vithoulkasin "se ja sekin parani"-uhoamisen joukossa, totean hänestä kuin meidän vanhemmanpuoleisten tuntema pakinoitsija Olli Väinämöisestä: "Laski laulellen vesiä, vaan numerot jäivät saamatta". Homeopatialla hoidetut ja hoitamattomat paranevat jos ovat parantuakseen, homeopatia kuten muutkin terapiasuunnat ratsastavat loputonta laukkaansa sairauksien selissä, mutta homeopaattien erityisenä piirteenä näyttää surkuteltavan usein olevan silmiinpistävän kärkevä vallankin uskonnollisissa lahkoliikkeissä tavattava oikeassaolemisen uho ja muiden suuntien halveksunta. Tämä on merkkinä totuuden vääntelemiskyvystä oman Ainoan Oikean Asian hyväksi. Se asettaa homeopatian tulosten uskottavuuden aivan erityisen kyseenalaiseen valoon.

Kaikesta homeopaattien hupsuttelusta huolimatta on homeopatia muiden terapiasuuntien mukana tasapainottamassa vallitsevien terapiamuotojen puutteita. Homeopatian ansio ei ole siinä itsessään vaan sen vaihtoehtoisuudessa, ihmisen valinnan vapauden eräänä mahdollisuutena.