Heikki S. von Hertzen: Tienhaarassa. Toim. Ulla-Maija Sievinen. Otava 1993

Alkoholistien kertomukset ovat suomalaisen tunnustuskirjallisuuden tyypillisin laji. Kirjasta kirjaan kurittaa kiivas Alkoholijumala AlkoholistiJobia, syytöntä ja niin syyllistä; viinan voimaa ja ihmisen heikkoutta sankaritaruksi takovaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Yrjö Heikki Syväri alias Heikki S. von Hertzenin alias potilas Hessen kirja koostuu AA-infoiskutetusta alkoholismin myllyhoidon kuvauksesta Kalliolan klinikalta keväällä 1993 punottuna hänen poliittiseen urakehitykseensä aina lapsuuden juurista lähtien, esikoispojan ankeasta osasta. Alkoholiongelman julkinen tunnustaminen, tämä kirja osa sitä, vei juorujuttujen purjeista tuulen, tuki löytyi kohtalotovereista, työpaikan ilmapiiri puhdistui.

Hertzen arvostelee Kalliolan asiakkaiden erityispiirteitä huomioonottamatonta jäykkää linjaa vastaan. Vaan otteen on oltava raudanlujan, muuten kuuluisi Kalliolakin sosiaalilepertäjien suureen sakkiin, jota itsensä huulestavedon taiturit pyörittäisivät miten tahtovat. Päästä alkoholisti laitokseen viihtymään niin huilimaan tulijoita kyllä lepokotiin löytyy.

Kalliolan väki jää kasvottomaksi, henkilökunta ammattinimikkeiksi. Myös politiikan vuosien ihmiset jäävät nimigalleriaksi, virankantotelineiksi. Hertzen valittelee ihmissuhteittensa laatua itsekin. Kirjan ilmapiiri on raskas, vieraantunut, yksinäinen, maailmankuva toisiinsa tuskin sopivista ajatuspaloista kokoonpantu, kuin menestyvän miehen sosiaalinen verkosto Hertzenin tapaan: "hyvin kliseenomainen .... suhdanteisiin sidottuja 'ystävyyssuhteita'". Hän kaihoaa naisten kykyä ystävyyteen murehtien miesten kovaa maailmaa. Kristikirkkokin on voimaton; sen avunannon mitättömyys henkisessä hädässä oleville saa tuta ja tapakristitty Hertzen miettiikin kirkosta eroamista tähyten ortodoksisen uskon suuntaan. Hän toivoo kauniisti mutta turhaan avointa keskustelua joka johtaisi inhimillisempään yhteiskuntaan. Alkoholisteille hän toivoo enemmän hoitomahdollisuuksia nykyisten vähennysten sijaan. Lamasuomi on täynnä eturyhmälaskelmia juuri laskelman laatijoille annetun rahan säästymisestä moninkertaisena takaisin. Hertzenkin laskee alkoholistien hoidosta koituvan noin 234 miljoonan markan vuotuiset säästöt hoitamatta jättämiseen verrattuna.

Hertzenin moniaineksisuudessaan sekavan kirjan sijaan sopii vaikkapa tunnettu Prinssin ja Prinsessan kirjoittaja Gunnar Mattson, joka kirjoitti lopulta myös Kuninkaasta nimeltä Alkoholi (Gunnar. WSOY 1987), tai Kirkon lähetystyön pääsihteeri Raimo Harjula kovin uskonnonfilosofisine viinapohdintoineen (Kiihdytysajo. Kirjapaja 1990), hänkin Kalliolan läpikäynyt. Lisää janoavalle vielä parikymmentä suomalaista anonyymistooria vaikkapa Sakari Räsäseltä (Toipuminen. WSOY 1989), ja AA:n historian ja nykypäivän kuvaus Nan Robertsonilta (Alkoholismista voi toipua - millainen on AA sisältäpäin. Otava 1989).