Esko Mustonen: Jälleensyntymä ja Karman laki. WSOY 1990

Radio- ja lehtimies Esko Mustosen veri on vetänyt yhä suurempien aiheiden pariin. Ensiksi hän kirjoitti rintamasotilaitten aavistuksista ja ennenäyistä (Aavistuksia sodassa 1939-1944). Seuraavaksi hän kävi räyhähenkien kimppuun (Poltergeist - tuntematon voima. WSOY 1986). Minä taas kävin hänen kimppuunsa todeten hänen purjehtivan pitkin suomalaisen paraseurahämmästelyn leveätä virranuomaa niin hyvässä kuin pahassa. Silloin ei hänessä ollut juurikaan havaittavissa neutraalin punnitsevaa otetta, tai sitten minulta jäi vain tuolloin huomaamatta hänen lievä ironiansa paratouhuja kohtaan, jolla hän nyt siellä täällä ryydittelee tätä jälleensyntymän ja Karman lain iäisyysaiheisiin tarttuvaa kolmatta teostaan.

Ei hän kokonaan ole nahkaansa luonut, vaikka muun hymyilynsä ohella myöntää tavanneensa pienessä Suomessamme epäilyttävän monta jälleensyntynyttä Saban kuningatarta ja Kleopatraa. Voissa paistamisen jälkeenkin leimaa hänen tekstiään edelleen kiltin avoin ihmettely ja usko Tiibetin viisaiden takanaan pitämästä korkeammasta tiedosta, jota hän menneinä vuosina kaipasi levitettäväksi kaiken maailman tietoon. Enää hän ei sitä tahdo, valitettavasti ei sen takia, että hän olisi ymmärtänyt ettei sitä voi levittää vaikka enkelit siitä laulaisivat, ja vaadittavat kaksisataa munkkia saataisikin kokoon vaan siksi, että "antamalla nykymaailman päättäjille nämä tietämyksen syvimmät salaisuudet heittäisimme varmistamattoman konepistoolin raivohullun syliin".

Vallankin Ture Ara puhui aikoinaan hänelle paljon tuosta Himalajan vuorten kätköissä olevasta Shangri Lan tapaisesta korkeamman viisauden kehdosta. Mustosen kunnioittava suhde Aran uskonvaraiseen ja melko lapsenmieliseen persoonaan kuvastaa hyvin hänen nykyistä puhtaan uskon ja todellisen tiedon välistä rajankäyntiään. Myös Krishnamurtin tekstin siteeraus kuvastaa sitä, sillä Mustonen siteeraa sellaisia Krishnamurtin johtajariippuvaisia nuoruuden tekstejä, jotka Krishnamurti itse totesi myöhemmin olleen häneen ulkopuolelta syötettyjä, esteitä todellisen sisäisen tiedon löytämiselle, ja jollaista asennetta vastaan hän koko aikuisen elämänsä puhui.

Urheasti - ja luojan kiitos silloin tällöin hymyn välke silmäkulmassa - Mustonen näin kyntää kynällään sitä samaa leveää parakirjallisuuden vakoa, joka on minulle tuttu jo vuosikymmenien takaa. Hän on erityisesti paneutunut esittelemään vaikuttavaa nimilistaa jälleensyntymään tavalla tai toisella myönteisesti suhtautuneista julkkiksista. Listassa on tavanomaisten paraprofeettojen ja harrastajien sekä seurojen ja yhdistysten nimien lisäksi myös kymmenittäin tunnettuja länsimaisen tieteen ja taiteen edustajia viime vuosisatojen ajalta. Loppuosa kirjasta omistautuu merkillisten tapahtumien kertoilemiseen, useat maailmalla kierteleviä vakiotarinoita, joista osa on varmaan tottakin.

Mustonen tunnustaa saaneensa eniten vaikutteita jo 1930-luvulla kuolleelta suomalaiselta Pekka Ervastilta (kirjojen, ei henkiyhteyden kautta!), teosofiasta oppierimielisyyksien takia irronnutta ja oman Ruusu-Risti-filosofiansa perustaneelta esoteerikolta. Vaikuttaapa kovin tutulta tämä kaikkien mielipidesuuntien jakautuminen ennemmin tai myöhemmin erimielisyyksien vuoksi. Profeetat kun laittavat aina toistaan paremmaksi eli ei mitään uutta auringon alla.

Kun karma pilkotaan ihmisen järkeen mahtuviin palasiin, saadaan muun muassa aineellinen, henkinen, yksilön, perheen, suvun, kansojen ja viimein Maankin karma. Senkin yläpuolella on tosin vielä universaalikarma eli universaali tasapaino. Karma on kuin alkuperäiseen asemaansa pyrkivä taivutettu puun oksa, kuten Helena Blavatsky, teosofisen seuran perustaja, on sitä luonnehtinut. Se ei siis ole mikään teko tai Jumalan kosto, vaan neutraali asiaintila, jota ihminen tietysti vääntelee omiin pelottelutarkoituksiinsa sopivaksi, kuten muitakin maailmankaikkeuden asioita. Mustonen ei toki pelottele, päinvastoin.

Yhteiskarmasta puhuessaan laittaa Mustonen paikoin Steineriäkin paremmaksi. Hän kertoo Steinerin arvelleen mm suurten sairausepidemioiden olevan yhteiskarman tulosta. Hunnien astraalikehoon pesiytynyt mätäaines siirtyi heidän myötänsä Eurooppaan ja ilmeni keskiajalla spitaalina. Mustonen jatkaa kehittelyä arvellen steinerilaisittain keuhkotuberkuloosin olleen tulosta vuosisatojen ajan vallinneesta luokka- ja rotuvihasta, ja AIDSinkin saattavan olla yhteiskarmallisen ilmiön.

Karman lain kanssa käsikynkkää käy jälleensyntymäoppi. Mustonenkin selostaa kirkolla herkuttelijoiden aina esiintuomaa länsimaiseen kristillisyyteen vaikuttanutta Konstantinopolin kirkolliskokousta vuonna 553, jossa pakanakeisari Justinianuksen vaikutuksesta saatiin jälleensyntymäoppi vihdoin pois Raamatusta, jonne sen kirkkoisä Origenes oli muutama sata vuotta ennen sitä hivuttanut. Kuinka kiihkeästi kristityt nyt jälleensyntymäoppia puolustaisivatkaan, jos ei yksi pakana heidän päätään olisi aikoinaan saanut käännettyä!

Kun Mustosen havaitsemat lupaavat nykynäkymät antavat aiheen odottaa tämän päivän soihtujemme leiskahtavan kirkkaammin valaisten nykyistä laajemman alan tähän saakka pimeydessä olleesta todellisuudesta minä päivänä tahansa, voi sitä odotellessa kyllä hyvin lukea hänen teoksensa, sillä se on aivan sopiva kansanvalistuskirja. Hän kirjoittaa hyvällä sydämellä ja helppotajuisesti pyrkien olemaan tiedottajaroolilleen uskollinen jälleensyntymä- ja karmakäsityskonsulentti, tosin siellä täällä taiteellisia vapauksia ottava, mutta historialliset asiatiedot pitävät varmaan aivan riittävästi paikkansa.

kts myös Leo Näreaho: Jälleensyntyminen