Almuth ja Werner Huth. Unen salainen voima. WSOY 1995
MAINIO UNIEN YMMÄRTÄMISEN OPAS
Kerrankin kunnon unikirja! Kerrankin jopa sellainen, jossa ei ole unen
ymmärtämisen tuhoavia symboliluetteloita, noita säälittäviä
listoja länsimaisen ihmisen tarpeelle selittää, tulkita
ja päästä lopputulokseen ja varmuuteen. Muutama harva esimerkinomainen
hahmotelma muutamien unien symboleista siitä löytyy, nekin vain
esimerkkinä kuinka monella toisiaan kumoavalla tavalla ne voidaan
selittää.
Huth & Huth, psykiatrian ja neurologian erikoislääkärit
ja psykoanalyytikot, ovat onnistuneet tiivistämään unien
kanssa työskentelyn tärkeimmät periaatteet. Värikkäitä
he eivät ole, eivät edes mainitse enneunia, eivät kerro
jännittäviä unitarinoita, eivät lupaa unennäkijälle
"meidän menetelmämme" ruusutarhaa. Germaanisen kuivalla
tarkkuudella, silti elävän vapauden hyvin säilyttäen
he ovat kirjoittaneet huippuluokan unikirjan, pienen ja tiiviin. Käytännön
ohjeet unien pyydystämiseen ja käsittelyyn ovat raivorealistisen
selkeitä - tavallaan, sillä yhtäkään "nyt
teet niinkuin minä sanon" ohjetta ei ole. He kertovat enemmän
suhtautumisesta kuin tekniikoista.
Huthit sukkuloivat onnistuneesti intuition ja järjen välillä muistuttaen kummankin käytön tarpeellisuudesta ja kummankin yksipuolisen käytön rajoittuneisuudesta. Unien ylipyhittämisen ja mitättömäksi leimaamisen ääripäiden vaarat he tuntevat erinomaisesti. He kuvaavat mainiosti sen, kuinka länsimainen mieli alkaa pöyhiä unikuvista esiin "merkityksiä" menettäen näin niiden välittömän kokonaisuuden läsnäolon. Vapaan assosiaation (Freud) ja aktiivin kuvittelun (Jung) käytössä - jotka sinänsä ovat rikastavia - he varoittavat menettämästä yhteyttä alkuperäiseen uneen.
Todella ilahduttavaa oli nähdä, ettei heidän mielestään
ole pääasia saada uni oikein tulkittua - joka unen rajattoman
monikerroksellisuuden huomioonottaen on mahdotonta - vaan viipyä sen
liepeillä, kuunnella, tunnustella, "to feel around". Matka
uutta maisemaa tarkkaillen; kanssakäyminen unien kanssa sinänsä,
on elämän rikkauden kasvua. Yksiselitteisyyteen pyrkijä
pettää helposti itseään näennäisselvin selityksin.
Erittäin tiiviisti he luonnehtivat kolmen ehkä tunnetuimman
uniasiantuntijan, Sigmund Freudin, C.G.Jungin ja Medard Bossin käsityksiä
ja tekniikoita unista (Freudin psykoanalyysi: assosiaatiot, Jungin analyyttinen
psykologia: symbolit ja arkkityypit, Bossin eksistenssianalyysi: viiteyhteydet)
tunnustaen oman painopisteensä olevan kylläkin Bossin puolella
muistuttaen samalla että muiden suuntien poissulkeminen rajoittaa
unen loputonta rikkautta. Eihän millään taideteoksellakaan
voi olla yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa. Boss välttää
kaikkein pisimmälle tulkitsemasta unia päivätajuntamme ehdoilla
varoittaen sovittamasta olemassaolon toisen olomuodon kriteerejä toiseen,
ottamasta valvetilaa todellisuutena ja pitämästä unta vain
siihen kytkettynä ja sen ehdoista riippuvaisena epäitsenäisenä
silmuna.
Suomalaisen kustantamon olettamus lukijoiden yksinkertaisuudesta kuvastuu
kirjan nimivalinnassa. Alkuperäinen nimi "Träumen - der
inneren Bilderwelt begegnen" on käännetty unen salaiseksi
voimaksi. Samalla tavoin pilattiin Montague Ullmanin mainio unikirja 'Working
with dreams' muotoon Paljastavat unet (Karisto 1982). Rahvaalle
paljastellaan salaisuuksia.
Tämä unikirja ei todellakaan anna mitään valmiiksipureskeltua
tietoa eikä oikoteitä unien ymmärtämiseen. Se on oikeastaan
koko elämään suhtautumisen filosofia; henkisiä harjoituksia
uniin sovellettuina. Unta todella ymmärtämään
haluavalle se on "selittämättömyydessään"
erinomainen. Vaan se, joka haluaa asiantuntijan sanovan miten asiat itse
asiassa tai oikeastaan ovat, ei kostu tästä kirjasta
yhtään mitään.
Ken haluaa unien itseopiskelusta siirtyä vielä paljon tehokkaamman
unituntemusvälineen käyttöön suosittelen em. Montague
Ullmanin kirjaa, joka kertoo, miten hienovaraisen turvallisesti ja tehokkaasti
toimiva uniryhmä perustetaan.
Se on valitettavasti loppuunmyyty, mutta kirjastoissa sitä vielä
on.
Markku Siivola
kts myös Markku Siivola: Uni - tuttu tuntematon, Unien opissa