Raimo Tuomainen, Markku Myllykangas, Jyrki Elo, Olli-Pekka Ryynänen: Medikalisaatio - Aikamme sairaus. Vastapaino 1999
MEDIKALISAATIO
- TERVEYTEEN SAIRASTUMINEN
En polta, en juo. Menen
varhain nukkumaan enkä pelehdi tyttöjen kanssa. Ruokavalioni on terveellinen ja
treenaan säännöllisesti. Mutta kaikki muuttuu varmasti kun vapaudun vankilasta.
Se oli hauskasti sanottu, tuo
siteeraus tästä kirjasta. Koska terveysihanteesta on muodostunut suorastaan
sairaalloinen pakote.
Miksi on näin, sitä selvittelee
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin suunnittelija, yhteiskuntatieteiden
lisensiaatti ja hallintotieteiden maisteri Raimo Tuomainen (42). Hän
jatko-opiskelee Kuopion yliopistossa aikeenaan saada sosiologian väitöskirja
ensi vuosituhannella valmiiksi, lienee sekin medikalisaatiosta kuten
lisensiaatintyökin ja moni muu hänen 90-luvun artikkeleistaan.
Hän lienee pääideologi “Kuopion
medikalisaatiokoulukunnasta” joka lienee melko yhteneväinen tämän teoksen
kirjoittajaryhmän kanssa (terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas,
yleislääketieteen dosentti Olli-Pekka Ryynänen; lääketieteen priorisointi
Myllykankaan kanssa, lääket.lis. Jyrki Elo; vakuutuslääketiede). He puhaltavat
niin yhteiseen hiileen, ettei heitä pysty tekstistä erottamaan. Ainakin
Myllykangas kävi kyllä toisellakin hiilellä, uskomuslääkitsijöitä vastaan
vihaansa puhkumassa (www.vihrealiitto.fi/lanka/99/12/kolumni.html), joka toimenpide
poikkeaa tämän teoksen ”virallisesta” hengestä. Tuomainen puolestaan linkittää
suoraan kotisivultaan kummitus(poltergeist, räyhähenki)sivulle, joten liekö
jännitteitä työryhmän sisällä sitten kuitenkin ollut.
Medikalisaation julistaa
kirjan otsikko ”Aikamme sairaudeksi” jättäen näin tieteellisyydelle hyvästit jo
ennenkuin on alkanutkaan. Tekijät toteavatkin polemisoivansa, joka vaikuttaa
tarkoittavan nuhtelua teknokulttuurisen yhteiskuntamme kapitalistisen
kilpailuhengen ylläpitämän medikalisaation ”uhkaa” vastaan. Myös ”kontrolloida” pitää, he toteavat,
mutta ketä potilaan ja jumalan välillä, jää viisaasti hämäräksi, istuvathan he
itsekin kritisoimassaan terveysvirkapuussa. Käytännön ohjelmajulistus tiivistyy
priorisointiin lääketieteen tavoitteiden muuttamiseksi,
kustannuspaineiden hillitsemiseksi ja lisääntyvän vanhusongelman hoidon
helpottamiseksi. Tässä yhteydessä he kyselevät julkisista varoista tukea niille
vaihtoehtolääkinnän muodoille joihin potilaat eniten uskovat.
Heitä paljon poleemisempi Oulun yliopiston entinen radiologian
professori Pekka Vuoria osoitti vuonna 1995 väitöskirjallaan Philosophical
Aspects of Public Medical Care paljon heitä selkeämmin mikä
terveydenhuolto-organisaatiossa on vikana tullen kuitenkin heidän
säätelyhalujaan vastustavaan tulokseen vaatien potilas-lääkärisuhdetta suuresti
haittaavan kontrollin radikaalia poistamista ja vapaan kilpailun sallimista.
Riistotieteen
synty, ehdot, uhkat
Kaikkihan medikalisaatiosta
ovat kuulleet jo 1970-luvulta asti, vaan kukaan ei oikein muista missä. Itse
arkkiatri paheksui sitä vuosi sitten Hesarissa, ja muusta metelistä onkin
muutamaa poikkeusta lukuunottamatta juuri Kuopion kopla pitänyt huolen.
Medikalisaatio on
lääketieteellistymistä, joka on osa luonnontieteellistymistä, jumalan
menettäneen ihmisen kristillisen kolmiyhteyden ilmiasun vaihto yhteiskuntaan,
tieteeseen ja terveyteen. Se on alkuperäisessä merkityksessään lääketiedettä
sosiaalisen kontrollin välineenä (Irving Zola: Medicine as an Institution of
Social Control: the medicalizing of society. 1972). Itsevaltiaan alentuvaa
hoivaa, kurinpitoa, moralisointia, teollisen yhteiskunnan
puolustusmekanismi, lääkäriprofession
statuskysymys - siinä tekijöiltä lisää medikalisaation mahdollisia
tunnusmerkkejä.
Medikalisaatiota pitää
yllä auktoriteetintarve uskonnon sijaan, sairausnimileiman syyllisyydestä
vapauttava vaikutus diagnosoidun ympäristölle, superterveyden kaipuu,
poikkeavuuden rajoittamisen tarve, markkinatalouden terveystuotemainonta ja
valtarakenteiden tarve ylläpitää itseään.
Medikalisaatiolla on vastavoimia.
Lääketiede autonomisena, korkealle erikoistuneena yhteiskunnan toimintaan ja
työnjakoon voimakkaasti vaikuttavana kilpailee oikeuslaitoksen kanssa
oikeudesta vetää poikkeavuuden rajalinjoja. Jokainen organisaatio pyrkii
laajenemaan, ja määrittämällä elämänilmiöistä omaan alueeseensa se lisää
mahdollisuuttaan saada lisää yhteiskunnan tukea. Kriminalisoinnin ja
medikalisoinnin köydenvedon kohteena ovat olleet monet yksilön
poikkeavuusmuodot kuten alkoholismi, raskaus, MBD, homoseksuaalisuus,
neuvostoliittolainen toisinajatteluskitsofrenia.
Oikeuslaitoksen lisäksi
medikalisaation valtaa häiritsee paramedisiina eli ”uskomuslääkintä”
jolle tekijät antavat kiitoksen ihmisen kuuntelemisesta kokonaisuutena lääkärin
joutuessa virkansa puolesta toimimaan myös potilaan näkemystä vastaan.
Lääketieteen sisällä hoitotiede ja psykologia, rajapinnalla myös sosiaaliala
(tämä teos mukaanluettuna) haluavat määritellä lääketiedettä omaan uskoonsa.
Lisäksi tiedonsaannin valtavan helpottumisen myötä ovat potilaiden oikeuksia
ajavat liikkeet, kuluttajatietoisuuden kasvu, itsehoito ja painostus jo
medikalisoitujen ilmiöiden muuttamiseksi sosiaalisiksi ilmiöiksi (esim.
homoseksuaalisuus) alkaneet pehmentää lääketieteen kovaa ydintä.
Tekijät jakavat Leon
Festingerin kohta puoli vuosisataa vanhan kognitiivisen dissonanssin
(havaintopohjaisen ristiriitaisuuden) teorian mukaisesti ihmisen
selviytymisstrategiat ihanteidensa ja realiteettien (oikeastaan kahden
yhtäaikaisen mutta keskenään ristiriitaisen eli dissonantin ajatuksen) välisessä
jännitteessä neljään luokkaan: maailmanparantamisen, uskon, valaistuksen
ja menestyksen tavoittelun strategioihin, jota viimeksimainittua auttaa
medikalisaatio lupaamalla kilpailuyhteiskunnan vaatimalle ideaaliyksilölle
tarpeellista terveyttä ja kauneutta. He haaveksivat sosiaalilääketieteen ja
psykiatrian sisältämän pehmeän aineksen esiintulosta, jopa aivan
kulttuurievoluutiosta jossa tieteen tukema menestyksen palvonta on korvautunut
taiteen tukemalla valaistuksen strategialla. He ovatkin jo näkevinään merkkejä
vuosisatamme alusta voimistuneen medikalisaation nousukauden taittumisesta.
Kärsi,
kärsi! Kirkkaamman kruunun saat!
Yhtä paljon kuin
terveysmania ihmisiä syyllistää, onnistuvat tekijätkin siinä, vain
käänteisesti. Kun treenaamattomat ovat syyllistetyt, he syyllistävät treenatut.
He kytkevät terveyden tavoittelun läheisesti menestyksen tavoitteluun, joka
puolestaan on kytkyksissä heidän paheksumaansa yhteiskuntamuotoon.
Mikä avuksi? Sairaus! - Niin
he kääntyvät sitä kohti ylipsykiatrisoimalla ruumiillisen sairauden
piilotajuiseksi valinnaksi ja esittämällä siitä paranemisen olevan perusteltua
vasta kun ihminen on ”ottanut vaarin” sen tarkoituksesta, jolloin hän on myös
lähempänä elämän tarkoituksen oivaltamista, ja siirtyvät lopulta puhtaan mystiikan
puolelle toteamalla sairaudella olevan sittenkin tehtävän, joka suurelta osin
on mysteeri.
Näin päätyvät suutarit
lestinsä äärestä uskomusvaraiseen psykomystiikkaan, jonka karhunpalveluksia
potilaille olen kautta vuosien joutunut seuraamaan. Tätä täydentävät heidän
käsityksensä ”luonnollisista” oireista jota kautta he pääsevät moralisoimaan
vielä masennuslääkkeidenkin käyttöä.
*
Tämä kirja on luettavan
arvoinen. Ei niinkään tekstiä
viistouttavan polemiikin ja sosiologisen putkinäön vuoksi vaan sen yksiin
kansiin kokoaman aivan hyvän esittelytyön vuoksi. Se kyllä toimii kirjoittajien
haluamalla tavalla keskustelun avaajana. Ammattilaisen ei sillä tarvitsekaan
potilasta käydä piinaamaan, vaan miettiä omaa suhtautumistaan siihen mitä tekee
ja minkä vuoksi, mitä hänen ammattikuvansa sisältää, mitä häneltä odotetaan ja
kuka odottaa, kuinka paljon hän toteuttaa oman organisaationsa, kuinka paljon
omaa näkemystään. - Vuorian piristävää vaahtoamista suosittelen
rinnakkaislukemiseksi medikalisaatiosta todella kiinnostuneelle.
Medikalisaatio ei siitä
tietysti muuksi muutu, sillä se sivuaa ihmisen olemassaolon perusteita
äärimmäisen syvältä. Siihen eivät sosiologien eikä kenenkään muunkaan
tuutulaulut auta. Me kuolemaantuomitut tulemme aina takertumaan terveyslupausten
antajiin huijarisaarnaajasta korkeimpaan teknologiaan. Nyt medikalisaatioksi
nimitetyt voimat eivät katoa koskaan. Ne vaihtavat vain nimeä, toteuttajia ja
teknologiaa.