Heikki Kotila (toim): Elämän pyhyys ja ihmisen halu kuolla. Kirjaneliö 1995

Tiettävästi vain Uruguayssa ei armomurha ole rikos. Muualla joutuu asiasta neuvottelemaan, Hollannissakin, jossa yksi kolmesta lääkäristä on surmannut potilaan ilman tämän pyyntöä, ja kolme lääkäriä neljästä on valehdellut tappamiensa potilaiden kuolintodistukseen luonnollisen kuoleman - varmuuden vuoksi. Monia muitakin mielenkiintoisia lukuja löytyy lääkäri Pekka Reinikaisen Hollannin tutkimuksista ja oikeudenkäynneistä, joiden pohjalta hän intoutuu povaamaan kaikkien moraalisten pidäkkeiden ja samantien koko eurooppalaisen kulttuurin häviämistä eutanasian laillistamisen myötä.

Lääkäri Pekka Louhiala esittää taulukon yhdysvaltaisten lääkärien eutanasiaan suhtautumisesta ja tiivistää eutanasian pulmakohdat hyvin seitsemään väitteeseen ja niiden neutraaleihin pohdintoihin, ja hyväksyy aktiivieutanasian niille sietämätöntä sairautta poteville, jotka eivät fyysisten rajoitusten takia pysty itse tappamaan itseään. Psykologi Solveig Nordman-Sjöberg viihtyy T-B Hägglundin ja psykoanalyysin fallis-narsistisessa ilmastossa, ja esittää Elisabeth Kübler-Rossin klassikon kuolemisen viidestä vaiheesta: kieltäminen, viha, masentuneisuus, kaupankäynti ja hyväksyminen.

Gigi Hohenthal, päätavoitteenaan eutanasialakia Suomeen ajavan Exitus ry:n aktivisti jakaa mielenkiintoista kansainvälistä asiatietoa eri maiden eutanasiajärjestöistä. Varatuomari Paula Kokkonen Suomen lainsäädäntöä selvitellessään vastusta aktiivieutanasiaa, koska Suomessa on ilman sitä erityisesti koskevaa lainsäädäntöäkin mahdollista mennä riittävän pitkälle potilaan laajan itsemääräämisoikeuden vuoksi, ja että erityinen laki antaisi vallanpitäjille liikaa mahdollisuuksia. Moni surmaamispyyntökin saattaisi olla vain omaisten testaamista, pelkää hän.

Martti Lindqvist pyörittelee uskontofilosofisen sairausetiikkansa seassa hiukan eutanasiaakin, näkee itsemurhan eettisesti alamittaisena ja tietää Jumalan tahtovan toisin. Piispa Eero Huovinen halkoo teologisia hiuksia, ja ymmärtää idän uskontoja länsimaisen järkeilyn avaimenreiästä. Vaikka sairaalapastori Simo Ylikarjula on usein toivonutkin potilaan saavan jo kuolla, hän näkee eutanasia-aktiviisuudessa yksilösyyllisyyden kasvavan helposti kollektiiviseksi synniksi ja vallanhaluksi kuolemankin yli, ja muistuttaa että hoitohenkilökunnankin vakaumukset tulee huomioida.

Katsellessaan paketteina pyöriteltäviä täydellisen avuttomia kanssapotilaitaan haluaa vaikeaa sairautta poteva Jane Tuovinen itseltään hengen pois mieluummin kuin samaan tilaan joutumisen. Sokeana ja liikuntakyvyttömänä hän vielä haluaisi elää, vaan ei puhekyvyttömänä ja käsiensä toimintakyvyn menettäneenä. "Se ei olisi elämistä vaan ainoastaan elossa olemista".

Aktiivieutanazian puolustaja Heta Häyry yksinkertaistaa todellisuuden länsimaisen filosofian sairaimpien perinteiden mukaisesti väittämällä sateenkaarta yksiväriseksi koska eri värien rajapintoja ei ole. Suosittelen hänen artikkelinsa lukemista varoittavana esimerkkinä siitä miten oikeassaolemisen kipeys taiotaan eettisesti hyväksyttäväksi. Hän on muuten käytännöllisen filosofian professori - onneksi vain meidän demokraattisessa kulttuurissamme.

Sulka hattuun teoksen toimittaja Heikki Kotilalle, joka todella vaali kaikkien kukkien oikeutta kukkia antaen äärikannoillekin puheenvuoron. Kun kohdetta katsotaan monelta kulmalta, sen muoto piirtyy esiin parhaiten. Hyvä pisara eutanasiakeskustelun virtaan, jonka tuleva suunta hallitsee ehkä juuri meidänkin lähtömme tuskaa.