Heikki Kotila (toim): Elämän pyhyys ja ihmisen halu kuolla. Kirjaneliö
1995
OLLAKO VAI EIKÖ OLLA, KAS SIINÄ PULMA
Tiettävästi vain Uruguayssa ei armomurha ole rikos. Muualla joutuu asiasta
neuvottelemaan, Hollannissakin, jossa yksi kolmesta lääkäristä on surmannut
potilaan ilman tämän pyyntöä, ja kolme lääkäriä neljästä on valehdellut
tappamiensa potilaiden kuolintodistukseen luonnollisen kuoleman - varmuuden
vuoksi. Monia muitakin mielenkiintoisia lukuja löytyy lääkäri Pekka Reinikaisen
Hollannin tutkimuksista ja oikeudenkäynneistä, joiden pohjalta hän intoutuu
povaamaan kaikkien moraalisten pidäkkeiden ja samantien koko eurooppalaisen
kulttuurin häviämistä eutanasian laillistamisen
myötä.
Lääkäri Pekka Louhiala esittää taulukon yhdysvaltaisten lääkärien
eutanasiaan suhtautumisesta ja tiivistää eutanasian pulmakohdat hyvin seitsemään
väitteeseen ja niiden neutraaleihin pohdintoihin, ja hyväksyy aktiivieutanasian
niille sietämätöntä sairautta poteville, jotka eivät fyysisten rajoitusten
takia pysty itse tappamaan itseään. Psykologi Solveig Nordman-Sjöberg
viihtyy T-B Hägglundin ja psykoanalyysin
fallis-narsistisessa ilmastossa, ja esittää Elisabeth Kübler-Rossin
klassikon kuolemisen viidestä vaiheesta: kieltäminen, viha, masentuneisuus,
kaupankäynti ja hyväksyminen.
Gigi Hohenthal, päätavoitteenaan eutanasialakia Suomeen ajavan
Exitus ry:n aktivisti jakaa mielenkiintoista kansainvälistä asiatietoa
eri maiden eutanasiajärjestöistä. Varatuomari Paula Kokkonen Suomen
lainsäädäntöä selvitellessään vastusta aktiivieutanasiaa, koska Suomessa
on ilman sitä erityisesti koskevaa lainsäädäntöäkin mahdollista mennä riittävän
pitkälle potilaan laajan itsemääräämisoikeuden vuoksi, ja että erityinen
laki antaisi vallanpitäjille liikaa mahdollisuuksia. Moni surmaamispyyntökin
saattaisi olla vain omaisten testaamista, pelkää hän.
Martti Lindqvist
pyörittelee uskontofilosofisen sairausetiikkansa seassa hiukan eutanasiaakin,
näkee itsemurhan eettisesti alamittaisena ja tietää Jumalan tahtovan toisin.
Piispa Eero Huovinen halkoo teologisia hiuksia, ja ymmärtää idän
uskontoja länsimaisen järkeilyn avaimenreiästä. Vaikka sairaalapastori
Simo Ylikarjula on usein toivonutkin potilaan saavan jo kuolla,
hän näkee eutanasia-aktiviisuudessa yksilösyyllisyyden kasvavan helposti
kollektiiviseksi synniksi ja vallanhaluksi kuolemankin yli, ja muistuttaa
että hoitohenkilökunnankin vakaumukset tulee huomioida.
Katsellessaan paketteina pyöriteltäviä täydellisen avuttomia kanssapotilaitaan
haluaa vaikeaa sairautta poteva Jane Tuovinen itseltään hengen pois
mieluummin kuin samaan tilaan joutumisen. Sokeana ja liikuntakyvyttömänä
hän vielä haluaisi elää, vaan ei puhekyvyttömänä ja käsiensä toimintakyvyn
menettäneenä. "Se ei olisi elämistä vaan ainoastaan elossa olemista".
Aktiivieutanazian puolustaja Heta Häyry yksinkertaistaa todellisuuden
länsimaisen filosofian sairaimpien perinteiden mukaisesti väittämällä sateenkaarta
yksiväriseksi koska eri värien rajapintoja ei ole. Suosittelen hänen artikkelinsa
lukemista varoittavana esimerkkinä siitä miten oikeassaolemisen kipeys
taiotaan eettisesti hyväksyttäväksi. Hän on muuten käytännöllisen filosofian
professori - onneksi vain meidän demokraattisessa kulttuurissamme.
Sulka hattuun teoksen toimittaja Heikki Kotilalle, joka todella
vaali kaikkien kukkien oikeutta kukkia antaen äärikannoillekin puheenvuoron.
Kun kohdetta katsotaan monelta kulmalta, sen muoto piirtyy esiin parhaiten.
Hyvä pisara eutanasiakeskustelun virtaan, jonka tuleva suunta hallitsee
ehkä juuri meidänkin lähtömme tuskaa.
Markku Siivola