Heikki Leskinen & Terho Toivonen: Lekuri suorittaa nesteensiirron. Lääkintäalan slangisanastoa. Kirjayhtymä 1995

Kuuden lääkärivitsikirjan kylväjäveteraani aina vuodesta 1962; tohtori Terho Toivonen, 66, ja suomensukuisten kielten tutkija Heikki Leskinen, 65, alkavat lääkintäalan slangisanakirjansa terävällä huomiolla: Olemme hyvin selvillä työmme heikkouksista.

Näin on. Teos on tosi kurja, kaukana tekijöittensä näkemyksestä, että siitä olisi karsittu pois puhekielisyydet ja yleisslangi. Eikä se ole edes hauska, sen enempää kuin asiallinen slangisanakirjakaan (puhtaanvakavaa asiasanakirjaa kaipaavalle on olemassa Lääketieteen termit, Duodecim 1991). "Onpa väkisten tehty" sanoi työtoverini yhden minuutin selauksen jälkeen aavistamatta omaa ilkeämielisyyttäni - johon kirjoittajat ilmoittavat varautuneensakin. Lääkärikunnan huumorintajun tasoa itsekin kohta kolmekymmentä vuotta seuranneena ymmärrän kyllä lähdeaineistonkin heikkouden.

Selataanpa pätkä vain A-alkuisista: aasialainen on flunssa, aivofilmi on aivosähkökäyrä, ajelu on pyörätuolissa ajelu, tyhjä akku on henkisten voimavarojen kuluminen, apteekkari on sairaalan lääkevaraston hoitaja, astmatippa on astmatippa, auki on - niin, auki, vaikkapa makuuhaava selässä. - Samanlaisia väkinäisyyksiä ja kaikkien tietämiä ja käyttämiä yleisyyksiä on kirja täynnänsä.

Entä aasintentti=assistentti, alkeerinen=algeerinen, aivo seisoo=aivokuolema, anastaasilääkäri=anestesialääkäri, apulanssi=ambulanssi? --- Hah hah haa.

Kun muistetaan, että tekijöiden päätarkoitus on ollut tarjota lukijoilleen iloa ja virkistystä, niin ei edes ammatti-ihmisiä naurata tuikitavalliset neutraalit, jopa "virallisen" oikeat ammatti-ilmaisut kuten aivoatakki, AFOS, alatie, akilles, aku, aktiivi, angio, audio, artro, astruppi, atarakti. Niiden lisänä on sitten niin käsittämättömiä pikkuklikkisanoja, että tuskin slanginimitystä ansaitsevat.

Hauskimpien ilmaisujen löytämiseen täytyi hakea jo muualtakin kuin A-alkuisista. Hauskuuskriteerinä pidin omaa hymyilyäni. Teoriassa minun olisi täytynyt hymyillä flatustamiselle eli pieremiselle, koska olen luonteeltani pottavaiheeseen juuttunut anaalineurootikko. Mutta kun ei sekään väräyttänyt. Yohimbin-potenssilääke on yöhimoviini ja yöhimputiini... ei, ei... täydellisyyttä hipova huumorintajuttomuuteni täten kirjan tekijöille aseeksi luovutettakoon.

Kirjalle ei kohderyhmää olekaan. Hyvä että ainakin tekijät viihtyivät. Suosittelen teosta vihamiehillenne lahjoitettavaksi, ja heidän vaivautunutta reaktiotaan myöhemmin esitettävään kysymykseen "mitäs lahjastani pidit" nautinnolla seurattavaksi. Siinä sen kirjan suurin hupi on.