Heikki Heimola: Elämää unessa ja ajassa. 123 sivua. Kustannus Oy Rajatieto, 1983.

Pitkän hiljaisen kauden jälkeen kirjoitan taas rajatiedosta kiinnostuneille. Huomasin tehtävän vaikeammaksi kuin olin arvellutkaan. Tuleehan tämä Heikki Heimolankin tähdentämä sisäisen tiedon alue aina olemaan minua erittäin lähellä, mutta yhä kauemmaksi näytän silti rajatietokansan ryhmätotuuksista ajelehtivan. Heimola omaa juuri sellaisen "rajakansaanmenevän" perustotuusluettelon, jota kehumalla kaikki olisivat onnellisia. Ei, näin helpolla en asiasta pääse.

Kun 186 tiedemiestä, 18 nobelistia joukossa, vuonna 1975 tuomitsi astrologian humpuukiksi, masensi se Heimolaa, ei sen vuoksi että hänen uskonsa olisi horjunut, eikä se horjuisi, "vaikka loputkin nobelistit ja huomattavat tiedemiehet julkisesti tuomitsisivat astrologian". Tämän johdosta hänelle "kirkastui", että kyseinen joukkio onkin henkisesti raajarikkoisten Kansainvälinen Tiedeinvalidien Veljesjärjestö. Kun vielä Kekkonen saa kyytiä pelon ilmapiirin luoneena despoottina, joka halvautti lehdistön ja oikeuslaitoksen, en voi kuitata asiaa pelkän huumorin tiliin, jota Heimola sinänsä melko luontevasti kirjassaan viljelee. Establishmentin Vastustajan tunnusmerkkejä vilahtelee muutama kappale muuallakin, sentään siedettävissä rajoissa.

Onneksi hän sentään viljelee sarkastista huumoria astrologian lieveilmiöistä, ja kuvaa aikaa, jolloin hän kuvitteli olevansa tähtien ylin ohjaaja. Hän myöntää, ettei se ihan kaikkein tärkein asia maailmassa ole, vaan pitää psi-lmiöistä tärkeimpänä henkiparannusta ja yleensä asioita, jotka viittaavat sielun kuolemattomuuteen. Jälleensyntymistä ja karmaa hän pitää tosiasioina lukemansa ja oikeuskäsityksensä perusteella. Perusteiksi ne eivät kuitenkaan riitä, olivatpa karma tai reinkarnaatio vaikka kuinka tosia sinänsä. Itse en lainkaan väitä, että ne eivät olisi tosia. Puhun tässä vain kriteereistä, joilla eri asioihin uskomme, en kohteen todellisuudesta sinänsä. Usko ei ole ymmärrystä.

Entä unet? Ne on Heimola valinnut kirjansa rungoksi, koska niiden kautta hän toivoo voivansa lukijalleen viitata alitajunnan olemassaoloon paljon laajempana kuin pelkkänä tukahdutettujen toiveiden, halujen ja viettien tynnyrinä. Hän kertoo neljätoista unta, joista neljässä näyttää olleen esp-aineistoa. Mitenkään erikoisina en niitä voi pitää. Osan merkitys niistä on hänelle hänen mielestään selvinnyt, osan ei. Freudilaisesta seksuaalisymbolivoittoisesta unen tulkinnasta hän ei pidä, vaan painottaa oman ymmärryksen ja luovan mielikuvituksen merkitystä. Myös rohkeutta, itsenäisyyttä ja tervettä järkeä sekä ennenkaikkea rehellisyyttä hän pitää tärkeänä. Hän on toisaalta kokenut myös oman tulkintansa puutteellisuudet. Mitään menetelmää hän ei lukijoidensa uniymmärryksen kasvattamiseen tarjoa.

Hän rinnastaa unet korkeimmalla asteellaan selvänäköisyyteen ja mediumistisuuteen ja antaa unille sen laatuista erityishohtoa, jota kyllä osassa niistä näyttää sangen väkevästikin olevan, nimenomaan esp-unissa, mutta jonka toisaalta olen nähnyt juuri erääksi uniymmärryksen estäjäksi. Toisaalta hän kyllä unista puhuessaan mainitsee olevansa "täysin tietoinen siitä, että on olemassa hyvin eritasoista yhteyttä henkimaailman kanssa", mutta henkimaailma säilyy kuvassa mukana kuitenkin. Tähän unien erityisviisauteen hän viittaa myös antamalla unelle ikäänkuin omasta persoonastamme erillisen itsenäisyyden ja korkeamman tarkoituksen, jota uni yrittää viestittää.

Mikä tässä sitten on se estävä tekijä? Vallankin hänen kirjansa kohderyhmällä esiintyy taipumusta hakea unista jotain ylempää viisautta tavalla, joka vihjaa ko. unennäkijän pyrkimykseen tuntea itsensä aivan erityiseksi jumalten suosikiksi ja tärkeiden viestien saajaksi. Juuri tämä estää asianomaista katsomasta ruohonjuuritasolle unien alempaan viisauteen.

Alempaan? Kyllä. Alempaan tietysti vain oman päivä-älykkyytemme kannalta katsottuna. Olemme tyhmempiä unissamme. Teemmehän niissä aivan ilmiselviä järjettömyyksiä ja typeryyksiä - ja lisää typeryyksiä yrittäessämme sitten päivällä selittää ne jumalten huumoriksi. Sitovana elementtinä ei unissa ole äly, vaan tunne. Näytämme etsivän unien ratkaisua melkein aina liian hienoista sfääreistä, jolloin oman itsemme ei niinkään imarteleva unielämä on helppo tehdä tyhjäksi kaikenlaisia korkeamman johdatuksen tikkukaramelliteorioita niistä rakennellessamme. Juuri unen ollessa "maallisimmillaan" olen toistuvasti joutunut uniryhmissäni näkemään sen vaikuttavan kaikkein parantavimmin. Tällöin unen mahtava taiteellisuus on kaikessa yksinkertaisessa alastomuudessaan myös parhaiten aistittavissa. Sillä ihastuttavan taiteellisia ja intensiivisiä ne näyttävät aina olevan.

Heimola kuvaa kirjaansa pisaraksi rajatietokirjojen meressä. Miten tämä pisara vaikuttaa? Ei suppeaa piiriä kauemmas.

Hänen tarrautumisensa em. asioihin - lainkaan riippumatta siitä, kuinka tosia ne itse asiassa ovat - riittää karkottamaan muut kuin näihin ilmiöihin uskovat. Ei hän toisaalta ole kirjaansa varmaan kovin laajalle lukijakunnalle suunnannutkaan. Viitatessaan kintaalla muulle tieteelle hän samalla menettää yhteytensä siihen. Hän ei kuulu niihin silloittajiin, jotka parapsyykkisten ilmiöiden tutkimuksen asemaa tulevat viemään eteenpäin. Hän kuvaa kyllä vuosien varrella tapahtunutta nöyrtymistään ja vaatimustasonsa madaltumista toisten ihmisten suhteen, mutta kaikki pesuveden mukana menneet lapset eivät ole vielä löytyneet. Astrologian käenpoika on tietänyt toisille tieteille huutia.

Todellinen rajatieto on tietoa siitä, miten toisin ajatteleviin säilytetään yhteys, seistään eri tavoin ajattelevien ryhmien rajalla yhdistävänä lenkkinä, ideologioiden umpipusseissa henkeään haukkovien tuuletusaukkona. Vain ihmisen yksinäisyydessä hankitaan tämänkaltainen tieto, jota ei kieli käänny kertomaan edes rakkaimmalle ystävälle. Jokainen pystyy saarnaamaan totuuden ja vapauden nimissä "noille ymmärtämättömille", mutta harva pystyy kävelemään "vihollisen" leiriin ja saavuttamaan heidänkin luottamuksensa. Se on ymmärrystä, joka on aivan muuta kuin kysymys siitä, taipuiko rauta Gellerin kädessä (jonka itse aivan vierestä näin), onko astrologiassa mitään perää tai ovatko unet arvokkaita.

Tästä rajatiedosta tietävät paraseurat vain nimeksi. Ne näyttävät useimmiten tekevän parapsykologiasta ismin taistellen "ymmärtämättömiä" vastaan tavalla, jonka lahkolaisten teltoista tunnistan. On niin kiihottavaa päästä metelöimään korkeamman tiedon kolportöörinä. Tutkimus ja tutkimuksen kohde näyttää useimman paraharrastajan päässä sotkeutuvan toisiinsa. Parapsyykkisten ilmiöiden kokija ei tutki parapsykologiaa, vaan parapsykologia tutkii häntä. Parapsykologia on länsimaisen, ei itämaisen, tieteen haara. Suomessa ei ole yhtään parapsykologia, vaan pelkkiä harrastelijoita ja kiinnostuneita. Parapsykologisen tutkimuksen tulee täyttää tavanomaiset länsimaiselle luonnontieteelle asetetut kriteerit.

Luonnollisesti voimme määritellä parapsykologian paljon laajemminkin niin että se käsittäisi myös intuition ja inspiraation ja yleensä ei-analyyttiset menetelmät maailmantutkimuksen välineiksi. Vasta niillä välineillä hankittu tieto on elävää. Vasta se tieto on ymmärrystä. Mutta on tyhmyyttä yrittää julkisuudessa venyttää tuon ainoan edes kutakuinkin neutraalirakenteisen sanan sisältöä laajemmaksi, kuin mitä nykyinen länsimainen tiedeyhteisö sietää. Erään parapsykologisen seuran virkailijan lausahdus "Me parapsykologit uskomme Jumalaan" on esimerkki siitä, miten seura tuhoaa omaa asiaansa.

Huomaan puhuneeni Heimolan persoonaa sivuamattomista asioista sen verran, että minun on lopuksi syytä tähdentää, että hän kaikesta huolimatta kuuluu sentään vapaamielisimpään päähän tässä rajatieteilijöiden joukossa. Kustannus Oy Rajatieto ei ole tehnyt lainkaan huonoa valintaa saattaessaan hänen äänensä kuuluville laajemmaltikin.

Katso myös: Markku Siivola: Uni - tuttu tuntematon, Unien opissa