Marja-Leena Aho: Auttamaan asetettu. Tammi 1990
VAIKKA LÄÄKÄREITÄ KISMITTÄISI
Henkiparantajien merkityksestä riippumatta on heillä merkitystä, sillä
jos yhden lehtijutun perusteella Kannelmäen lääkäriasemalla toimintansa
aloittanut "energiahoitaja" eli käsilläparantaja Marja-Leena
Aho saa puhelimet ruuhkautumaan ja potilasjononsa kasvamaan oitis kahden
vuoden mittaiseksi, kertoo se valtavasta tarpeesta, johon ei kukaan voi
täysin vastata, eivät henget eivätkä henkiparantajat. Se kertoo myös vaihtoehtoisten
lääkintämuotojen suuresta tarpeesta, ja vaikka parantuneiden raportit tietysti
sisältävät suuressa määrin placebojuttuja, jää kaikkien akanoidenkin jäljelle
niin paljon jyviä, että tervetuloa vain kaikki hyväsydämiset ja aidosti
auttamaan pyrkivät parantajat meitä hiilaamaan, vaikka se maailmankuvanne
ei olisikaan ihan modernien länsimaisten materialististen filosofioiden
saneleman mallin mukainen.
Aho oli jo 45-vuotias, kun vuonna 1986 meni ystävättären päänsärky niin
kiireenvilkkaa Ahon käsiä karkuun, että Aho oikein säikähti. Vihdoin hän
rohkaistui ja omistautui parannustyöhönsä, ja niinpä hän on ehtinyt syksyllä
1989 avata Helsingin Tapanilaan oman vaihtoehtoaseman, jossa hänen lisäkseen
toimii peräti yksi lääkärikin. Kiropraktikko, vyöhyketerapeutti ja kuntohoitaja
on samalla asemalla mukana myös.
Ahon menneisyyteen kuuluu klassinen ruumiistairtautumiskokemuskin, kristillisvoittoinen
maailmankatsomus ja suhteellisen sinisilmäinen näkökulma maailmaan. Mutta
sehän ei muuta kuin kaunista häntä tässä työssä, jossa aitoa lämpöä, valoa
ja pehmeyttä ei parantajalla voi olla koskaan liikaa. Ahon suhtautuminen
lääkäreihin ja kolmeen tapaamaansa suomalaiseen parantajaan on myönteinen.
Nimeltä hän mainitsee vain Kauko Nyyssösen, jonka sieluntila ja kirjakin
(Käteni parantavat. Palmu-kirjat 1986) on samankaltainen Ahon kanssa. Nyyssönen
puhuu kuitenkin mieluummin bioenergiasta kuin siteeraa Raamattua Ahon tavoin.
Melkoisen osan Ahon kirjasta täyttävät parantuneitten ja paremmaksi
tulleiden klassisen tyyppiset selostukset sairautensa kulusta, viimeisenä
Helsingin kaupunginvaltuutetun ja terveyslautakunnan jäsenen ynnä Terveydenhoidon
valinnanvapaus ry:n puheenjohtajan Martti Tuomolan kertomus häntä muutaman
vuoden piinanneiden kipujen miltei täydellisestä katoamisesta Ahon hoidon
avulla.
Minua jää aina tällaisten kirjojen jälkeen ärsyttämään kovan lääketieteellisen
faktan puute, ja koska tässä tapauksessa en oikein tiedä käydäkö sen vuoksi
lääkäreiden vai Ahon kimppuun, en käy kummankaan, vaan huokaan vaan.
<>
Ilahduttavaa on kirjan lopussa oleva Jyväskylän yliopiston etnologien
Olavi Räsäsen ja Marjan Tikan pyrkimys tuoda edes hiukan neutraalia tietoa
suomalaisista parantajista, vaikka akateemisten ei tulisi tällaisia aiheita
tikullakaan ronkkia Alma Materin sydänsurujen vuoksi, kun ovat lapsukaiset
huonoon seuraan joutuneet. Vaan mikäpä on tutkiessa kun oman laitoksen
professori Asko Vilkuna seisoo niin heidän kuin Ahonkin takana tukena ja
turvana.
"Parantamista oletettujen, joko kosmisten, psyykkisten tai biologisten
voimien ja energiavirtojen avulla", määrittelevät he henkiparannuksen.
Noin 60:stä julkisesti henkiparantajaksi ilmoittautuneesta he haastattelivat
pariakymmentä. Henkiparannusta harjoittavien määrä Suomessa lienee kaiken
kaikkiaan satoja.
Haastateltujen keski-ikä oli 53 vuotta, suurin osa toimihenkilö- ja
palveluammateissa (11). Valtaosalla oli parannustoimi sivuharrastus. Ryhmä
oli heterogeeninen, myös suhde uskontoon vaihteli. Spiritualistinen malli
itämaisvaikutteisine maailmankuvineen näyttää vallitsevan enemmän kuin
kristillisyydestä, vallankin herännäisliikkeiden piiristä kohonneet uskollaparannusmallit.
Potilaita kävi kuukaudessa vaihteluvälillä 32-790 (!), 60% heistä naisia,
miehiä 30% ja lapsia 6% (mitä ihmettä olivat loput neljä prosenttia?).
Yleisimmät sairaudet olivat reuma, selkäkivut, ihottumat, kasvaimet, syöpä,
sydänviat, masennus ja epämääräiset säryt.
Parannukseen ja placeboon he eivät ottaneet kantaa. He tutkivat vain
parantajia, eivät parannusta.
Markku Siivola