Askelten uralta sivuun heitetty hajamielinen vilkaisu lampun valossa kyyröttävään katukiveen repäisi kulkijan yllättäen merkitystensä seiteistä kiveksi kulkemistaan katsomaan, pisaraa kiireisten kenkien virrasta yli kiven hiljaisuuden. Ajatusten apinat ryntäsivät hälisten olkapäille: mikä sen kiven paikka on, sanokaa mikä sen paikka on! Mihin se kuuluu, mitä se juuri tuossa tekee, onko siitä mitään hyötyä? Ja kuiskuttaja lisäsi: ...hyötyä tässä universumissa! Mikä herkkyys, mikä syvämietteinen kysymys merkitysten puristelijalle, missä vain niitä kiinni saikin. Hän koristeli niillä vankiloita, joiden elinkautiset kirjoittelivat toisilleen kulttuuripalstoilla, keräilivät lehtileikkeiden kellastuneita paperinarsisseja haudalleen vietäviksi jälkipolvien unohdukseen.
Avain kiertyi jossain, askeleet kaikuivat hetken hukkuen oviensa taa, yöt ja päivät ajoivat toistaan takaa, kellotauluun takertuneet kädet viiltyivät verille osoitinten veitsistä, kunnes aika leikkasi väsyneet kulkijat vihdoin irti uusien ihmisten tulla hakemaan merkitysten tasanteita ajan ja paikan liukkailta jyrkänteiltä, joilla elämään heitetyt kompuroivat kainalosauvojensa varassa.
1989