Kun maanpaossa ollut viha palasi erämaan kiusauksista takaisin ihmisten pariin, potkaisi syrjään rakkauden vahtikoirat, tempaisi auki viimeisen kielletyn oven, näkyivät vankisellin perällä selkeiden ihanteiden ja oikeiden elämäntapojen haisevat ruumiit, jotka eivät suostuneet anteeksiantoon vapautta vaativalle lainsuojattomalle. Tyhjyydessä kelluvan sellin lattialuukusta vei syöksy laajenevain kaarten keinuun, raskaan maan ja sielun nosteen vuorovoittoon vuosisatain saatossa yli tapojen ja lakien. Keinun uhri haki pysähdystä viliseväin käsitysten kakofoniasta eikä huimaukseltansa nähnyt mitään. Hän rukoili apua niiltä, joiden oletettiin tietävän, ja he varoittivat tästedes availemasta tuntemattomia ovia.
Sitten hän katsoi itseensä. Keinu oli paikoillaan liikkuvassa maailmassa, eivätkä muut enää nähneet häntä oman huimauksensa seasta.
1989