Olin kauan sitten myynyt satuni pois maailman hinnalla, sitonut sen jalkaani ajatusketjun päähän, eivätkä uneni enää karanneet avaruuteen. Hain tarkoitusta ketjun silmukoista.
Kun puheeni vihreään ruohoon oli keski-iässä alkanut levitä alakulon karstaamia karheasanaisia läiskiä, aloin katua kauppaani. Satu häilähteli minulle silloin peileistä, nukkuvien kasvoista, nousi hiljaisena sumuna taivaanrantani takaa, peitti puheet pehmeään huminaan. Ihmiset tulivat ja menivät, väreilivät ohenevan kuplani pinnalla, kasvot sulivat toistensa väreihin kunnes maailma taas ryntäsi kuplaani, hiljaisuuden pisara sihahti pois ajatusten ankaralta liedeltä.
1989