[uniartikkeleihin]

Markku Siivola

 

UNIRYHMÄ IHMISYYTTÄ ETSIMÄSSÄ

Lyhennettynä ilmestynyt lehdessä:

Psykoterapia 2/2001. Kustantaja: Therapeia-säätiö ja Therapeia-yhdistys

 

 

CREDO

 

Havahduin kesken untani joka käsitteli psykoterapeuttien parhaimpia yhteisiä ominaisuuksia. Olin saanut sitä edeltävänä päivänä tehtäväkseni kirjoittaa unista ja uniryhmistä Psykoterapia-lehteen. Mietin liittyikö uni siihen, enkä tullut asiasta viisaammaksi.

 

Sitä miettiessäni kertoi vaimoni unensa, jossa minullakin oli osa, enkä käsittänyt siitäkään mitään. Kerrottuaan sen hän oli hetken hiljaa ja mainitsi jälleen kerran merkittävimmän unensa, ei niinkään monta vuotta sitten nähdyn, unen jonka kirkas valokeila osui suoraan sen hetkiseen elämäntilanteeseemme. Sen valitsemaa metaforaa ei käynyt pakeneminen, ja niin aukesivat silmämme sille, johon pitkään olimme sitä itse käsittämättä jo vajonneet. Vieläkin olen kiitollinen tuon unen eteemme asettamasta peilistä, jonka näkemisen kautta avautui meille uusi tie. ‑ Monet unet ovat sitä ennen ja sen jälkeen jääneet suljetuiksi, mutta ne eivät enää muuta kokemustani unien voimasta, niin monasti olen nähnyt niiden valaisevan olennaisen ydintä.

 

Matkani tietämättömyyteen

 

Syksyllä 1980 osallistuin uniseminaariin, jonka toisena päivänä kertoi professori, psykoanalyytikko Montague Ullman nähneensä minusta unta, jossa hän osoitti minulle hotellihuoneensa ikkunasta kahta puhelinpylvästä sanoen, että jos ymmärrän miksi ne ovat juuri siinä missä ovat, olen saanut vastauksen kysymykseeni. Sen kerrottuaan hän totesi seminaariryhmälle ettei untaan itse ymmärtänyt.

 

Kuinka herkullista olisi heittäytyä seksitulkintoihin nähden nuo pylväät peniksinä, ja kuinka mitättömältä vielä nytkin tuollainen näkemys tuntuu sen vision rinnalla, mikä silloin minulle aukesi. Hänen unensa tavoitti juuri sen merkillisen voimakkaan yhtäaikaisen vierauden ja tuttuuden tunteen, mitä olin häntä kohtaan nämä kaksi seminaarivuorokautta tuntenut; hän vanha, minä nuori, hän Amerikassa, minä Ruotsissa, hän englanninkielinen, minä sitä vain vaivoin puhuva. Näin hänen unensa oli, kirjaimellisesti, vastaus kysymykseeni ihmisten väistämättömän totaalista erillisyydestä, jossa pylväät eivät koskaan pääse lähemmäs toisiaan, nuo oman tajuntansa maailmoissa vaeltavat yksinäiset ihmiset, niin mekin kaksi, ja silti kaiken tuon erillisyyden keskellä voi vallita valtava sähköinen yhteys!

 

Se hetki avasi sen oven, jota olin etsinyt hakiessani elävää tietä unien äärelle. Siitä asti ovat ne olleet läheisenä seuranani, nuo mitään naamioimattomat ilmiöt, joiden runouden avoimuutta ei tietokulttuurinsa kahleissa tempoileva, torjuntoihin turvautuva päivätajunta ymmärrä, vaan syyttää oman ymmärtämättömyytensä keskeltä unia epäselvyydestä, niinkuin vierasta kieltä taitamaton omaa ymmärtämättömyyttään oivaltamatta epäilisi kyseistä kieltä tarkoituksellisesta naamioinnista.

 

Matkani tietämättömyyteen oli alkanut jo 60-luvun loppupuolella, jolloin tähänastisen elämäni ehkä merkittävimpänä hetkenä minulle äkisti valkeni pohjia myöten, ettei vastaus voi löytyä koskaan ulkopuolelta. Vaikka sen olemme elämämme varrella kaikenlaisilta profeetoilta kuulleetkin, omakohtainen välitön, kokonaisvaltainen kokemus on silti jotain aivan muuta kuin tieto siitä. "Ensin en tiennyt etten tiedä / sitten tiesin etten tiedä / nyt en tiedä tiedänkö etten tiedä". Ullman oli kiteyttänyt tuon tiedon tietämättömyydestä kouriintuntuvaksi, toisille opetettavissa olevaksi menetelmäksi, välineenään ihmisen rehellisin ja ihastuttavin ilmaus; uni. Menetelmiähän maailmassa riittää, tämä omalla elämäntielläni merkitykselliseksi muodostunut vain yksi niistä, eikä sekään muiden menetelmien lailla voi viedä totuuteen, sen voi ihminen vain itse tehdä, mutta voi helpottaa hänen tietään etsimisen alkuaskeleilla.

 

Martti Siirala kirjoitti aikoinaan skitsofreenikko Bengtistä, jonka tarinat pyramidin vangista jota psykoterapeutti tutkijana etsii ja vapauttaa, on kiehtova tarina siitä, kuinka ne jotka elävät "jo tietämisen" kuvitelmissa, rakentavat ratatyöläisten tavoin elämänsä suoraa, selvää rataa tuhahtaen arvottomille pyramideille. Missä voisi olla tilaa jollekin jota ei jo alunperin ole sisällytetty suunnitelmiin? Vain tietämättömyytensä tietävä löysi tiensä perille.

 

Montague Ullman (1998) sanoo parhaimmaksi unen tavoittajaksi osoittautuneesta mielenasenteestaan:

 

"Etään­nytän itseni sekä kaikesta siitä mitä kuvittelen tietäväni unista yleensä ja tästä unesta erityisesti niin että kaikki ennakko-olettamukset huuhtoutuvat ulos itsestäni. Vain silloin tunnen itseni asianmukaisesti valmistautuneeksi ottamaan vastaan sen mikä välittyy unennäkijästä." 

 

On siis kyse tiedosta, että tieto ei ole ratkaisu, asenteettomuudesta; joka on kaikelle avointa, luokittelematonta vastaanottavuutta, vaan ei asenteesta (joka on uusia vaikutelmia vastaanottamaan ennalta-asetettu jäykistävä suodatin).

 

 

TULKINTA

 

Unia ei ymmärrä ilman tulkintaa, jonka vain pitkälle koulutettu ammattimies voi taiten tehdä. -- Tämä yleinen käsitys on juurtunut syvälle maallikkopiireihin asti. Uniselvittelyn pyhittäminen vain terapia-ammattilaisten käsiin on ollut unennäkijät loitolla omista unistaan pitänyt karhunpalvelus.

 

Tulkinnan merkitystä kuvasi Veikko Tähkä (1970):

 

"Voidakseen .... suorittaa tulkintoja .... terapeutin täytyy tuntea psykologiset ja kliiniset lainalaisuudet pystyäkseen vertaamaan potilasta .... tähän yleiseen tietoainekseen. Toisin sanoen hänen on hallittava jonkin persoonallisuuden kehitystä ja toimintaa koskevan teorian tietoaines ja käsitejärjestelmä, jonka puitteissa ja taustaa vasten hän voi ymmärtää ja tulkita potilaan verbaalisen ja ei-verbaalisen käyttäytymisen."

 

Uni on vain yksi osa siitä yleisestä tietoaineksesta, jota terapeutti soveltaa unennäkijään käsitejärjestelmänsä puitteissa. Uniryhmissä päinvastoin varotaan amputoimasta unta minkään teoreettisen tietoaineksen Prokrusteen vuoteeseen. Mona Lisa ei yhteen tulkintaan mahdu, mutta unen vielä aidommalle ja syvemmälle taideteokselle tapahtuu näin ikävän usein, vieläpä paremmintietävyyden hienosävyisin sivuvivahtein: "Kerronpa sinulle miten asiat itse asiassa ovat".

 

Kirjailija, kulttuuri- ja kirjallisuuskriitikko Susan Sontag (1966) on erityisen voimakkaasti suominut tulkintaa kulttuuri-ilmiönä. Hän esittää tulkinnan olevan raukkamaisen muuntamisen muodon, joka riisuu taideteoksen aisteihin vetoavuudestaan vähentäen sen pelkäksi heikennetyksi toteamukseksi, joka sitten suodatetaan läpi erilaisten kriittisten koulukuntien, jolloin siitä jää jäljelle aivan liian tuttu ja tunnettu sanoma, kun sen radikaali potentiaali on tullut kielletyksi. Alkuperäinen taideteos on luokituksilla laimennettu käyttöesineeksi. Tulkinta heikentää, köyhdyttää maailmaa rakentaen sijaan "merkitysten" varjomaailman.

 

*

 

Vasta tuo ensimmäinen uniseminaarikokemus osoitti minulle, että unitulkintojen deterministisestä vankilasta löytyy ulospääsytie. Se vaatii menetelmän menetelmiä vastaan. -- "Kun tie­dät, että se, mitä tarvitset, ei ole ansa tai verkko, vaan jänis tai kala, on kuin kulta erottuisi kuonasta". Tällaiseksi osoittautui tämä Ullmanin vuodesta 1974 pääosin Ruotsissa kehittämänsä omakohtaiseen kokemukseen pohjautuva uniryhmä (Experiential Dream Group), jolle omistautuakseen hän tuolloin päätti erota New Yorkissa sijaitsevan psykiatrian klinikan johtajan virastaan.

 

Tuntemistani ihmisenlähestymistavoista avaa tuo uniryhmäprosessi suorimman tien (jota ihmisen on kuitenkin itse kuljettava) ihmisyyden ytimeen vahvistaen kuuluville unen; ihmisen aidoimman ilmentymän, oman äänen, kun sitä ei suodateta ennalta-asetetun teoreettisen verkon lävitse. Tämän vuoksi ammattiterapeutin on aluksi toisinaan maallikkoa vaikeampi osallistua uniryhmäprosessiin ilman käsitejärjestelmäänsä, jonka hän on vuosien varrella syvästi sisäistänyt.

 

Onnistunut unen käsittely ei johda selitykseen eikä tulkintaan (jotka ovat varmuuteen näivettymistä) vaan entistä elävämpään visioon, joka kokonaisvaltaisella voimallaan luo kaikkia ryhmän jäseniä koskettavan ja kuvakielen rikkautta opettavan aidon taideteoksen. Ainoa voimaanjäävä 'tulkinta' on unennäkijän oma näkemys unestaan. Ryhmässä ei ole vallitsevaa käsitejärjestelmää, jonka puitteissa uni tulkittaisiin, eikä ryhmän vetäjän näkemys ole se viimeinen sana. Tämä on perinteiseen unien käsittelyyn tottuneille yksi niistä ennakko-odotusten vastaisista piirteistä, joihin uniryhmän voima kuitenkin juuri perustuu.

 

Jokainen tuo ryhmään tietysti omat rajansa ja viitekehyksensä, joista muodostuu se ryhmä­viitekehys, jonka yli ryhmä ei pysty kohoa­maan. Se on kuitenkin laajempi kuin vain yhden käsitejärjestelmän tai yhden ryhmän jäsenen kiinteän hallitseva asema ryhmässä.

 

*

 

Ullman kuunteli 1950-luvulla analyytikko Marianne Horney Eckhardtin luentoa, jossa Eckhardt vieroksui termiä "unien tulkinta" tuntien sen liian rajoittavaksi pyrkimykseksi lokeroida ja luokitella jotain sellaista, joka virtasi läpi joka ainoan sitä pyydystämään tarkoitetun tulkintaverkon. Hän suosi termiä appreciation [mahdoton suomentaa tarkasti, tässä yhteydessä tarkoittaa lähinnä pienimpienkin vaikutelmien ja erojen välitöntä (eikä päättelyn tai järkeilyn kautta syntyvää), myönteistä ja arvostavaa havainnointia ja tajuamista], joka puhutteli unen sisintä olemusta ainutlaatuisena ja syvästi koskettavana, luovana ilmauksena unennäkijän elämän kaikista puolista. Ullman omaksui tämän termin, ja niin se jäi tulkinnan sijasta uniryhmissä tapahtuvan prosessin kuvaavimmaksi sanaksi.

 

Toinen keskeinen termi on experiential; kokemukseen pohjautuva. Ullmanin usein käyttämä ilmaus "Experiential Dream Group" tarkoittaa omakohtaiseen välittömään kokemukseen ja elämykseen pohjautuvaa uniryhmää. Tavanomaiseen tulkintaan tottuneille tuon sanan paino aukeaa usein vasta prosessin aikana heidän tajutessaan kuinka ratkaisevaa osaa omakohtainen eläytyminen näyttelee unen alkuperäisen tunnelman, sitä kautta ratkaisun tavoittamisessa - joka ei tarkoita Freudin, Jungin ja monien muiden unitutkimusten antien unohtamista, vaan sitä, että niistä on hyötyä vasta kun ne muiden symbolien ohessa ja niiden kanssa samanarvoisina heräävät eloon omakohtaisen elämyksen kautta, eivätkä uneen keinotekoisesti soviteltuina älyllisinä malleina.

 

Ryhmä auttaa mutta ei ohjaa. Se ero on hiuksenhieno, ajoin epäselväkin, mutta tärkeä yhtä kaikki. Ryhmän tehtävänä on olla kuin jäällä liukuvan unen Curling-kiekon edustan puhdistajina, eikä kiekolle sivusysäyksiä antavana. Ryhmä raivaa unelle edellytyksiä kulkea omaan suuntaansa, ei ryhmän omien mieltymysten suuntaan. Ryhmä on unen kätilö, ei sen synnyttäjä. Ryhmä on joukko unen vihjeiden perusteella johtolankoja etsiviä sokeita salapoliiseja, joilla ei ole suoraa pääsyä unennäkijän kohtaamaan mysteeriin, jonka ymmärtämiseen tämä tarvitsee joukon yhteisen elämänkokemuksen tarjoamaa lisäapua.

 

 

RYHMÄN KOKOONPANO

 

Ryhmän sopivin koko on noin 5 - 8 henkeä. Se voi olla suljettu tai puoliavoin, koostua hyvinkin eri-ikäisistä ihmisistä, tutuista tai tuntemattomista, työporukasta tai työn ulkopuolelta. Tavallisin ko­koon­tumistiheys on viikoittainen. Useampi­päiväisten internaatti­muotoisten semi­naa­­rien etuna on, että yhdessä­olon vuoksi voivat ryhmään osallistuvat helpommin nähdä, mistä aineksis­ta heidän itsekunkin seuraavan yön unensa ovat kehkeytyneet. Yhden unen, hyvin lyhyenkin, käsittely kestää keski­määrin 1½-2 tuntia. Ryhmä kokoontuu 4 x 2 tunnin jaksoissa, joita sitten tarpeen mukaan uusitaan.

 

 

UNIRYHMÄPROSESSIN KULKU

 

Prosessi on suunniteltu unennäkijän turvallisuuden takaamiseksi (safety factor) ja unen sisällön avautumisen maksimoimiseksi (discovery factor). Turvallisuustekijään kuuluvat muun muassa seuraavat seikat: ei maanittelua ryhmään osallistumiseksi, ehdoton salassapitovelvollisuus, ei kiertäviä puheenvuoroja, ei pyyntöjä toisen saamiseksi dialogiin mukaan, ei motiiveiltaan hämäriä kysymyksiä, unennäkijän oman näkemyksen tarkka esiinseulonta ryhmän projektioiden seasta ja vain sen validointi, unennäkijän oikeus säädellä unen jakamisen taso ja mahdollisuus keskeyttää prosessi milloin tahansa.

 

 

IA

Unennäkijä kertoo unensa, ja vain sen - ei mitään sen ulkopuolelta.

 

IB

 

Ryhmä selventää itselleen unta lisäkysymyksin

 

 

IIA

Ryhmä ottaa unen omaksi unekseen alkaen ensin eläytyä keskenään (ei unennäkijän kanssa) unen herättämiin tunteisiin.

IIB

Ryhmä eläytyy tunteiden lisäksi myös unikuvien herättämiin symboleihin.

 

 

IIIA

Unennäkijän reaktio

 

IIIB

 

Unennäkijän ja ryhmän dialogi

 

1

 

Tunnejäänteiden etsintä eritoten unta edeltävästä päivästä

 

2

 

Unen toisto: ryhmän jäsen lukee unen ääneen sopivan mittaisina paloina, ja sen unennäkijässä herättämiä lisäideoita käsitellään

 

3

 

Yhdistävät projektiot; orkestrointi: unennäkijän tuottamasta materiaalista luodaan mahdollisimman kattavia kokonaisnäkemyksiä joita tarjotaan (ei tulkita) unennäkijälle

 

 

 

 

IV

 

 

Unennäkijän lisäkommentit unestaan seuraavalla kerralla

 

Taulukon esittämät vaiheet hiukan yksityiskohtaisemmin:

 

IA ja IB: Unen kertominen ja sen selventäminen

 

Unen esittämisvaiheessa ei unennäkijä kerro mitään unensa ulkopuolelta (omia käsityksiään unesta, mikä uneen johti tms.), koska se lukitsisi vaiheen II rikkautta, jos ryhmä lähtee tässä vaiheessa unennäkijän viitoittamalle tielle menettäen muut, mahdollisesti paljonkin hedelmällisemmät suunnat. Ryhmä selventää muutamin kysymyksin epäselväksi jääneitä kohtia.

 

IIA ja IIB: Ryhmä ottaa unen omakseen - avainsana rikkaus

 

Ryhmä ottaa nyt unen omakseen, sukeltaa eläytyen siihen sijoittaen itsensä unennäkijäksi. Ensin syvennytään unessa oleviin tunnelmiin. Toisessa vaiheessa (IIB) otetaan mukaan myös symbolit varoen sellaisia, jotka eivät ole elämyspohjaisesti heränneet eloon itse unesta. Unennäkijä on rauhoitettu: ryhmä ei kommunikoi hänen kanssaan tässä vaiheessa lainkaan, jotta hän saa häiriintymättömästi syventyä uneensa ryhmän tuottamia ideoita kuunnellen.

 

Avainsana on tässä vaiheessa unimateriaalin rikkaus; kuin seisova pöytä, josta unennäkijä itse valitsee häntä kiinnostavat herkut. Ei ole vielä tarkkuuden aika. Pyrkimys sanoa vain unennäkijän elämään sopivia asioita köyhdyttää sitä materiaalia, jonka avulla unennäkijä suuntii. Nekin ryhmän tuotokset, jotka eivät unennäkijälle 'kolahda' - ja niitä on yleensä paljon - auttavat häntä huomaamaan, millä suunnalla hänen unensa avain ei ole haudattu­na, joka puolestaan johtaa hänet pohtimaan untaan paljon useammista näkökulmista kuin mihin hän yksinään olisi pystynyt. 

 

Vallankin uusi ryhmä pyrkii soveltamaan traditionaa­lista tapaa lähestyä unta vain ulkopuolisena tarkkailijana. Tämä luo ikäänkuin uhkaavan uni­kriitikko­joukon, jonka keskellä olevalta 'uhrilta' odotetaan avoi­muutta. Sitä parempi, mitä enemmän itsekukin voi astua pois tarkkailijan asemastaan ja ottaa uni omakseen elämällä itse hetken sen keskellä, sukeltamalla siihen kaikin aistein, antamalla oman osansa kertomalla uni­tunnel­miensa kautta omasta elämästään.

 

IIIA: Unennäkijän reaktio

 

Uni luovutetaan nyt takaisin unennäkijälle, jolla ei enää ole alkuvaiheen rajoituksia, sillä materiaalin rikkaus on jo turvattu, ja nyt alkaa tarkkuuden vuoro. Tässä vaiheessa ei unennäkijän monologia keskeytetä, kun hän sovittelee uutta aineistoa kokonaisuuteen. Hän tuottaa tässä vaiheessa usein huomattavasti lisäaineistoa, jonka pienimmätkin, vielä merkityksettömiltä tuntuvat yksityiskohdat on syytä panna mieleen, niin usein ne sisältävät ratkaisun kannalta merkitsevää tietoa, vaikka punainen lanka olisikin tässä vaiheessa vielä hukuksissa.

 

IIIB: Dialogi - avainsana tarkkuus

 

IIIB1: Tunnejäänteiden etsintä

 

Nyt syvennytään unta edeltäneeseen aikaan hakien sieltä sellaisia tunnejännitteitä, joita unennäkijä ei ennättänyt riittävästi purkaa päivän aikana, vaan jotka siirtyivät tunnejäänteinä uneen.

 

Nyt kysytään, milloin uni on nähty, mitä liikkui mielessä varsinkin ennen nukahtamista, mitä sinä päivänä tai lähi­päivinä? Mitä hän luki, näki TV:ssä, puhui puheli­messa tai vieraisilla toisten kanssa? Onko muuta unennäkijän tunteita äskettäin kosket­tanutta tapahtunut, jota hän ei olisi vielä huomannut mainita?

 

Mitä paremmin tämä menneen päivän palautustehtävä onnistuu, sitä enemmän kyseisenä päivänä vallinnut tunnetila alkaa virittyä unennäkijässä uudelleen nostaen sitä lähemmäs pintaa myös aiheuttamiensa unikuvien merkitysyhteydet.

 

 

IIIB2: Unen toisto

 

Nyt käännetään katse pois päiväjäänteistä ja annetaan unelle itselleen puheenvuoro lukemalla se ääneen unennäkijälle sopivan pituisin jaksoin välttäen johdattelevaa alleviivaavuutta. Esim. kysymys "Onkohan tuo unihahmo isäsi?" on sekä johdatteleva että sen motiivi hämärä nostaen unennäkijän ahdistustasoa: "mistähän se tuon nyt oikein tähän keksi?". Se pakottaa unennäkijän kuluttamaan aikaa pohdintaan onko se hänen isänsä vai ei, kun taas kysymys "tuleeko tuosta hahmosta vielä jotain mieleesi?" kiinnittää unennäkijän huomion haluttuun symboliin rajaamatta sitä mitenkään.

 

Haittaava voi olla niinkin viattoman tuntuinen sana kuin "Miksi...". Kun kysymme vaikkapa "Miksi unessasi esiintyy tuo vanha tuttavasi", luo se vastausta vaativalla tunkeilevuudellaan unennäkijälle vastauksen tietämisen paineen hänen ollessaan jo muutenkin hämmentyneenä unensa arvoituksen edessä. "Tuleeko tuosta tuttavastasi vielä jotain mieleesi", on jo vähemmän tunkeileva kysymysmuoto.

 

Ryhmä on täysin unennäkijän palveluksessa, ei omia mieltymyksiään tyydyttämässä. Kun mielessä polttaa jokin teoria, joka ei liity unennäkijän juuri senhetkisen pohdinnan suuntaan, kysyy itsehillintää niellä tuota suuntaa häiritsevät kysymyksensä ja lähteä kiltisti seuraamaan unennäkijää. Omien näkemysten esittämisen mahdollisuus on vasta seuraavassa vaiheessa, silloin kun kaikki mahdollinen aineisto on ensin saatu unennäkijältä itseltään ja näin maksimoitu unennäkijän mahdollisuus löytää itse kaikki yhteydet.

 

 

IIIB3: Sävellyksen synty: orkestroivat projektiot

 

Nyt on uuden infor­maation etsintä loppunut, ja on tullut orkestraation aika, tähän mennessä kerättyjen informaatiopalasten erillisten nuottien ja sointujen yhdis­täminen orkestroivin projektioin koko­naisiksi harmonisiksi sävellyksiksi.

 

Nyt on ryhmällä vihdoinkin tilaisuus tarjota omat näkemyksensä unesta. Edelliset vaiheet ovat tähdänneet unen­näkijän oman assosiaatioverkoston rikastutta­miseen eli antaneet unennäkijälle mahdollisuuden löytää itse omat vastauksensa. Vaikka orkestraation esittäjä kapellimestarina tekee nyt oman sävellyksensä, hän käyttää siihen edelleenkin vain unen­näkijältä saamiaan nuotteja. -- Tässä on terapia-ammattilaisille taas tiukka paikka pysyä vain unen tarjoamassa materiaalissa, kun mieli tekisi omasta viitekehyksestä noudettujen lisäoletusten valossa laajentua luonnehtimaan unennäkijän koko elämää. Kyseessä on kuitenkin edelleen esittäjän projektio, edelleen kysymys, jonka paikkansapitävyyden voi vain unennäkijä tarkistaa, poimia ja hylätä siitä mitä tahansa, vaikka sen kokonaan, olipa se muiden mielestä kuinka loogi­nen ja vakuuttava tahansa.

 

Orkestroivat projektiot eivät synny tiedonpalasista liimaten, vaan asennemuutoksesta, oikeastaan asenteettomuudesta, unen luomaan emotionaaliseen kenttään niveltäytymisestä, joka onnistuu tietysti sitä paremmin, mitä vähemmän ennakkoasennoitumiset sitä häiritsevät. Ullmanin (1998) sanoin:

 

"Tuntemus joka minulla on aina silloin kun onnistun elävöittämään unen unen­näkijälle, on että en tee mitään. Puhun toki unennäkijälle, mutta olen ikään kuin vain kanava itsestään muotoutuville ajatuksille. Tai toisin sanoen tiedän että ne ovat minun ajatuk­siani, mutta ne näyttävät ilmestyvän jostain unennäkijän ja itseni väliltä. Ne tunteet, jotka ryhmä työmme kuluessa onnistui nostamaan esiin unen­näkijässä, luovat ikäänkuin emotionaalisen kentän johon kaikki enemmän tai vähemmän reagoimme. Vaatii erittäin tarkkaa kuunte­le­mista tulla osaksi tuota kenttää; niveltyä siihen."

 

 

AMMATTILAISVAIKEUKSIA

 

Prosessin monimutkaisuus. Prosessi monine vaiheineen tuntuu ensivilkaisulla 'viimeisen päälle' viitekehykseltä; monimutkaiselta ja jäykältä. On kuitenkin huomattava, että se puuttuu vain unen tutkimisen ulkoiseen prosessiin omaamatta yhtäkään tulkintaviitekehystä itse unesta. Yhtäkään unta se ei selitä, vaan keskittyy suojelemaan ja maksimoimaan unennäkijän omia, unen itsensä kautta nousevia visioita.

 

Terapointitaipumus. Ammattilaiset tekevät alkavassa uniryhmässä kaksi tavallista virhettä: esittävät motiiveiltaan epäselviä kysymyksiä sekä lipsuvat unesta herkemmin pois kuin maallikot.

 

Kaikkien kysymysten motiivien on oltava avoimia. Esimerkiksi kysymys "Voisiko unesi mieshahmo olla isäsi?" ei ole avoin, vaan siitä tulee ilmetä miten kysyjä päätyi tällaiseen ajatukseen, jolloin se ei avoimuudessaan enää nosta ahdistusta kysyjän tarkoitusperistä. Uniryhmään eivät kuulu näkymättömissä pidettävän teoriamuodostuksen pohjalta nousevat kysymykset.

 

Ammattilaisten lipsuminen unesta on ymmärrettävää, koska vuosikausien terapiakokemus laukaisee salamannopeasti liikkeelle analyysirefleksit unennäkijän koko elämäntilanteesta, onhan uni mitä herkullisin astinlauta sellaiseen. Tällainen terapointi, johon usein liittyy paapomisen imeliä sivuvivahteita, sisältää aineksia, joita ei ole otettu unennäkijän unesta noudetusta materiaalista, vaan terapoijan omasta viitekehyksestä. Tämä on asiatonta unennäkijän elämään rynnimistä, seurauksena hänen vetäytymisensä puolustukseen, jota ryhmä ei omalta innostukseltaan suinkaan aina kuule, eikä unennäkijä ehkä kehtaa suoraan sanoa, ettei hän tullut tänne terapoitavaksi vaan untaan ymmärtämään. Uniryhmässä ei tule olla muita terapeutteja kuin uni itse. Niinpä ammattilaisilla on aluksi edessään tehtävä jota ei maallikoilla ole: oman viitekehyksen turvin harjoitetuista vanhoista totutuista unenlähestymistavoista poisoppiminen.

 

Projektio ja torjunta. Ammattilaispiireissä usein heräävä kysymys on, miksi ryhmän tuotokset katsotaan vain projektioiksi kunnes unennäkijä itse on ne vahvistanut. Entä jos unennäkijä vain torjuu oikeat tulkinnat? Tämä olettamus saa ryhmän tyrkyttämään ideoitaan unennäkijän itsensä löytämän materiaalin syventämisen jäädessä vähemmälle. Se on haitallinen vallansiirto unennäkijältä ryhmälle. Jos unennäkijä ei jotain myöhemmin ehkä oikeaksi osoittautuvaa näke­mystä halua vastaan­ottaa, on se silloin hänelle hänen elämänsä tässä vaiheessa hedelmätön tai vahingollinen. Se on hänen oman elämäntiensä kannalta väärä, eli ryhmä on aina väärässä ja unennäkijä oikeassa.

 

Eikä ryhmä voi tietää kuinka oikeassa se edes teoriassa on, sillä teoriat selittävät unisisältöä kukin omalla tavallaan, kukin yhtä loogisesti, keskenään ristiriitaisesti, sen voi helposti nähdä uniauktoriteettien käsityksiä vertailemalla. On parempi jäädä epävarmaan totuuteen kuin päätyä varmaan epätotuuteen. Oliko ryhmä oikeassa vai aivopesikö se unennäkijän omaan uskoonsa? - Voi käydä niin, että unennäkijä muuttaa ajan mittaan mieltään useammankin kerran siitä, mitä tietty uni loppujen lopuksi merkitsi. Kuka voi silloin osoittaa oikean ja väärän?

 

 

UNIRYHMÄN SOVELLUTUSALUEITA

 

Koska uniryhmät eivät ole käsitejärjestelmäsidonnaisia, ja maksimoivat unennäkijän turvallisuuden, ne sopivat niin kliiniseen ympäristöön kuin sen ulkopuolellekin sekä rinnan varsinaisten terapioiden kanssa käytettäviksi. Ne antavat myös hyvät eväät yksilöterapeuttiseen työskentelyyn unien kanssa sekä toisen ihmisen äärimmäisen tarkkaan kuuntelemiseen ylipäänsä.

 

Ammatillisella tasolla ne sopivat psykiatrisen henkilökunnan täydennys­koulu­tukseksi sekä somaattisen henkilökunnan ryhmätyönohjaukseen. Työnohjaus voi olla tiedon tai ymmärryksen (myötäelämisen kyvyn) lisäämiseen tähtäävää, jälkimmäiseen sopivat erinomaisesti uniryhmät, nehän eivät ole keskusteluja ymmärryksestä vaan sen harjoittelua. Ruokalistasta luennoimisen sijaan käydään itse pöytään. Terapeuttisella tasolla ne sopivat somaattisten ja (ei-psykoottisten) psykiatristen potilaiden ryhmiin, ja elämän­katsomus­tasolla yksilön elämänkatsomuksen avartamiseen kenelle tahansa unista kiinnostuneille.

 

Työnohjaus

 

Itse olen vetänyt uniryhmiä kirjavissa ympyröissä maallikoiden ja ammatti-ihmisten parissa. Psykiatrian piirissä 80-luvun alussa Muurolan sairaalassa Lapissa puoliavointen ryhmien muodossa, sitten Göteborgissa työmarkkinainstituutin psykiatristen potilaiden työmarkkinakelpoisuuden tutkintaan erikoistuneessa ryhmässä, viime vuodet Jorvin sairaalan psykiatrisille avohoidon yksiköille jatkokoulutuksena, mutta eritoten eri erityisalojen somaattiselle henkilökunnalle ryhmätyönohjauksena koostuen enimmäkseen työpistekohtaisista ryhmistä.

 

Miltei aina on unilla ollut yhtymäkohtia työhön, jolloin juuri saman työpisteen työtoverit ovat voineet omilla elämyksillään auttaa unennäkijää kohti unen sisältöä. Toisaalta näyttäytyvät näissä unissa miltei aina myös privaattielämän keskeiset kysymykset, jotka unen työsisällön innokkaassa selvittelyssä tahtovat toisinaan unohtua.

 

Näiden unien kautta ovat ryhmät voineet kohdata arkipäivän kiireessä huomiotta jäävät seikat niin työtoveri- kuin potilaskontakteissakin huomattavasti syvemmällä tasolla kuin mihin traditionaalinen ryhmätyönohjaus yltää. Kun ryhmä on havainnut kuinka yllättävän vaikeata on kuunnella tarkasti edes työtoveria, se on havahduttanut huomaamaan, kuinka suuri osa potilaan "kohtaamisesta" on ollut sairaanhoidon kollektiivisten vääristymien äänitorvena toimimista; legalisoitujen ja auktorisoitujen vakioluokittelujen huutamista potilaan korvaan, ja kuinka vaivoin potilaan oma kuva sairaudestaan tähän sairaanhoidon traditioon mahtuu. Uniryhmätyön kautta aukeaa koko ryhmälle elämyksellinen näkökulma sen pimeän puolen otteeseen työntekijöistään.

 

Suurin uhka tulee ryhmän omasta työyhteisöstä. Lausahdukset tyyliin "Siellä te vaan puhelette mukavia kun me täällä joudumme tekemään teidänkin työnne" on pelottava voima, jota ryhmän on siedettävä sitä enemmän, mitä vähemmän sillä on sekä ryhmän että sen vetäjän työpaikan johdon antamaa virallista statusta, mieluiten aivan viralliseksi koulutusohjelmaksi saakka saatua.

 

Ryhmäkokemus käy sellaisenaan yksilöterapiassa ilmenneiden unien käsittelyyn, koska se poistaa ammattilaisroolipaineen aiheuttaman tietämisen pakon yrittää tietää unista enemmän kuin tietää kun potilas tuo uniaan ammattilaisen tulkittavaksi. Uniryhmäkokemus vaihtaa tietämisen pakon aidon tietämättömyyden herättämiksi avoimiksi (motiiveiltaan selkeiksi) kysymyksiksi, joiden unia aukaisevaan voimaan ei mikään etukäteistieto pysty. Samoin siirtyy ryhmässä opittu kuuntelemisen vaikea taito suoraan jokaiseen kohtaamiseen, ei ainoastaan jokaisen potilaan, vaan kaikkien ihmisten kanssa, aiheesta riippumatta.

 

 

 

UNIRYHMÄN JA RYHMÄPSYKOTERAPIAN EROJA

 

Uniryhmä ei ole uniterapiaryhmä, ei myöskään ryhmäterapiaa. Seuraava Ullmanin (1979) taulukko selventää pääeroja.

 

KRITEERIT

KOKEMISPOHJAINEN (experiential) UNIRYHMÄ

RYHMÄPSYKOTERAPIA

Kommu­ni­kaa­tion luonne

Uni on yksilön ole­muksen erään osan kommu­nikaa­tiota yksilölle itsel­leen. Uni on se, joka kom­mu­ni­koi­daan.

Valvekäyttäytyminen on kommuni­kaatiota muille. Valve­käyttäy­ty­mi­nen on se, joka kommunikoidaan.

Paino­piste ryh­mässä

Painopiste ryh­mässä on unen vaiku­tuk­sessa unen­näki­jään. Paino­piste on yksi­lön­sisäi­sellä alueella.

Painopiste ryhmässä on käyttäy­ty­mi­sen vaikutus yksilöidenvälisellä alueella.

Tehtä­vän luon­ne

Löytää unen­näkijälle hänen uni­kuvi­ensa merki­tys pyrki­mällä um­peutta­maan yksilön­sisäinen väli­matka uni­kuvan ja todel­lisen elämän­sisällön välillä.

Etsiä merkitys jännityksen käyttäy­tymis­ilmauksille niiden ilmaan­tuessa yksilöi­den väliselle alueelle (menneelle tai nykyiselle).

Oletta­mukset

Ryhmän olettamukset ovat tois­sijai­sia sen ensisijaiseen tehtävään nähden; auttaa unennäkijää ymmärtämään omat olet­ta­muk­sensa unestaan. Yksi olet­ta­mus­ryhmä, nimittäin unen­näkijän, hallitsee.

Kaikkien ryhmän jäsenten ja tera­peu­tin olettamukset saavat ilmauk­sensa ja etsivät toteu­tu­mis­taan. Moni­kerrok­si­set olettamukset ovat pelissä mukana.

Proses­sin luonne

Prosessi avaa uni­kuviin hautau­tuneet tunte­matto­mat viestit.

Prosessi tuo valoon yksilöi­den­ väli­seen käyttäytymiseen kätketyt tun­te­matto­mat viestit.

Oletta­muk­sien läh­de

Unennäkijä ja ryhmä työsken­televät intui­tiivi­silla ja jaetuilla kokemis­pohjaisilla tasoilla ilman erityistä teoreet­tista suuntausta.

Johtaja työskentelee persoo­nal­li­suus- ja ryhmä­dynamiikkaa sisäl­tä­vän teoreetti­sen pohjan turvin.

Muutok­sen lähde

Tuen ja luottamuksen kehittyminen unen­näkijän ja ryhmän välillä vapaut­taa unikuvien paran­tavan voiman, kun niiden konkreet­tiset yhtey­det valve­tilaan on löydetty.

Johtaja ja ryhmän jäsenet osallis­tu­vat moniin strategioihin työs­ken­nel­läk­seen läpi persoonallisten puo­lus­tus­me­ka­nis­mien ja edis­tääk­seen muu­tosta. Näitä ovat tulkinta, konf­ron­taatio, modeling jne.

Muutok­sen meka­nis­mi

Käyttämällä ryhmän projektioita vapaut­tamaan unennäkijän yhteyk­siä uneensa.

Riisumalla osanottajien projek­ti­oi­den naamiot.

Tempo

Ryhmä etenee unennäkijän vauhtia.

Tempo on yhteisten tarpeiden hei­jas­tuma.

Rooli­erot

Johtaja: Kaksoisroolissa. Johtaja-asemassaan hän ottaa vastuun var­mis­taakseen prosessin saumat­to­muuden. Osanottajana hän osallis­tuu samalla tasolla ja samalla mää­räl­lä itse­paljas­tukseen ja unen jaka­miseen.

 

Unennäkijä: Hänellä on pro­sessin kontrolli sisältäen oikeu­den lopettaa missä kohdassa tahan­sa.

 

Ryhmä: Työskentelee unen ver­taus­kuvan kanssa auttaen määrit­te­le­mään sitä uudelleen itse­kunkin henkilö­kohtai­sen elämän valossa.

Johtaja: Omaksuu johtajan vastuun, mutta itsepaljastavan osallistumisen määrä huomattavasti vähäisempää.

 

Unennäkijä: Kontrolli on paljolti terapeutin käsissä.

 

Ryhmä: Kokee yksilön tiedotto­mas­ti asettamat roo­lit ja pyrkii määrittele­mään ne uu­delleen yksi­löiden välisen todellisuuden pohjalta.

 

 

YKSILÖPSYKOTERAPIAN JA UNIRYHMÄN ETUJA JA RAJOITUKSIA

 

Psykoterapian rajoitukset, vaikkakin epäedullisia uniryhmätyöhön, saattavat olla sekä tarpeellisia että edullisia terapialle asetettujen päämäärien suhteen. Uniryhmä ei viitekehyksettömyytensä vuoksi häiritse yksilöterapiaa, joten ne sopivat käytettäväksi myös rinnakkain.  Ullman (1996) vertaa näitä kahta seuraavasti:

 

 

 

Psykoterapian rajoituksia

Aika: Usein liian vähän aikaa; asiakkaalla liian monta muuta­kin aihetta.

Hierarkkisuus: Yksisuuntainen unien jakaminen; molemmin­puolisen itse­paljastuksen puut­tuminen; pysyttää tera­peu­tin asiantuntijaroolissa; vahvistaa riippuvaista roolia unityössä.

Teorian osuus: Terapeutti omaa potilaan ulottumattomissa ole­vaa erityistietoa; hierark­ki­suus vahvistuu.

 

 

Uniryhmän rajoituksia

Ryhmän koko: Voi rajoit­taa privaatin ja sensi­tii­visen aineiston jaka­mista.

Unennäkijän tuntemus: Rajoittuu meneillään olevan unityön tai aikaisempien unien yhteydessä esiin­tullee­seen materiaaliin.

 

 

Psykoterapian etuja

"Kahden kauppa": Enemmän yksityis­alue.

Unennäkijän tunte­mus: Terapeu­tilla on laaja unen­näkijän tuntemus.

Terapeuttiset taidot: Hiotut kuun­te­le­mi­sen taitoon ja vaa­dit­tavaan herk­kyy­teen ali­ta­jui­sen kans­sa työsken­nel­täessä.

Terapeuttiset teknii­kat: Suunniteltu tunnistamaan ja käsittelemään psykopatologiaa.

 

 

Uniryhmän etuja

Aika: Riittävästi aikaa käytet­tä­vissä uni­työhön; muita käsi­teltäviä asioita ei ole.

Ryhmän koko: Rikas vertaus­kuvallisen aineiston lähde.

Ei hierarkkista rakennetta: Unen­näkijällä kontrolli prosessiin; unennäkijän hallin­nassa kuinka pitkälle edetään; ulko­puoli­sen auktori­teetin poissaolo; unen­näkijä asiantuntijan roolissa.

Keskinäinen jakaminen: Vetäjä osallistuu prosessin kaikkiin puoliin mukaan lukien myös unien jakamisen; tämä rakenne mini­­moi transferenttiset ja vasta­transfe­renttiset jännitteet; kaikkien osanottajien unien jakaminen luo syvän yhteyden tunteen.

Epäteoreettinen lähestymistapa: Ei kät­ket­tyjä teoreettisia oletta­muksia eikä teknisiä mani­pu­laa­tioita; jokaisen vaiheen perustelut ovat kaikkien tiedossa.

 

 

 

 

PALAAMINEN TAKAISIN ALKULÄHTEELLE

 

Kirjoitettuani tämän loppuluvun ensimmäisen version näin heti sen päälle unta Ullmanista, joka hiukan huolestuneena kyseli missä toisessa uniryhmäopetuksessa olin käynyt. Tällä kertaa unestani jotain hiukan ymmärsinkin muistettuani heti kuinka melkein kaksi vuosikymmentä sitten uneksin meneväni Ullmanin sirkustelttaan. Näin haen jälleen käyttämäni menetelmän rajoja pyrkiessäni varoittamaan jäämästä mihinkään menetelmään sisäisesti kiinni kun ulkonaisesti joudumme oman elämänhistoriamme ja luonteemme perusteella väistämättä valitsemaan joitakin menetelmiä, joilla organisoimme elämäämme. Miten ilmaista parhaiten, että elämisen suurimmat syvyydet ovat silti kaikkien menetelmien tuolla puolen, ja silti tuoda esiin myös sen tosiseikan että menetelmiä silti omassa ulottuvuudessaan tarvitaan? Tylsällä sahalla ei rakennus varmasti valmistu, ja terävän sahan tehokkuuteen ihastunut muuttuu helposti vain sahauskovaiseksi kirvesuskovaisia vastaan.

 

Käsitejärjestelmät voi jakaa kahteen; suljettuihin ja avoimiin. Suljettu järjestelmä on itsekantava, itsensä sisällä loogisen ristiriidattomasti perusaksioomiensa varassa itsensä täysin selittävä kuten esimerkiksi meidän kaikkien tuntema tasogeometria. ‑- Avoin järjestelmä on aina epätäydellinen sisältäen aina tuntemattoman tekijän. Se on parhaimmillaan itsensä kumoava, omat rajoituksensa ymmärtävä, zen-koanien tapaan. Se käyttää käsitteitä käsitteitä vastaan, selittää sanoilla sanojen hyödyttömyyttä, ei päästä itseään kiteytymästä itsetarkoitukseksi objektin ja subjektin väliin. Ullmanin uniryhmämenetelmä on avoin järjestelmä, joka tarkan ulkoisen struktuurin avulla pyrkii huolella suojelemaan sisäisten visioiden nousua päivätajuntaamme mahdollisimman elävässä tilassa ilman tulkitsevia suitsia ja loogisen ajattelun murhatöitä.

 

Käsitejärjestelmät, joista puuttuu tuntematon tekijä, eivät enää löydä ulos omista peilisaleistaan, missä ne sisäisessä loogisessa ristiriidattomuudessaan heijastelevat vain itsensä täydellisyyttä. Lähteelle palaamisen avain on hukuksissa, kun tieto on pysähdyttänyt kulkemisen takaisin siihen tietämättömyyden tilaan, jossa elämä on loputtomasti uusi. Vain tuntematon on uutta, tunnettu vanhan variaatioita.

 

Pinnallisen elämäntapamme erämaassa niin moni profeetta, filosofi, opettaja ja terapeutti, me kaikki kutsumme kanssaihmisiämme matkalle kohti itseytemme lähteitä parhaimmaksi katsomallamme tavalla, Freud rakentamalla Baabelin torniaan palasista pyrkien kokonaisuutta kohti, alhaalta ylöspäin, Jung taas välittömistä kokonaiselämyksistä ylhäältä alaspäin, kokonaisuudesta palasiin. Jung nosti muistelmiensa esipuheessa pääasiakseen sisäiset kokemuksensa, erityisesti unet sekä hänen 38-vuotiaana ollessaan alkaneen neljän vuoden pituisen voimakkaiden sisäisten visioiden virran, jotka hänelle muodostivat kokonaisuuden vision, sen tulisen laavan, josta hänen työnsä kivi kiteytyi.

 

Me ihmiset räpistelemme oman itsemme koukussa kaikkien menetelmien kynsissä, eikä siihen olennaisimpaan ole mitään tietä, koska se on aina läsnä. Uniryhmät, pyrkien kohti tietämättömyyden yksinkertaisuuden väkevää voimaa, ovat vain yksi tapa lukemattomien muiden joukossa, ja saattavat omalta pieneltä osaltaan auttaa niitä, jotka ovat jääneet vaille oivalluksista yksinkertaisinta. "Pilvien takaa paljastuvan kuun hän näki, ja kuinka sydämelliseen nauruun hän puhkesikaan".

 

Elämän isoympyrä on laaja, niin laaja, että se näyttää maailmaan astuneesta nuoresta totuudenetsijästä jopa suoralta tieltä, jatkuvalta kehitykseltä ja edistymiseltä. Niin kauan kuin ei vielä erota tietoa ymmärryksestä, ei tiedä ymmärryksen olleen valmiin jo alusta asti. "Aidosta ja puhtaasta alusta alkaenkaan ei miestä ole ahdistus koskaan vaivannut". Ei tiedä vielä ymmärtävänsä, ettei tiedä, kun maailman ja itsen välissä meluaa vielä tulkintojen kakofonia.

 

Palata alkuperään, olla taas alkulähteellä - jo tämä on väärä askel!
Alun alkaenkaan ei ole ollut ketään kuulemassa ja näkemässä

Todellinen koti on aina ollut läsnä

Hiljaa virtaavia jokia - minne, ei tiedä kukaan;

ja heleänpunaisia kukkia - kenelle tarkoitettuja?

 

Edellinen oli yhdeksäs kuva Sung-dynastian aikakaudella (960-1127 jKr.) eläneen Kuo-an Shih Yuanin ihmisen sisäistä kehitystä kuvaavasta häränpaimennussarjasta, joka päättyy kymmenenteen kuvaan, jonka visio on aina sisältynyt terapioidenkin perimmäisiin ihanteisiin, kuka Graalin maljaansa ja Elysionin oikeamielisten kenttiään mistäkin ilmansuunnasta etsien.

 


Kuva 10: Palaaminen kaupunkiin iloa jakavin käsin

Hänen olkikattoisen majansa portti on suljettu ja viisaimmatkaan eivät tunne häntä. Väläystäkään hänen sisäisestä elämästään ei nähdä, sillä hän kulkee omaa tietään seuraamatta muinaisten pyhien jalanjälkiä. Kantaen kurpitsapulloa hän menee markkinoille, nojaten sauvaan hän palaa kotiin. Hänet löydetään viinijuoppojen ja teurastajien seurasta, ja he kaikki muuttuvat Buddhiksi.

Paljain rinnoin ja paljain jaloin hän saapuu markkinapaikalle;
mudan ja tuhkan tahrimana, miten leveästi hän hymyileekään!
Ei tarvita jumalien ihmeitä tekevää voimaa,
Sillä hän koskettaa, ja katso! kuolleet puut ovat täydessä kukassa.

 

 

 

 

VIITTEET

 

Jung, C.G. (1990) Unia, ajatuksia, muistikuvia. Porvoo: WSOY.

 

Siirala M:  Schizophrenia: A Human Situation. The American Journal of Psychoanalysis XXIII.

 

Siivola, M: (1998) Huomattavasti muokattu Internet-versio (www.saunalahti.fi/msiivola/uni/uni-tutt.html) alkuperäisestä tutkielmasta Uni - tuttu tuntematon. Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen julkaisuja, 263/1984.

 

Sontag, S. (1966) Against Interpretation, Dell, New York

 

Tähkä, V. (1970) Psykoterapian perusteet. WSOY.

 

Ullman, M. & Zimmerman, N. (1982) Paljastavat unet. Hämeenlinna: Karisto.

 

Ullman, M. (1996) Appreciating Dreams - A Group Approach. California: Sage Publications.

 

Ullman, M. (1998) The Orchestration - Letting the Dream Speak. Dream Appreciation vol 3 nr 1, Winter 1998

 

Ullman, M. (1979) The Experiential Dream Group. Handbook of Dreams - Research, Theories and Applications. New York: Van Nostrand Reinhold