Härän etsiminen
Otus ei ole koskaan mennytkään harhaan, ja mitä hyödyttää sen etsiminen? Syy, että härkäpaimen ei ole härän läheisyydessä on se, että paimen on tehnyt väkivaltaa sisimmälle luonnolleen. Otus on kadoksissa, sillä paimenen itsensä ovat hänen pettävät aistinsa johtaneet tieltä. Hänen kotinsa väistyy kauemmas hänestä ja sivutiet ja poikkitiet ovat aina sekaisin. Halu saavuttaa ja pelko menetyksestä polttavat kuin tuli; aatteet oikeasta ja väärästä työntyvät esiin kuin taistelurintama.
Yksin erämaassa, eksyneenä viidakossa, poika etsii, etsii! Tulvivat vedet, kaukaiset vuoret, ja loputon polku; nääntyneenä ja epätoivoissaan hän ei tiedä minne mennä, hän kuulee vain illan heinäsirkkojen laulun vaahterapuissa.Jälkien näkeminen
Sutrien avulla ja tutkimalla oppilauselmia hän on ymmärtänyt jotakin, hän on löytänyt jäljet. Hän tietää nyt, että astiat miten erilaiset tahansa ovat kaikki kullasta, ja että objektiivinen maailma on Itsen heijastusta. Kuitenkaan hän ei kykene erottamaan hyvää huonosta, hänen mielensä on yhä sekava hänen yrittäessään erottaa totuutta ja valhetta.
Virran partaalla ja puitten alla hajallaan ovat kadonneen jäljet. Suloiselta tuoksuvat ruohot kasvavat taajaksi - löysikö hän tien? Miten etäällä kukkuloilla ja kaukaisuudessa otus vaeltaakin sen turpa ulottuu taivaisiin ja kukaan ei voi sitä salata.Härän näkeminen
Poika löytää tien niiden äänien perusteella, jotka hän kuulee; hän näkee siten olioitten alkujuuren, ja kaikki hänen aistinsa ovat harmoniset. Kaikissa hänen toiminnoissaan se on läsnä. Se on kuin suola vedessä ja liima värissä (Se on läsnä vaikkei yksilöllisenä kokonaisuutena). Kun hänen silmänsä on oikein suunnattu, hän näkee, ettei se ole mikään muu kuin hän itse.
Kaukaisella oksalla istuu satakieli iloisesti laulaen; aurinko on lämmin, ja tyynnyttävä tuulenhenki puhaltaa, joen rantamilla vihertävät pajut; Härkä on siellä yksikseen, minnekään se ei piiloudu; komea ylväitten sarvien koristama pää. Kuka maalari voisi sen maalata?Härän pyydystäminen
Oltuaan kauan eksyksissä erämaassa poika on lopulta löytänyt härän ja hänen kätensä ovat tarttuneet siihen. Mutta johtuen ulkomaailman musertavasta paineesta härkää on vaikea hallita. Se ikävöi alituiseen vanhalle suloiselta tuoksuvalle vainiolle. Villi luonto on yhä raju, ja kieltäytyy tulemasta nujerretuksi. Jos härkäpaimen toivoo näkevänsä härän täydessä sopusoinnussa kanssaan, hänen on tosiaankin käytettävä ruoskaa anteliaasti.
Koko olemuksensa voimalla poika lopulta pitelee härkää: mutta miten villi on sen tahto, miten hillitön sen voima! Joskus pöyhistelee se tasangolla, Kun katso! Se on jälleen kadoksissa sumuisissa läpitunkemattomissa vuorisolissa.Härän paimentaminen
Kun ajatus liikkuu, toinen seuraa ja taas toinen - loputon saatto ajatuksia herätetään tällä tavoin. Valaistuksen kautta kaikki tämä muuttuu totuudeksi; mutta valhe pitää puoliansa kun sekaannus vallitsee. Oliot eivät ahdista meitä objektiivisen maailman takia, vaan itseään pettävän mielen takia. Älä hellitä nenärenkaasta, pidä siitä lujasti, äläkä salli horjumista.
Poika ei saa erota ruoskastaan ja lieastaan, jottei eläin harhailisi ahdinkojen maailmaan; kun härkää oikein paimennetaan, se muuttuu aidoksi ja säyseäksi; Ilman ketjua, minkään sitomatta, se itsestään seuraa härkäpaimenta.Kotiin palaaminen härän selässä
Taistelu on ohi; ihminen ei enää välitä saavutuksista ja menetyksistä. Hän hyräilee puunhakkaajan korutonta säveltä, hän laulaa kylän pojan yksinkertaista laulua. Hänen istuessaan härän selässä hänen silmänsä ovat kohdistuneet olioihin, jotka eivät ole maanpäällisiä; mullanläheisiä. Jos hänen nimeään lausutaan, hän ei käännä päätään; miten paljon häntä houkutellaankin, ei hän enää jää jälkeen.
Ratsastaen eläimellä hän joutilaasti suuntaa kulkunsa kotiin Miten soinnukkaasti katoaakaan huilun ääni illan usvaan kiedottuna! Hänen laulaessaan pieniä lauluja ja lyödessään tahtia, hänen sydämensä täyttyy kuvaamattomalla ilolla! Että hän on nyt yksi niistä, jotka tietävät, on kertomatta selvää.Härkä unohdettu, ihminen jäänyt yksin
Dharmat (olio-tapahtumat) ovat yksi ja härkä on symbolinen. Kun tiedät, että se, mitä tarvitset, ei ole ansa tai verkko, vaan jänis tai kala, on kuin kulta erottuisi kuonasta, on kuin kuu nousisi pilvistä. Yksi tyyni ja läpitunkeva valonsäde loistaa jopa ennen luomispäiviä.
Ratsastaen eläimellä hän on vihdoin taas kotonaan, Ja katso! härkää ei ole enää; mies yksin istuu tyynenä. Vaikka punainen aurinko on korkealla taivaalla, hän yhä hiljaa uneksii, olkikaton alla lojuvat hänen ruoskansa ja köytensä toimettomina.Härkä ja ihminen, molemmat kadonneet
Kaikki sekaannus on väistynyt ja tyyneys yksin vallitsee; edes pyhyyden aatetta ei ole. Hän ei vitkastele siellä; missä on Buddha, ja sen missä Buddha on, hän nopeasti sivuuttaa. Kun ei ole olemassa mitään dualismin muotoa, jopa tuhatsilmäinenkään ei keksi tähystysaukkoa. Pyhyys, jolle linnut tuovat kukkia uhriksi, on vain ilveilyä.
Kaikki on tyhjää - ruoska, köysi, mies ja härkä: kuka voi koskaan mitata taivaan äärettömyyden? Roihuavan tulisijan päälle ei lumihiutalekaan voi pudota. Kun tämä asiaintila vallitsee, on muinaisen mestarin henki läsnä.Palaaminen alkuperään, takaisin alkulähteeseen
Aidosta ja puhtaasta alusta alkaenkaan ei miestä ole ahdistus koskaan vaivannut. Hän seuraa olioiden kasvua ollen itse asioihinpuuttumattomuuden liikkumattomassa tyyneydessä. Hän ei samaista itseään niihin muodonmuutoksiin, jotka hänessä tapahtuvat, eikä hänellä ole käyttöä itselleen (mikä on keinotekoisuutta). Vedet ovat siniset, vuoret vihreät; yksin istuessaan hän tarkkailee muuttuvia olioita.
Palata alkuperään, olla taas alkulähteellä - jo tämä on väärä askel! Paljon parempi on pysyä kotona, sokeana ja kuurona, paljon meluamatta; Istuen majassaan hän ei huomioi olioita ulkopuolella, Katso virtaavia jokia - minne, ei tiedä kukaan; ja heleänpunaisia kukkia - kenelle tarkoitettuja?Palaaminen kaupunkiin iloa jakavin käsin
Hänen olkikattoisen majansa portti on suljettu ja viisaimmatkaan eivät tunne häntä. Väläystäkään hänen sisäisestä elämästään ei nähdä, sillä hän kulkee omaa tietään seuraamatta muinaisten pyhien jalanjälkiä. Kantaen kurpitsapulloa hän menee markkinoille, nojaten sauvaan hän palaa kotiin. Hänet löydetään viinijuoppojen ja teurastajien seurasta, ja he kaikki muuttuvat Buddhiksi.
Paljain rinnoin ja paljain jaloin hän saapuu markkinapaikalle; mudan ja tuhkan tahrimana, miten leveästi hän hymyileekään! Ei tarvita jumalien ihmeitä tekevää voimaa, Sillä hän koskettaa, ja katso! kuolleet puut ovat täydessä kukassa.