Maria Juselius, Nina Nordgren: Odottavan onni. Tammi 1987.

Melkein voisin tuntea sisarushenkeä äitiyden auvon rienailijoitten Juselius & Nordgrenin kanssa, jos en olisi mies, joka kaikesta huolimatta tahtoo nähdä naisessa jotain kaunistakin.

Parivaljakko J & N ei todellakaan jätä äitiyden onnen myytistä kiveä kiven päälle, tosiseikka jopa rautalangasta vääntöä ymmärryksensä perusteeksi tarvitsevillekin kuvastunee lukijalle tarkoitetuista saatesanoista:

Mutta tiedätkö mikä on odottavan onni? Tietysti totuus, että odotus jonakin päivänä on ohi.

"Paimentaminen ja paapominen, pumpuliin kääriminen ja yksinkertaisena, ymmärtämättömänä lapsena käsitteleminen on jo pitkään siepannut itsenäisiä, itsensä elättäviä naisia", kertoo takakansi. Sisäsivut täyttävät kannen virittämät odotukset. Juselius rienaa piirtämällä, Nordgren tekstillään.

Kuin virkistävä kevätsade on heidän tekstinsä verrattuna viimeksi lukemaani Seija Sihvolan naisia juuri tuollaisina myyttiin hukkuneina idiootteina pitäneeseen laumasieluttavaan raskausopashirvitykseen.

Kuinka totta onkaan, että gynekologi ajattelee vain purjevenettään naisen kalleinta kouriessaan, teknokraattilääkäri väitöskirjaansa eikä sinua ja lastasi, miehet muita naisia, firman johtaja raskauslomasi aiheuttamaa rahanmenoa, neuvolaväki standardineuvojaan eikä sinun yksilöllisyyttäsi.

Mutta sateellakin saa olla rajansa. Muuten maa liejuuntuu.

Eikö ylinaisellisuuden ja miessiat "tiedostavan" kyynisen karkeuden välillä ole vaihtoehtoja? Kumpikin äärilinja on yhtä karmeaa: Seija Sihvolamaisuuden auvoisa sirkeäsilmäisyys ja J & N:n sukupuolisuutta raaistava linja.

Onneksi olen nähnyt melkoisen joukon myös kutakuinkin luonnollisia naisia.