Franco Basaglia: Kumous laitosmaailmassa. Kurki-sarja. Tammi 1972. Suom. Pirkko Peltonen. (Suomennoksessa on otettu huomioon teoksen ranskankielisen laitokseen tehdyt lyhennykset ja poistettu kaksi artikkelia.)

Yhteiskunnassa väkivaltaa valvotaan ja ohjataan. Vain psykiatri on vapaa toimimaan oman halunsa mukaan laitoksensa sisäpuolella, yhteiskunnan kontrolli ei häneen yllä, hänellä on käsissään valta, jonka yhteiskunta ylen tyytyväisenä antaa hänelle miten pitkäksi aikaa tahansa. Mielisairas, rationaalisen yhteiskunnan epärationaalinen kuona, kukistetaan, sillä vain hän on täysin pelin sääntöjen ulkopuolella. Laitospsykiatria voi vapaasti suunnata hulluun yhteiskunnan kaiken väkivaltaisuuden siksi, että yhteiskunnan normit haluavat loitontaa, työntää syrjään sen kuvan itsestään jonka näkevät mielisairaassa. Tehdessään hullusta epäinhimillisen terve tuntee itsensä normaaliksi. Kieltäytyessään näkemästä mielisairaassa omaa itseään hän hyväksyy alttiisti oman alistetun asemansa epäinhimillisyyden.

Kirjan kymmenessä erillisessä artikkelissa kuvataan Italiassa sijaitsevan Gorizian mielisairaalan organisatorisen rakenteen ja sen mukana koko laitoksen sisäisen hengen muuttumista, siinä kohdattuja vaikeuksia, muutoksen alkuun saattaneita ja myös mielisairaalalaitoksen ulkopuolisen institutionaalisen järjestelmän muutokseen tähtääviä ajatusmalleja.

Gorizian kokeilu on luonteeltaan poliittista; kapinoivaa ja poleemista. Se taistelee mielisairaiden ymmärtämisen puolesta ulkoista yhteiskuntaa vastaan. Tässä onkin kirjan heikko puoli; se hahmottaa tuon ulkopuolisen yhteiskunnan kollektiivisena tummana varjona, valtarakennelmana, jota katsotaan välimatkan päästä, sairaiden puolelta ja heidän rinnallaan seisoen: se tempoilee samassa sisäisten vastakohtaisuuksien verkossa kuin eri ideologiat maailman sivu ovat tehneet arvottamalla vastakohtaisuudet kuten hyvä-paha, kaunis-ruma, terveys-sairaus jne. ollen joko jonkun puolesta tai jotain vastaan lukkiutuen näin tarkkailemaan elämän ilmiöitä tietystä asemasta, asenteesta.

Basaglian kirja on niin harvinainen helmi mielisairaaloita ja mielisairaita tarkastelevan kirjallisuuden joukossa, ja Italian käytännön mielisairaalakokeilu niin harvinaisen laaja-alainen, että siltä olisi lähinnä illusorisesti toivonut täydellisyyttä; sen johdosta edellämainittu kirjan heikkouden toteaminen, joka heikkous on yleensä tämänkaltaisessa kirjallisuudessa niin silmiinpistävää, että; siitä edes viitsi edes joka kerta erikseen mainita.

Rakenteellisena pikkuheikkoutena on kirjassa kursiivin jatkuva omituinen käyttö. Nähtävästi suomentaja on liian orjallisesti seurannut teoksen ranskankielisen laitoksen kursivointeja.

Muutaman vuoden sisällä on Gorizian ennen kokonaan suljettu mielisairaala muuttunut täysin avoimeksi. Jäljellä ei enää ole edes yhtä pientä suljettua osastoa, johon vaikeimmat tapaukset laitoksen tehokkuuden nimissä suljettaisiin. Vaikka enää ei löydäkään hoitajien muistiinpanoista sellaisia esineellistäviä ilmauksia kuin: "Tarkastettiin lukot ja sairaat", saatiin muutosprosessin aikana aukeavien fyysisten lukkojen takana havaita olevan yhä uusia ja odottamattomia sielullisia lukkoja, yhtä sitovia ja kuristavia. Niin on kokeilu edennyt ensin pisteeseen, jossa vielä oli esikuvia kuten Maxwell Jonesin hoitoyhteisökokeilu Englannissa. Mutta sitten lähdettiin tielle, joka on kaikelle todella uusiutuvalle ja tuoreelle tunnusmerkillistä. Lähdettiin kaikkien mielisairaalalaitosta kannattavien motivaatioiden tuhoamiseen, tielle, jossa ei enää ollut esikuvia, ei toimintamalleja, jossa edellisen päivän kokemukset viitoittivat seuraavan päivän suuntaa.

Gorizian yhteisö on jatkuvan kieltämisen ja kumoamisen yhteisö, jossa vallankäyttäjien; lääkäritahon, on ensin tarvinnut kumota oma valtansa, tehdä tämä aina uudelleen ja uudelleen, joutua sen vuoksi arvioimaan omaa asennettaan jatkuvasti uudestaan, ahdistumaan potilaiden mukana tajutessaan potilaiden sairauden olevan myös heidän omaa sairauttaan, huomaamaan, ettei ongelman ytimenä olekaan itse sairaus, vaan suhtautuminen sairaaseen, tarkistamaan asenteitaan laitospotilaisiin, joiden jokainen teko on ollut liiankin helppo selittää sairauden termein. Näin he ovat joutuneet havaitsemaan psykodynaamisten teorioiden esineellistävän ihmisen sielun samoin kuin luonnontieteellinen ajattelutapa ihmisen ruumiin luoden illusorisen kuvan "normaaliudesta", josta on "poikkeamia", he ovat joutuneet toteamaan lääkäri-potilas-suhteen melkein aina olevan autoritaarisen, joka peittää lääkärin tietämättömyyden ja väärinkäytökset, toisaalta potilaiden tarpeen korottaa lääkäri tuolle jumaljalustalle, (sillä ihminenhän voisi tehdä virheitä hänen sairautensa parantamisessa) jolle lääkärin ammattia harjoittava ihminen heikkoudessaan useimmiten mielellään kiipeääkin.

Erilaiset istunnot ovat Gorizian yhdyskuntaelämän tärkein muoto. Yhdessä viikossa pidetään niitä yli viisikymmentä kaikissa mahdollisissa yhdistelmissä potilaiden, lääkäreiden, hoitajien, sosiaalityöntekijöiden ja erilaisten komiteoiden kesken. Myös sairaalassa vierailevat osallistuvat usein niihin. Istunnoille ei anneta mitään erityistä psykoterapeuttista merkitystä. Niiden tarkoitus on tarjota sairaalayhteiskuntaan kuuluville suuri joukko erilaisia vapaaehtoisuuteen perustuvia vaihtoehtoja ja antaa mahdollisuus vaihtaa ja vertailla kokemuksia. Tavanomainen ryhmäterapia on usein lääkärin säätelemää tavalla tai toisella.

Goriziassa pyritään yhdyskuntaelämän muotoutumiseen kaikkien sairaalayhteisöön kuuluvien vapaaehtoisen toiminnan tuloksena. Omakohtaisen valinnan merkitys on Gorizian yhdyskunnan eräs tärkeä liikkeellepaneva voima. Tavanomainen mielisairaala, jonka näennäisenä vaihtoehtona saattaa olla naurettavalla terapeuttisella palkalla näperteleminen sairaalahenkilökunnan, etupäässä lääkäreiden tai ulkopuolisen työnantajan eduksi, sairaala, jonka järjestystä vastaan sairas ei voi nousta, tarjoaa hänelle vain yhden ulospääsytien: paon psykoosiin, sillä miten tahansa hän kapinoikin, on se jo määritelty sairauteen kuuluvaksi jolloin on helppo hieman lisätä lääkitystä ja olla tyytyväinen kun on näin hyviä lääkkeitä potilaan tuskan poistamiseen .

Maxwell Jonesin kokeiluun verraten on Goriziassa sairaalayhteiskunnan ja ulkopuolisen yhteiskunnan välinen kitka suurempi, koska Englannissa suoritetussa kokeilussa rakennemuutokset tapahtuivat vain laitosmaailman puitteissa, kun taas Goriziassa pyritään laitosmaailman kriisin kautta saattamaan kriisiin kaikki ne rakenteet, jotka ovat luoneet mielisairaalan oman epätäydellisyytensä salaamiseksi omalta itseltään; likakaivoksi, jonka kannenvartijoina ovat psykiatrit.

"Olemme täysin tietoisia meitä uhkaavista vaaroista: että meidät lannistaa yhteiskunnan rakenne, sen sanelema normi, jonka ylittämisestä seuraavat systeemin määräämät rangaistukset. Joko me annamme sopeuttaa, integroida itsemme, ja niin terapeuttinen yhdyskunta jäisi protestiksi psykiatrisen ja poliittisen systeemin sisäpuolelle sen arvoja koskettamatta, tai sitten jatkamme kumoavaa toimintaamme ja pyrimme - tänään terapeuttisen yhdyskunnan kautta, huomenna muiden protestin ja kiellon muotojen avulla - horjuttamaan vallandynamiikkaa, sitä, mihin sairaus, alistaminen eristäminen ja laitostuminen joka tasolla perustuu."