Kalervo Salonen & Jukka Kemppinen: Elämisen oppikirja. 288 s. OTAVA
1982
ERÄS PERSOONALLISUUSTEORIA
Yhteiskuntien yleisten käsitysten mataessa sinne tänne aatehistorian
uomillaan heijastelevat niin tiede kuin taidekin tuon yhteistajunnan sidonnaisia
tuntoja, toisaalta todella luovana esiintyessään ovat vallitsevaa näkemystä
täydentäviä antiteesejä. Tuo matamisliike on niin hidas ja aikatajuntamme
niin suppea, että harhaudumme luulemaan tuota liikettä liikkumattomuudeksi,
liikkumattomuutta totuudeksi. Freud ja Jung elävät totuuksineen vielä pitkään.
Uudet profeetat ja oman aikakautensa uudistajat tulevat kuitenkin ennemmin
tai myöhemmin sanoen taas saman minkä hekin, silloin vain oman aikakautensa
kielellä oman aikakautensa tajunnalle.
<>
"Kirjan läpikäyvänä teemana on osoittaa, miten maailma määrää
tajuntaa"; miten ihminen on itsensä ja maailmansa vanki, sanoo
paljolti Freudiin ja Jungiin tukeutuva yli 60-vuotias helsinkiläinen yksityispsykiatri
Kalervo Salonen, joka ei lue itseään mihinkään koulukuntaan kuuluvaksi.
Hän tuntuu antavan noille alkusanoilleen iäisyysmerkitystä katsoessaan,
ettei "ihminen pysty toimimaan ja tekemään valintoja ja ratkaisuja
vastoin persoonallisuutensa asettamia pakkoja ja rajoituksia",
tarkentaessaan väitettään Rorschachin ja Jungin turvin siitä, että "esineiden
fysikaaliset suureet, niiden eri dimensiot ja niiden sisältämät geometriset
kuviot, täyttävät ne ehdot, jotka Jung on asettanut arkkityypeille, perikuville",
johtuessaan vihdoin tämän turvin kehittämään uuden psykodiagnostisen testausmenetelmänsä
ja persoonallisuusmallinsa sekä vihdoin lausahtamaan arkkityyppien pysyvyyden
kautta myös omasta arvostuksestaan omaan persoonallisuuskuvioonsa: "Kuvio
muodostuu arkkityyppeinä pidetyistä osista - arkkityypeistä, jotka ovat
olleet aikojen alusta ja jotka ovat luonteeltaan ikuisia - niin kauan pysyviä
kuin maailmankaikkeuden perusteet pysyvät muuttumattomina".
Tämän universaalisuuden lisäksi määrää maailma kunkin kulttuurin sallitut
tajuntamuodot kunakin aikakautena. Se tekee meidät sitoutumattomuuden kaipuussamme
kuitenkin sitoutuneeksi. Sekä hänen että hänen kumppaninsa toimittaja Jukka
Kemppisen yhteistyö on perusolettamuksiltaan sangen tavanomaisesti Freudiin,
Jungiin ja kristillisiin filosofioihin juurittuva näkemysyhdistelmä, joka
yhdistelmänä on kylläkin uusi ja omaperäinen, mutta omaa kuitenkin saman
määrän totuutena pidettyjä perusolettamuksia kuin muutkin nykyiset hiemankaan
laajemmalti tunnustusta saaneet psykologiset ja psykiatriset suunnat. Vaikka
Kemppinen on kirjaan yhteyksiä taiteeseen ja kristillisyyteen tuonutkin,
ja Salosta toimituksellisesti auttanut, on perusnäkemys kuitenkin Salosen.
Sangen rohkeasti heittäytyy Salonen viidentuhannen potilaansa ja kuudentoista
vuoden menetelmäkehittelynsä tuloksista toteamaan, että hänen testinsä
(lyijykynän ja mustetäytekynän muodostaman esineparin näyttö ja näyttövastausten
analysointi) ovat "suureksi avuksi" monilla persoonallisuustutkimuksen
alueilla, "pitävät paikkansa hämmästyttävän yksityiskohtaisesti",
antavat koehenkilöistä tietoja, jotka ovat systematisoitavissa, toistettavissa,
ovat objektiivisia, helppoja oppia, ja että "on sangen mahdollista,
että sen (testin) diagnostinen kantavuus osoittautuu merkittäväksi".
Tiettyjä "alkeistestejä" hän kuitenkin toteaa "luonnollisesti"
tarvittavan täydentäjiksi. Näin suppean kynätestin yleispätevyyttä hän
perustelee näkemyksellään sielusta, jonka jokainen osa hologrammikuvan
lailla sisältää kokonaisuuden, joten vain osan tutkiminen riittää. Melkoista
uskoa itseen kuvaa myös kirjan nimi.
Asiakkaiden luonnehdinnat hänen kynäparistaan eli "mielikuvat
ja fysikaaliset suureet, jotka ihminen projisoi ulkomaailman esineisiin"
on hän ilmeisesti sangen yksiselitteisesti kääntänyt persoonallisuuskaavionsa
rakenneosiksi; elementeiksi, joiden hän katsoo kiinteästi vastaavan näiden
kyniensä tiettyjä fysikaalisia ominaisuuksia. Miten ja millä periaatteella
tämä hänen kyniensä kuvailu on kääntynyt näin yksiselitteisiksi elementeiksi,
jää salaisuudeksi, koska hän ei tahdo sitä paljastaa: "Mitä fysikaalista
suuretta mikin edustaa, jää tässä yhteydessä salaisuudeksi, jotta menetelmää
voitaisiin vastakin käyttää diagnostiseen ja hoidolliseen työhön".
Hän toimii tässä nähdäkseni itseään vastaan ainakin siinä tapauksessa,
että hän haluaa menetelmänsä saavuttavan sen arvon ja aseman, minkä hän
kokee sille kuuluvan. Tämän kaltainen suurelle yleisölle suunnattu kirja,
jossa hänen teoriakehittelynsä osia jää tarkoituksella hämäräksi, ei innostane
ammattilaispiirejä ottamaan avosylin tätä menetelmää vastaan, mikäli hän
ei sitten ole menetelmäänsä jo aikaisemmin huomattavasti tarkemmin ammattilaispiireille
selostanut? Itse en ainakaan ole sattunut tällaisesta kuulemaan. Mikäli
olettamukseni on tosi, toivotaan, että hän pyrkii selostamaan periaatteitaan
hieman julkisemmin ainakin ammattilehdissä, muuten tämä touhu jää kyllä
mystiikan tasolle.
Hän ryhmittää ihmiset neljään perusryhmään, joita hän perusteellisesti
luonnehtii. Erittäin karkeasti esittäen tarvitsevat ekstrovertit sosiaaliset
A-ryhmäihmiset toisten hyväksyntää. B-ryhmä taas on karaistuneen itsekeskeinen
omiin ideoihinsa uskova avoimen tai kätketyn narsistinen introvertti. C-ryhmän
energiaton depressiivinen ihminen lainaa ideansa muilta. D-ryhmäläinen
on itsekeskeinen, impulsiivinen, vaikuteherkkä, heikon harkintakyvyn omaava.
Neljän perusryhmän lisäksi esittää hän vielä neljä tunneryhmää (välittömän
tai herkän aito, tasapainoinen ja aito, tukahdutettu, tukahdutettu ja teennäinen)
ja neljä asenneryhmää (hyökkäävä, alistuva, väistävä, väistämätön). Näistä
ja näiden erilaisista kombinaatioista muodostuu sitten hänen kellahtaneen
kahdeksikon näköinen persoonallisuuskuvionsa. Mikäpä onkaan silloin sitä
Salosen tapaan iäisyyskuvioksi nimittää.
Tämä teoriakehittely täyttää kirjan jälkiosan, jossa hän esittelee mm.
yhdeksäntoista esimerkkiä persoonallisuuskaavionsa käytöstä. Hänen järjestelmänsä
on tyyppiesimerkki ratkaisusta, jossa ei enää tyydytä peruskieleen, vaan
kehitetään omia yläkäsitteitä, joille sitten annetaan erikoismerkit. Vallankin
analyyttinen filosofia on aina rakastanut tätä "kapulakieltä".
Niinpä ensivaikutelma on lievästi huvittava, kun aviomies on EBa-4+GK-K+R+S-Q+EP+O+GO+G
ja hänen vaimonsa taas ECac-2+EMH-R-Q-P+EGA. Tämä osoittaa miehen omahyväiseksi
tyranniksi ja vaimon araksi hiirulaiseksi.
Kirjan alkuosa rakentuu perheen elämän seuraamisesta tämän viitekehyksen
läpi lapsen syntymästä murrosikään saakka.
Toivon, etten turhaan epäile hänen psykodiagnostiikkaansa, joten toivottavasti
hän antaa kuulua itsestään enemmän.
Markku Siivola