Erkki Airas: Vapaiksi yhdessä. Psykoterapiaa ryhmässä. 266 s.

W. R. Bion: Kokemuksia ryhmistä. Ryhmädynamiikkaa psykoanalyysin näkökulmasta. 146 s. Suom. Liisa Syrjälä. Prisma-sarja, 1979, Weilin+Göös 1979

Kirkonmies ryhmäterapeutti Erkki Airaksisen kohottaessa iloisena katseensa ryhmänsä keskeltä kohti Suurta Terapeuttia etsiskelee englantilainen psykoanalyytikko ja ryhmäterapeutti Wilfrid Bion kokemuksen rajat ylittävää protomentaalista alkuliikuttajaa skitso-paranoidismiensa, depressiivisten positioidensa ja projektiivisten identifiointiensa tuolta puolen. Jumalansa kummallakin.

Airas on uusinut "Parantavan yhdessäolonsa" vuodelta 1972 lähes kokonaan sen tultua loppuunmyydyksi ja maallikoille ja puoliammattilaisille on taas tarjona hyvä ja laaja yleiskatsaus ryhmähoidon nykyisestä kehitysvaiheesta ja koulukunnista. Tottahan puoliammattilaiset ovat usein ammattilaisia siinä missä vallitsevaan psykoanalyyttiseen näkemykseen pohjautuvat ammattilaisetkin, jos eivät välistä enemmänkin. Yleisesti ottaenhan toisen koulukunnan edustajat ovat puoliammattilaisia toisen mielestä. Bionin raskassoutuiseen lähes depressiiviseen teoreettiseen sekavasti formuloituun pohdintaan taas tuskin muut kuin ammattilaiset jaksavat kunnolla tutustua. Sekavuus johtuu tietysti osittain siitä että Bionin kirja on kooste erillisistä artikkeleista, mutta myös siitä, että häneltä tuntuu puuttuvan selkeän jäsentämisen kyky. Hänen ajatuksenjuoksunsa muodostaa kyllä suhteellisen loogisen konstruktion, mutta se on vaikeasti tekstistä uutettavissa.

Airas esittelee avoimen innostuneesti Freudin seuraajia, Bernen transaktioanalyysiä, Perlsin hahmoterapiaa, Morenon psykodraamaa, eri perheterapiamuotoja, herkkyyskoulutusta eli Sensitivity Trainingia, käyttäytymisterapiaa, todellisuusterapiaa, vapaaehtoisen auttamistyön ryhmämuotoja, terapeuttisen yhteisön pääperiaatteita ja muita pienempiä ryhmähaarautumia. Hänellä on vain yksi ideologia terapian suhteen ja se on ryhmäterapia yleensä. Se ei suppene suosimaan tiettyä ryhmäterapiamuotoa (kevyen varovaisia kannanottoja lukuunottamatta) eikä laajene ryhmäterapiamuotojen ulkopuolelle terapioihin yleensä. Hän rajoittuu niihin ryhmäkokoontumisen muotoihin, joiden ainoa tavoite on sielullinen tervehtyminen. Neurootikoille hän katsoo ryhmäterapian olevan parhaan hoitomuodon ja ryhmän johtamistavassa näkee mielekkääksi varovaisen ohjailun, ei täydellisen passiviteetin tai auktoritatiivisen otteen.

Airaksen kehittelemättä sen pidemmälle omaa teoreettista rakennelmaansa työstää maanmiehensä psykoanalyytikko Melanie Kleinin oppilas Bion oman ajatustorninsa erektioon edellämainitusta kokemuksen tuolla puolen olevasta protomentaalista järjestelmästä, kasvupohjasta, "matriksista", jossa fyysinen ja psyykkinen ovat vielä eriytymättömiä, ja josta virtaavat esiin havaittavissa oleviin ulottuvuuksiin hänen ns. perusolettamuksilleen olennaiset emootiot.

Juuri tämä "näkyvä", havaittava taso on eniten tunnettu ammattilaispiireissä kolmena eri perusolettamusryhmänä: riippuvaisena taistelu-pako-, sekä parinmuodostusryhmänä, joissa epäkypsät perusolettamukset vallitsevat, kuitenkin vain aina yksi kerrallaan, vaikka ryhmästä riippuen ne saattavat nopeastikin seurata toistaan. Kuitenkin vasta työryhmä eli kehittynyt ryhmä pystyy koordinoidumpaan yhteistyöhön perusolettamusten repimättä ryhmää eri tavoin hajalle erilaisiin leireihin.

Vaikka hän toteaakin omasta itsestään, että ei ole mitään takeita siitä, että hänen näkemystapansa olisi oikea ja itseään kritisoiden arvelee muodostavansa hypoteesinsa siten että ne tukevat hänen teoriaansa, viehättyy hän Freudin tavoin teoriansa venytyksestä suurempien yhteisöjen ylle toivoen sen sovellutusta ensin suuren ryhmän lähihistoriaan vallankin korrelaation etsimiseksi rahanarvon vaihteluiden ja perusolettamusten muutosten välillä toivoen sitten niiden tilastollista tutkimusta. Kuinka maailman suuruus peittyy teorian pienuuteen, käy myös seuraavasta esipuheen lainauksesta ilmi:

"Tämänhetkinen tutkimukseni jonka toivon saavani julkaistuksi on saanut minut vakuuttuneeksi Kleinin projektiivisen identifikaation sekä skitso-paranoidisten ja depressiivisten positioiden yhteisvaikutuksen teorioiden keskeisestä merkityksestä. Epäilen, onko ryhmäilmiöiden tutkimuksessa minkäänlaisia edistymisen mahdollisuuksia ilman näiden kahden teoriaryhmän apua."

Tarkempaa tiivistettyä tietoa saa Bionista saman kustantajan Prisma-sarjasta "Psykoanalyysin ja psykoterapian suuntauksista" sivuilta 150-157 ja Melanie Kleinista sivuilta 84-97.