Mirja Kalliopuska: Kasvu, kehitys ja koulutettavuus 2: Psykologia. Yliopistopaino 1987

Fil.tri, soveltavan psykologian dosentti Mirja Kalliopuskaan tutustuin onnettomissa merkeissä eli hänen kahden aikaisemman kirjansa (Empatia - tie ihmisyyteen; Kirjayhtymä 1983, Itsetunto; Kirjayhtymä 1984) sekä Vapaus Yksinäisyyteen-teoksessa (Kirjayhtymä 1984) olleen "Kasvu vapauttavaan yksinäisyyteen"-lukunsa kautta. Ne olivat ulkoisen koulutuksen mahdollisuuksiin sinisilmäisesti uskovaa hyväntahtoista kasvatusväkivaltaa. Hän haaveili "vauvasta mummiin ja vaariin" ulottuvasta leveän rintaman tunnekasvatuksen toimintaohjelmasta, järjesti empatiakampanjoita rintanappien kera, halusi empaattista elämäntapaa opetettavan koko väestölle esimerkiksi avoimen yliopiston menetelmin. Kaikkein tragikoomisin kukkanen, joka valitettavasti kuitenkin kuvaa Kalliopuskan psykologisen ymmärtämyksen horjuvuutta, oli "Perusteeton syrjintä tulisi saattaa paheksuttavaksi". Lauseen sanoma on täysin identtinen seuraavan vitsin kanssa: Kaikki suvaitsemattomat pitäisi ampua!

Ennenkuin siirryn varsinaisen kirjan esittelyyn, esittelen sen mukana seuranneen esittelymonisteen. Se on Helsingin Yliopistoon kuuluvan Yliopistopainon tuotosta. Yliopistopainon muodollinen alku kustantajana oli tämän vuoden maaliskuussa. Tämä Kalliopuskan kirja on sen ensimmäinen julkaisu.

Moniste ansaitsee erityisen vastenmielisyysmaininnan. Niin ylenpalttisesti se nuoleskelee Kalliopuskan niin persoonaa kuin hänen yhteiskunta-aktiviteettinsa moninaisia muotoja. Tällaisen monisivuisen räikeän mielistelyn arvelen saattavan syntyä vain uuden kustantajan aloitteluvaiheen kouristuksenomaisen jalansijatarpeen hausta, ja siitä seuranneesta itsekritiikin puutteesta - vai kylmästä laskelmoinnista, joka ei anna yliopiston kunnianarvoisan taustan häiritä, vaan päin vastoin käyttää sitä mainonnassa epäsuorasti hyväkseen?

Esittelymonisteet näyttävät olevan kasvusuunnassa yleisestikin, ainakin minulle saapuneiden kirjalähetysten perusteella. No sopiihan yrittää vaikuttaa kriitikkoon tekstillä, jonka jo alusta pitäen tiedetään puhtaaksi mainostekstiksi.

Kalliopuska alleviivaa jälleen kerran kasvatuksen ja koulutuksen merkitystä, ihmiseen ulkoapäin syötettyjä arvoja. Tällaiseen kristillishumanistisen yhteiskuntamoraaliopin koulutusunelmaan uskovat luottavat tietysti nimenomaan niihin ulkoisiin merkkeihin, jotka todistavat kirjoittajan pystyneen lujasti juurtumaan yhteiskunnan rakenteisiin. Mikäpä on silloin tehokkaampi tapa todistaa kirjan erinomaisuus kuin luetella niitä sosiaalikissanristiäisiä, joissa kirjoittajallakin on ollut osuutensa?

Esittelymoniste väittää oikein otsikoksi laitettuna:

Kirjoittajan tieteellisesti ansioitunut ja ihmisläheinen persoona henkii kirjan lehdillä.

Tämä on kukkua - onneksi - koska juuri tässä kirjassa on Kalliopuska pystynyt melkoisen hyvin pitämään persoonansa poissa tekstistä. Tämä on nimenomaan hyvä asia, sillä hän on parhaimmillaan neutraalina tiedonkerääjänä, organisoijana ja luetteloijana, vaan ei aineistostaan johtopäätöksiä ja arvotuksia hahmottelevana. Juuri siksi, että hänen moraalikasvatushaaveensa ei pääse paistamaan läpi muualla kuin kirjan viimeisillä lehdillä, on kirja kokonaisuutena juuri tarkoituksensa hyvin täyttävä: Helsingin yliopistossa järjestettävän "aiheeseen liittyvän" yleisopintojakson oheislukemistoksi sekä aikuiskasvatukseen.

Kirja on kehityspsykologian alueen pääpiirteiden tiivis kuvaus, joka aihepiirin laajuuden johdosta jää tietysti melko pinnalliseksi, mutta oheislukemistoksi tarkoitetun oppikirjan ei tarvitse syvemmälle mennäkään. Kalliopuska aloittaa esittelemällä Gesellin kypsymisteorian, Wernerin organismisen kehitysteorian, Sigmund Freudin psykoseksuaalisen kehitysteorian, Erik H. Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teorian, Jean Piagetin kognitiivis-kehityksellisen teorian, Albert Banduran sosiaalisen oppimisen teorian ja Abraham Maslowin humanistisen kehitysteorian.

Kehityspsykologisista tutkimusmenetelmistä hän esittelee kokeellisen, korrelaatio-, tapaus-, poikittais- ja pitkittäistutkimuksen. Sitä seuraa fyysis-motorisen ja sosioemotionaalisen kehityksen piirteiden esittely. Viimeistä edellisenä asiakokonaisuutena on oppimisen ja muistin tutkimuksen esittelyä. Viimeiseksi hän tarkastelee koulutettavuutta, ja vasta siinä hän tuo suoraan julki käsityksiään, miten integroida arvoja, humanismia, tunne- ja moraalikasvatusta nykyisen koulutusjärjestelmän (vapaa sivistystyö mukaanlukien) eri osiin.

Tekstiä täydentävät monet ihmisen kehitystä ja sen sukupuoli- ja kulttuurieroja esittelevät aivan mielenkiintoisetkin kuvat ja kaaviot.

Niin kauan kuin Kalliopuska pysyy psykologian neutraalina esittelijänä, hän näyttää pystyvän tuottamaan hyvää jälkeä. Hänestä ei ole luojaksi vaan toistajaksi. Tiedon rintamaa hän ei pysty viemään eteenpäin, mutta sopii sotakirjeenvaihtajaksi. Mikäli hän pystyy pitämään ideologisen konsulentisminsa kurissa, tulee hän luultavasti jatkossakin tuottamaan aivan asiallisia (kehitys)psykologian poikkileikkauksia ja tuokiokuvia kulttuurimme kehyksissä.