David Ryback, Letitia Sweitzer: Unet tietävät. Suom. Jaana Lahtinen. Tammi 1990

"Ymmärrämmepä unet synapseina ja elektroneina, empatiana ja henkenä tai jonain muuna mikä murtaa ajan kulun ja tilan holistisena kuviona, kaikki me kuulemme kaiun - me olemme osa kaikua - maailman kaikista yhteyksistä."

Tästä mä tykkään. Yhteys saa käydä selityksien edellä. "Aina löytyy niitä jotka sanovat, ettei koko ilmiötä ole, koska ei selityksiäkään ole", murehtii psykologian apulaisprofessori David Ryback. - Niinhän se on Koistinen, niinhän se on, sanoi poliisipäällikkö Vesa-Matti Loiri onnettomana konstaapelilleen Simo Salmiselle, kun Spede-rikollinen oli taas kerran päässyt livahtamaan poliisiasemalle vartioinnista huolimatta vaatimaan tällä kertaa sementtivaloksen otosta jalanjäljestään tallaamiskieltoisella nurmikolla. Järjestäytyneen maailmamme vartioinnista huolimatta onnistuvat kielletyt ilmiöt silti livahtamaan vartiointimme läpi, jos eivät muuten niin ainakin unissa. Tarkovskilaisia pikkuStalkereita pääsee aina pakenemaan vartioinnista huolimatta kielletylle alueelle. Luojan kiitos.

Ryback on yksi rajamailla seikkailija. Stalkerin kaltainen unen ja elämän syvyyksiin johdattelija hän ei ole, mutta kurkkii kuitenkin traditionaalisen tieteen rajavartijoiden olkapään yli kielletylle alueelle kaihoten ja ahkerasti muistiinpanoja tehden. Toimittaja Letitia Sweitzerin avulla syntyi sitten tämä kirja hänen unitutkimuksistaan kertomaan.

433:lle opiskelijalle jaetusta todentuvia unia kyselevästä lomakkeesta kävi ilmi 290 sellaista jossa lomakkeen täyttäjä oli arvellut nähneensä todentuvia unia. Rybackin tiukempien kriteereiden seulan jälkeen jäi vielä 38 todentuntuista paranormaalia unta. Hänen myöhemmät kokemuksensa ovat vahvistaneet sen hänelle. Tieteellisestä todisteesta ei moinen tutkimus tietenkään käy. Paramummut uskovat tietysti jokaisen henkihönkäisyn ja intuitiovammaisille saavat naulanjäljet vaikka vuotaa verta niin Jeesuksen kieltävät sittenkin. Niinpä mikään prosenttiluku tai mikään aineisto ei voi koskaan vakuuttaa Rybackin tiedemieskollegoita ja muita epäilijöitä, vaikka Ryback sitä niin kovin haluaakin. Yhtä sinisilmäiseltä tuntuu hänen toiveensa teoriasta, joka selittää "riittävän hyvin" mistä paranormaali aines on peräisin. Tai tietysti hän on oikeassa. Tottakai löytyy vaikka kuinka paljon teorioita, joihin uskovat lähinnä teoretisoija itse ja seurakunta hänen ympärillään, mutta Ryback ilmeisesti kaipaa sellaista teoriaa, joka kaiken kukkuraksi olisi vielä tottakin.

Kaikeksi onneksi hän ei ole sellaista löytänyt, toisin sanoen ei ole vielä onnistunut valamaan sieluaan selityksen sementtiin, ja mikäli hän säilyttää asenteensa niinkin avoimena kuin tähänkin asti, voimme toivoa, ettei hän sellaista löydäkään.

Avoin asenne johtaa tietysti tyyppivaikeuteen, jonka hän alkusivuilla kuvaa:

"Perinteiset tieteelliset julkaisut pitivät ymmärrettävästi aineistoani liian epätieteellisenä, parapsykologiasta kiinnostuneet julkaisut eivät puolestaan arvostaneet skeptistä näkökulmaani aiheeseen. Tieteellinen tutkimusretkeni päätyi ei kenenkään maalle."

Ryback on onnistunut tasapainottelemaan uniaineistonsa kanssa melkoisen hyvin. Teksti ei ole todisteita hengästyksiin asti päälle vyöryttävää ja rintoihinsa lyövää parakarjumista tyyliin senkin tiedemiessiat kun ette helmistä mitään ymmärrä. Se ei ole myöskään omaan tieteelliseen mustaan aukkoonsa hukkunutta, kriittiseen kuivuuteensa rusinoitunutta elämänvierasta narinaa, vaan mielenkiintoisia esimerkkejä runsaasti viljelevää avointa pohdiskelua. Hän on laajentanut ja samalla häivyttänyt "tavanomaisten" symbolisten unien ja paranormaalien unien keinotekoista rajaa.

Rybackin esimerkkien pääosa koostuu ennaltanäköunista ja ajallisesti samanhetkisistä synkronisista unista, joihin sisältyy kaikkein useimmin esiintyvä paraunityyppi eli läheisen ihmisen onnettomuuden tai kuoleman näkeminen unessa juuri samalla hetkellä kun se todellisuudessakin tapahtuu. Niihin kuuluvat myös kahden tai useamman ihmisen yhtäaikaisesti näkemä sama uni. Kaikkein hurjimmissa unissa käy vielä elävä henkilö unissaan toisen, valveillaolevan luona kummankin järkyttyessä jälkeenpäin vielä enemmän tajutessaan todella nähneensä toisensa yhtäaikaisesti.

Ryback jää pohtimaan hiukan pidemmäksi aikaa ajan ja ennaltamääräytymisen luonnetta esitellessään sekä sellaisia enneunia, joiden näyttämät tapahtumat eivät mitenkään olleet enää muutettavissa, että sellaisia, joissa juuri unessa saadun varoituksen vuoksi unennäkijä on onnistunut nipin napin pelastamaan joko itsensä tai toisia vaarallisista tilanteista. Vanha viisas ystäväni koetti kerran välttää unessa näkemänsä epämiellyttävän henkilö tapaamista, ja juuri siksi hänet joutuikin tapaamaan, koskapa ko. henkilö tölväsi tietysti juuri sinne missä hän piileskeli. Toinen näki unta sairaalaan joutumisestaan, ja pysytteli sen vuoksi varmuuden vuoksi kotona, jossa leipää leikatessaan teloi veitsellä kätensä niin pahasti että joutui sairaalaan. Uni siis varoitti siitä että juuri uni itse johtaisi tapaturmaan! Rybackilla riittää tällaisia ja vieläkin mielenkiintoisempia esimerkkejä pohdittavaksi siitä, mikä tässä maailmassa on oikeastaan syy ja mikä seuraus. Tai mikä vielä parempaa, johtavat huomaamaan, että todellisuutta on turha tunkea syyn ja seurauksen harhaisiin käsitteisiin, jotka eivät voi tavoittaa elämän loputonta niin tunnettujen kuin tuntemattomien "syiden ja seurausten" toisiinsa kiertyvää verkostoa.

Ryback koettaa ottaa kantaa myös unissa ilmestyviin vainajiin, joiden välittämät viestit saattavat sisältää hyvinkin pitkälle menevää myöhemmin todennettavaa informaatiota. Hän pysyttelee kultaisella keskitiellä, ja kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuteen epäilynsä julistettuaan ja vaihtoehtoisia selitysmalleja esiteltyään arvelee asian selittämisen siksi miltä se näyttääkin olevan yhtä hyvä selitysmalli kuin muutkin.

Ryback ei ole yksittäisilmiö, vaan hän raportoi ilmiöistä, jotka tuhansien muiden raporttien tavoin osoittavat näiden ilmiöiden olevan maailmanlaajuisia. Tietysti on hirvittävä määrä täysin sairaita kertojia ja kertomuksia, mutta niiden karsimisenkin jälkeen jää vielä hirvittävä määrä jäljelle, joita ei voi selittää pois petkutuksella, hulluudella tai sattumalla... tai tietysti voi! Kun selittää vaan! - Niinhän se on Koistinen, niinhän se on.

Ryback kertoo myös omasta unianalyysimenetelmästään, jonka hän on kerännyt Freudin, Jungin ja muidenkin metodien aineksista. Hän välttää melkoisen hyvin kiusauksen mainostaa omaa menetelmäänsä sinä kaikkein kehittyneimpänä, eli hänellä ei ole horisontinpuutostautia kuin aivan vain hiukkasen kotitarpeiksi sen pääsemättä juurikaan häiritsemään. Hänen menetelmänsä keskeisimpiä kohtia ovat unen jakaminen toisen kanssa, sana-assosiaatioiden käyttö, unen draamallistaminen, positiivisten ainesten aktiivi etsintä, ja lopuksi samaistuminen unessa esiintyviin asioihin, esineisiin tai ihmisiin; niiden personointi.

Ihmiset syntyvät, uneksivat, kuolevat, sukupolvi toisensa jälkeen todistelee toisilleen unen arvoa ja arvottomuutta, ihmettelee parauniaan ja kannetaan lopulta hautaan. Mitä siis hyödyttävät unet? Hyödyttääkö päiväperhon kysellä lentonsa mittaa?

Yksilötasolla unensa, joko niiden normaalien tai paranormaalien, ymmärtäneille on asian arvo alkanut selvitä. Jotkut tietysti juopuvat unistaan siinä kuin muut viinasta, tai sairastuvat krooniseen uniripuliin, mutta niinhän se on kaiken hyvän kanssa. Kohtuullisesti nautittuna ovat unet osa elämää, siihen kuuluvaa, ja sellaisena myös arvokasta huomioonotettavaksi ja ymmärrettäväksi. Rybackin kirja sopii aivan hyvin matkan varrella luettavaksi.

Kuolemaa odotellessa tulee aika turhan pitkäksi, jos ei näe ikuisuutta ympärillään joka hetki. Unet ovat vain yksi avaimenreikä tuhansien muiden joukossa, josta ihminen saattaa joskus nähdä välähdyksen tähdestä, palata kotiin yhtä resuisena kuin lähtikin kantaen edelleen sielunsa sairasta lasta olkapäillään, ja jostain ulkopuolisille käsittämättömästä syystä muuttuvat viinijuopot ja teurastajat hänen ympärillään Buddhiksi.