J-B Delacour: Viimeisen rajan takaa. 175 sivua. Suom. Kai Kaila. Otava Helsinki 1975.

Onko elämää kuoleman jälkeen? Usko puolesta ja vastaan, myöntäjät ja kieltäjät, tunteella valehtelevat ja järjellä valehtelevat: siinä väittelyn surkuhupaiset toisiaan halveksivat mutta pohjimmiltaan samanlaiset perusainekset. Totta vai hallusinaatiota? Eivätkä hetken kliinisesti kuolleina olleiden kertomukset tuonpuoleisista kokemuksista kuvaa paljon kirkasta. Niin erilaisia, toisistaan poikkeavia ovat nämä kertomukset vaihdellen paratiisin ja helvetin kuvailujen kaikissa kombinaatioissa.

Vaikka Delacour ei omaa tiukkaa käsitystään rajan tuolta puolen ole laatinutkaan, olettaa hän kuitenkin tajunnan jossain muodossa jatkuvan kuoleman jälkeen. Hän viittaa mm. niihin jälkeenpäin varmistettuihin tietoihin, jotka nämä kerran kuolleet ovat tuon retkensä aikana saaneet ja joita ei tunnetuin aistein ole voitu hankkia, samoin kuin meedioiden paikkansapitäviin viesteihin.

Nämä pikku kertomuksen palaset kaikessa kirjavuudessaan ovat kiintoisaa pohdittavaa niitä synnyttävien ilmiöiden mekaniikasta, todellisuusarvosta tieteelle ja yksityiselle ihmiselle. Kuinka paljon selvittää tieteellinen tutkimus ja kuinka paljon "Näitä ääniä osaa tulkita ainoastaan luonnon antama sisäinen korva joka kuulee ja ymmärtää silloinkin kun ne, joilta se puuttuu, erottavat vain epämääräistä kohinaa''?