Jorma Laitinen: Kivun hallintaan. Otava 1988.

Turuust ollut aikaisempi kipukirjalääkäri Markku Hyyppä risteili vaihtoehtoisten hoitofilosofioiden ja marxisminkin seassa kivun luonnetta pohtiessaan (Kivun kasvot. Kirjayhtymä 1982). Oulun yliopistollisen keskussairaalan anestesia- ja kipulääkäri Jorma Laitinen soittelee sordiinolla vaihtoehtonäkökulmalta katsoen edustaen traditionaalisempaa otetta uskaltautuen sentään parin sivun verran käydä nyökkäämässä myönteisesti meditaatiollekin kivun lievitysmenetelmänä. Nikamanniksauttajatkin; kiropraktikot, osteopaatit ja naprapaatit saavat hienoista kunniaa hekin Laitisen verratessa osaa heistä "tietyissä suhteissa" jopa lääkäreihin pitkäaikaisen koulutuksensa vuoksi, varoittaa kuitenkin samaan hengenvetoon niksauttelun voivan olla vaarallista.

Hän muistaa myös arvostaa erästä mahtavimmista kipulääkkeistä: huumoria. Tässä kohdin hän osoittaa kuitenkin olevansa lääkäri voissa paistamisen jälkeenkin olemalla itse hiukan huvittava todetessaan että "emme tiedä onko naurulla paraneminen placebovaikutusta" ja että "naurun vaikutusmekanismeja ei ole vielä tieteellisesti selvitetty".

Evoluutioonkin ottaa Laitinen lyhyesti kantaa nähden kivikautisen olemassaolon turvanneen "taistelu tai pako"-reaktion perinnön meissä olevan vain haitallisen, koska nykypulmien kätevin ongelmanratkaisu ei ole enää toisen kimppuun käyminen. Turhan voimakkaat elimistön hälytysreaktiot eivät ratkaise huonoa taloudellista tilannetta tai epäkuntoista autoa, aiheuttavatpa vain pitkään jatkuessaan kipuja ja sairauksia.

Kirjan pääosa on traditionaalisen tyylistä asiallista, melko viralliselta maistuvaa selvitystä nykyisestä hoitokäytännöstä, jossa lääkkeillä on hallitseva asema, mutta luonnollisesti akupunktuuri on mukana myös, sähköärsytyshoidot, fysikaalinen hoito ja puudutuskin. Kivun syistä ovat esillä stressi ja psykogeeniset tekijät sekä kudos -ja hermostovauriot. Liikunta, ruokavalio, ja itsevarmuuden kehittäminen kuuluvat nekin edellämainittujen rentoutustekniikoiden lisäksi kirjan omahoitojaksoon. Muutaman kipupotilaankin kirjoitelmia kokemuksistaan on mukana.

Laitinen on kohtalaisen hyvin onnistunut välttämään "ruumiinlääkäreiden" piirissä ikävän yleisen ylipsykiatrisoinnin, joka syntyy siitä, ettei mitään tutkimuksissa löydy, vaikka mitään suoraa syytä epäillä depressiota tai muuta psyykkistä oiretta ei olisikaan havaittavissa. Silloin on helpompi ruveta puhumaan psyykkisistä syistä kuin alkaa epäillä omaa diagnostiikkakykyään. Vallankin selkä- olka ja niskakipujen suhteen olen omassa toimessani juuri tällaisten potilaiden työkyvyn selvittäjälääkärinä todennut lääkärikunnan yleisen avuttomuuden näiden ongelmien diagnosoinnissa, joka toisaalta on hyvin ymmärrettävääkin, koska mitenpä voisivat uudet lääkärit diagnosoinnin oppia kun kouluttajatkin melkein järjestään eivät itsekään osaa "arkipäivän selkiä" diagnosoida, ja ammattiylpeys haittaa opikseen ottamista muilta ammattikunnilta.

Viisi prosenttia kirjan tekstistä kuuluu Laitisen kanssa samassa klinikassa toimineelle kollega Timo Salomäelle. Hän rohkaisee lukijaa kertomalla mm. että 40 prosenttia syöpäpotilaista voidaan parantaa kokonaan, ja kipua pystytään lievittämään hyvin 90 prosentilla näistä potilaista. Hän varoittaa myös tuijottamasta kipuun, jolloin se pääsee entistä paremmin kantajansa herraksi. Kipu on painettava mahdollisimman syrjään ja keskityttävä muihin asioihin.

Mitenkään ei tämä kirja sävähdytä, ja tällaisille pienimuotoisille "asiantuntija aiheestansa"-kirjoille myös melko tyypillisen kuvattomuutensa vuoksi se on hiukan harmaata luettavaa, hiukan liian monesta asiasta hiukan liian lyhyesti, mutta sopinee lähinnä joillekin kipupotilaille ja heidän omaisilleen ensiorientaatioksi siihen, miten monet lääkärit tapaavat kivun ja sen lievityskeinot nykyään nähdä.