Martti Lindqvist: Miehen mittainen mies. Otava 1986
MIES MUTTA MYÖS IHMINEN
Jumalan jakomielisyys luoda kaksi sukupuolta on aiheuttanut harmia jo
muutamat vuosimiljoonat. Joissain sienissä on neljääkin sukupuolta eli
oikeammin sukuneljännestä, jotkut taas kaksineuvoisia, ja joillakin sormi
omassa suussa eli aivan neuvottomia. Sukupuolineuvoista oppivat vain neuvojat
itse sen jotta toisten elämäntapoihin puuttumalla ja niitä moralisoimalla
tullaan itse tunnetuksi, päästään kurssien ja konferenssien puhujaksi ja
yhdistykset tarjoavat kahvia ja pullaa. Konsulentit laukatkoon alakoululaisten
terveystiedontunneille salkussa mukanaan muoviset sukuelimet (aivan totta
muuten) tahi viimeisin teoria sukupuolirooleista ynnä voimisteluopas seksuaalisuuden
vapauttamiseksi.
Elämme mies- ja naisrooliemme lasipulloissa emmekä pääse ulos vaikka
kysyisimme viisaalta merenjumala Nereukselta Goethen Thaleksen tavoin keinoa
Homunculuksen syntyä todellisesti eikä vain Wagnerin tekemänä elää lasipullossa.
Nereus vastasi:
Minut on julkisesti haukuttu kritiikeistäni kolme kertaa. Ensimmäisen
kerran joku transaktioanalyysiin rakastunut ei pitänyt epäjumalankuvansa
kaatamisesta. Kaksi seuraavaa ryöppyä tulikin samalla kerralla. Pastori
Matti Kuronen Suojeli Suomen Miestä samannimisessä
kirjassaan vuonna 1979, ja samana vuonna julkaistiin Juha Nummisen "Minä,
keski-ikäinen mies". Kummatkin haukkuivat minut kirjansa ja heidän
itsensä kritiikistä, Kuronen yhtä pinnallisen sirostelevasti kuten kirjansakin
oli, Numminen taas terävän asiallisesti ja korrektisti, kuin mies miehelle.
Kukaan meistä ei luopunut näkökannastaan. Niin huonosti me miehet voimme.
Terveisiä lasipullosta!
<>
Pelkäsin Linqvistin laativan taas jonkun sellaisen hyperidealistisen
huoneentaulun miehille ja naisille kuten hoitohenkilökunnalle aikoinaan
teki, mutta vanhemmiten hän näyttää tässä suhteessa parantuneen. Pyörryttävän
korkeaeettiset julistukset eivät enää tökkineet silmään.
Siinä missä Kuronen piileskeli kielipitsinsä takana pikkunokkelia kaksimielisyyksiään
huudahdellen ja Numminen maistui hieman muovilta, lunastaa elämänläheisimmin
paikkansa Martti Lindqvist, tuo eri ideologioiden liepeillä kiertelevä
outo hiippari, matkamies leirien välimailla, yliopiston ja kirkon tukehduttavasta
äidinsylistä irtikiemurteleva teologi ja apulaisprofessori, lintukala,
miehistä mieltä oleva tyyppi, joka ei koskaan ole ottanut nyrkeillä mittaa
muista uroksista, joka turhaan yritti oppia kippiä rekillä silloin kun
ei onnistunut pysymään voimistelunopettajaltansa näkymättömissä.
Rötösherra Herotes-sadun ja Naiselle osoitetun kirjeen välissä vaeltelee
Lindqvist ali- ja ylikansallisten mieskäsitysten läpi Turhapurosta Ramboon,
Nasse-sedästä Donjuaniin viipyen erityisesti suomalaisten antisankarityypitysten
parissa, mutta muistaa myös homot, hipit, hampparit, hullut; ne, joista
ei niiden liiallisen kollektiivikipeyden tähden voi kansaanmenevää tyypittelyä
tehdäkään. Vaikka hän jäsenenä Kirkkojen Maailmanneuvoston naisjaostoon
on kuulunutkin, on mies 2000-projekti on hänelle yksi miehen alistamisen
ja moralisoinnin muunnelmista, jonka tekopirteää projektipäällikköä Leena
Kokko-Ruuskaa on ihan kiva potkia omien ristiriitaisten tunteiden kuvauksen
kautta:
...jossakin joku äiti huutaa taas puurolle, pissalle tai iltapesulle.
Ihana, kuoliaaksi likistävä äiti. Eihän sitä saa vastustaa, edes projektipäällikköä.
Ja kas, taas ollaan pestävänä, piiskattavana, paijattavana ja passattavana.
Vallan riemastuttavaa luettavaa on hänen kuvauksensa miehisyyden ja
kristillisyyden eri muotojen seurustelun ohdakkeisesta tiestä.
Martti "Woody" Lindqvist
Lindqvistin mieskirjaa lukiessani en pitkään saanut kiinni siitä hämärästä
hahmosta, joka alkoi kummitella mieleni taustalla. Vasta aivan kirjan lopussa
yhteys selvisi: Lindqvist on meidän ikioma Woody Allenimme: pirullisen
terävä ja hauska mies, hupaisuudessaan kuolemanvakava ja asiallinen, kaikkien
ideologioiden sidonnaisuuksien läpi näkevä, oman seksineuroottisuutensa
kanssa taisteleva ja taistelunsa näkevä, peilinsä edessä itseinhoa harrastava
hervoton pikkumies.
Erikoisen silmiinpistävä on Lindqvistin ja Allenin vastaavuus Allenin
elokuvassa Play It Again Sam; Kerran Vielä Sam, jossa Allen saa naisseikkailuissaan
avukseen itse Humphrey Bogartin, henkioppaan, jota ketkään muut eivät näe.
Se elokuva on ihastuttavan hauska, surullinen, riehakas, hellyttävä, järkyttävä,
kuten Lindqvistin surullisenvakavaniloinen naisia kaipaava, vihaava, rakastava,
torjuva, kiittelevä, piikittelevä tekstikin, joka vähän väliä vetäisee
maton alta ja räjäyttää lukijansa kumoon nauramaan. Lindqvist piirtää miehen
ja naisen välistä rajaviivaa mutkitellen, hetkeäkään suoran ryhdikkäänä
pysyttelemättä, vaan kuin humalainen, omasta itsestään ja elämästä juopumaan
pystyvä rontostelee kummankin reviirillä, hyppää viivotinideologioiden
luotisuoria teitä reunustavien elämän rapaa sisältävien ryvettävien ojanvarsien
yli ja käy TurhapuroTurboRambona mellastelemassa vuoroin niin miehen kuin
naisenkin puutarhassa ja hyvän ja pahan tiedon puusta omenia varastelemassa,
sukupuolille ruusuja ja herjoja heittelemässä, ja sitten pieni suuri mies
Lindqvist taas kipaisee poikanulikkana karkuun ennenkuin häntä ehditään
syyttää kummankaan puolella tai jompaakumpaa vastaan olevaksi.
Lindqvistin subjektiivisuus tekee kirjan objektiiviseksi. Se ei yritä
vakuuttaa tieteellisin tutkimuksin tai objektivismin laimennuskeinoin.
Hänellä on jäljellä elämän ja ihmisen maku, kuten kaikissa hänen kirjoissaan,
aihepiiristä riippumatta. Mitä enemmän hän on luopunut hienoisesta taipumuksestaan
yliteoretisoida ja täten kuivistaa sanottavaansa, ja antautuu "antaatullavaan"-tyyliin
sitä paremmin hän pystyy välittämään syvimmän sanottavansa. Hänen Kirjeessään
Naiselle vyöryvät esiin hänen puolueelliset näkökulmansa niin ripi rintaa,
että lopputulos on tasapuolinen; kuin kaikkien värien yhdistyminen valkoiseksi
valoksi. Hän on tavallaan yhtä aikaa tuomittu ja armoitettu kirkollisakateeminen
Woody Allenimme, jonka sanoman paino vain kasvaa tekstin kevenemisen myötä.
Markku Siivola
(kts myös: Martti Lindqvist: Mieli vai tarkoitus ja Ammattina ihminen)