Pierre Fluchaire: Uni ja nukkuminen. Suom. Pentti P. Heino. WSOY 1988.

Unta käsittelevä luku kirjasta: Markku T. Hyyppä, Erkki Kronholm: Aivoituksia. Otava 1988.

Elämältä saa vain kysymysten mukaiset vastaukset. Tärkeimpiä kysymyksiä ei voi tehdä ääneen. Niille ei ole sanoja. Sitä enemmän on näin, mitä enemmän siirrymme analyysistä synteesiin, ulkoisesta sisäiseen, syy-seurausketjupäättelystä välittömän oivalluksen puolelle.

Unitutkijat saavat vastauksia kysymyksiinsä. Aivosähkökäyriä, tilastollisia jakautumia unen häiriöiden esiintymisestä eri väestöryhmillä, kaikenlaista kysymyksenasettelujen tuottamaa ja rajoittamaa informaatiota. Niin kauan kuin ollaan tieteelliselle traditiolle uskollisia ja etsitään vain sellaisia tosiasioita joita voidaan kontrolloida, pysyy ihmisen yksilöllisyyden sisäänkäynti, salaisen pyramidin portti suljettuna. Tekninen, psykologinen manipulaatio ei johda kohtaamiseen rationaaliselta analyysilta pimennossa olevan pyramidin vangin kanssa. Siksi eivät Martti Siiralan kuvaaman erään skitsofreenikon pyramiditarinan ratatyöläisetkään tienneet pyramidin kulta-aarteesta mitään. Missä voisi olla tilaa jollekin, jota ei jo alunpitäen ole sisällytetty suunnitelmiin? Rata on suora, se vie vain pisteestä toiseen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Unen salaisiin pyramideihin on aina päästy sisälle vuosituhansien ajan monen tiedemiehen etsiessä unien merkitystä ulkoisen analyysin avulla (tarvitaanhan toki rautateitäkin), joka antaa tasonsa mukaiset vastaukset mutta johtaa myös sellaisiin typeryyksiin kuin esim. molekyylibiologi Francis Crickin väitteisiin unisisällön merkityksettömyydestä.


Mestarinukkuja

Ranskalainen Pierre Fluchaire on nukkumisen tutkija, ei unisisällön. Vaikka hän kertookin lukuisin lainauksin ja esimerkein nukkumisen länsimaisesta tutkimisesta ja sen tuloksista, hyppää hän välillä Vedantaan ja Upanisadeihin ja vetää Brahmankin mukaan uniin. Hän on kovin innostunut asiastaan, onpa perustanut "Unen ja unennäön klubinkin" joka hänen mukaansa on ainutlaatuinen maailmassa. Hän liehuu unien parissa ranskalaisesteettisen monisanaiseen itsetarkoitukselliseen kielenkäyttöön tyyliin "häikäisevä oivallus valtaa mielen", kertoo sivukaupalla unien fantastisuudesta syventämättä näkemystään kuitenkaan niiden elämyssisällön suuntaan. Hänen suuntimansa kohti päivätajunnan suhteellisuuden tajuamista on kuitenkin hedelmällinen ulottuen pidemmälle kuin monet länsimaiseen tiedeperinteeseen sitoutuneet unitutkimus- ja selityssuunnat, jotka pitävät valvetilaa todellisempana tilana, itsestäänselvänä aksioomana, jonka taustaa vasten uni on suhteutettava.

Hänen uniohjelmansa keskittyy nukkumisen tekniikkaan, ei unien sisältöpohdintaan. Hän suosittelee päämäärätietoista nukkumisen harjoittelua siten, että voimme milloin tahansa missä tahansa torkahdella päivälläkin alkaen muutaman sekunnin pituisista salamaunista yhteen kokonaiseen parin tunnin unijaksoon saakka. Niiden hyväätekevää vaikutusta hän jaksaa ylistää väsyksiin saakka! Yöunesta hän suosittelee sitävastoin nipistämään ainakin yhden edellämainitun parin tunnin sykluksen verran, ja heräämisen tekniikka on taidelaji sinänsä.

Taiteen puolelle menevät myös neuvot, sinänsä järkevän tuntuiset, unen rytmityksestä pitkiä matkoja ajaville. Aikavyöhykkeiden yli lentelevälle kiireiselle maailmamatkaajalle löytyy unijaksoja sopivasti siirtelevä ruokavalio. Jos se ei auta niin akupunktio korvalehteen ainakin, kertoo hän. Laihduttamiseenkin uni sopii, ja oikein ajoitetut yölliset heräämiset ovat hänen mukaansa mitä parhaimman luomisen aikaa.

Unijaksot ovat hänelle lähimain pyhiä. Niistä pitäisi laatia unikellotaulu ja rytmittää toimensa niiden mukaisesti mikäli mahdollista. Välistä tuntuu, että uni kaikkine vaiheineen on muodostunut hänelle yliarvoiseksi ideaksi, biorytmeihin takertumisen muunnelmaksi.

Tulevaisuusvisioissaan hän ounastelee ihmiskunnan unennäön ja valvetilan yhtymisestä korkeammaksi jatkuvaksi tietoisuudeksi, jatkuvaksi aivojen alfatilaksi, Brahman kokemiseksi, jossa ihminen on päivätajunnassaankin yhteydessä samoihin ulottuvuuksiin, joihin tavallisella ihmisellä on pääsy vain unen portin kautta.

Pieni piristävä sivuseikka on latojan mielilyöntivirheestä johtuva ä:n tiuha muuttuminen a:ksi. Tunnistaneekohan kirjapaino tästä latojansa?


Aivotutkijoiden avartuminen

Markku T. Hyypästä en saanut taaskaan selvää lyhyestä unen tutkimuksen historiaa käsittelevästä lyhyestä luvusta "Aivoituksissa". Koska hän on kirjoittanut kirjansa yhdessä KELAn kuntoutustutkimuskeskuksen psykosomatiikan yksikössä väitöskirjaansa puuhailevan fil.kand. Erkki Kronholmin kanssa, eikä kirjasta käy selville kuka mitäkin on kirjoittanut. Edellisessä unikirjassa (Markku T Hyyppä, Markku Partinen: Uni - varjoko vain? Otava 1985) oli sama juttu. Joko Kronholm/Partisella on ollut Hyyppään kovin suuri vaikutus tai Hyyppä on kokenut lähinnä valaistumisen, sillä niin paljon on tämä teos avarakatseisempi edelliseen kirjaan verrattuna. Enää en löytänyt ideologisia arkunnauloja edellisen kirjan tyyliin: "...unentulkitsijan täytyy olla monivuotisen psykoanalyyttisen koulutuksen saanut ammattiauttaja". En myöskään vastenmielisyyttä kaikkea tieteellisen analyysin hallitsemattomissa olevaa kohtaan, jonka Markut (tai jompikumpi Markuista) taannoin heittelivät "mystiikan" yleisromukoppaan, vaan oman suhteellisuuden tajuamista: "Aivotutkimus ei ole tuottanut sellaista uutta tietoa, joka pakottaisi hylkäämään oletuksen unennäön psykologisesta merkityksestä. Mikään ei toisaalta vaadi olettamaan, että kaikki unet ovat merkityksellisiä henkisen tasapainon ylläpitämisen kannalta."

Täysin vastakkainen sävy näiden kahden teoksen välillä näkyy myös kirjan prologissa ja epilogissa. Edellisen kirjan harhaisen väitteen kupla "Vasta tällä vuosikymmenellä tutkimus on onnistunut ratkaisevasti lähenemään unen arvoitusta" on puhjennut, tiedeuskovainen hyljännyt jumalansa todeten milteipä nöyrästi: "Yritämme pysyä puolueettomina aatehistoriallisiin löydöksiin nähden. Meillä on ihmiskäsityksemme, mutta se näkyy vain rivien välissä. Jos lukijan mielestä tietty näkemys korostuu liiaksi, se johtuu tasapainottamisen vaikeudesta. Me aivotutkijat, kuten muutkin tutkijat, olemme subjektiivisten käsitystemme vankeja. .... Myyteistä ja dogmeista kykenemme tunnistamaan vain murto-osan, sillä tutkijat ovat aina luulleet olevansa juuri nyt oikeammassa kuin sitä ennen."

kts myös Markku Siivola: Uni - tuttu tuntematon, Unien opissa