Nicola Alberto de Carlo: Psykologiset pelit ja testit. Suom. Soma Rytkönen. Tammi 1985.

Jos on monta kertaa ollut aihetta lyödä leikiksi tuo veikeä fundeeraushaara - psykologia nimeltään - niin nyt jos koskaan. Makaronimaasta on saapunut aivan ihastuttavan viehkeä psykologinen teos Psykologiset pelit ja testit, joka onnistuneella tavalla yhdistää iloittelun ja vakavuuden, leikin ja tieteen. Kerrankin kirja, jota varauksetta suosittelen todelliseksi koko perheen psykologiakirjaksi.

Eihän se maailmoita aihepiirinsä leveydellä leikkaa, eikä psykologian identiteetinetsinnän jätöksiä eri tieteiden reunoilta kartoita. Tyytyypähän vain tutkimaan ihmisen demokraattisinta ominaisuutta: älykkyyttä. Sitä jumala kun on kaikkien mielestä itsekullekin riittävästi jakanut.

Eräs tapa jaotella älykkyyttä on sen lohkominen konvergenttiin ja divergenttiin. Konvergentti on "supistuvaa", ennalta asetettuun päämäärään pyrkivää toimintaa, joidenkin mielestä raivostuttavan silmälappuista yksillä raiteilla ajamista, divergentti taas "laajenevaa", yllättäville alueille assosioivaa älykkyyttä, Eduard de Bonologista lateraaliajattelua, tavanomaisessa kielenkäytössä luovuutta, joidenkin mielestä aikaansaamatonta ja hyödytöntä haihattelua.

Lantunleikkuutestit tapaavat olla konvergenttimittareita, ja niitä tämäkin kirja enimmäkseen sisältää, psykologi Eysenckin laatimia. Kaksi suurta testikokonaisuutta määrittelee yleistä älykkyyttä, seuraavat kielellistä, matemaattista ja näköhavaintolahjakkuutta vai miten visuospatiaalisen suomentaisi. Niitä seuraa taipumuksia ja kiinnostuksen kohteita arvioivia testejä, ammatinvalintatestien kaltaisia. Myös täysin kellottomia ja pisteettömiä tehtäviä on, jossa vain kuvitellaan porukalla kaikenlaista divergenttiä eli luovan hölmöä ja pidetään hauskaa. Pisteytettyjä ovat sitävastoin persoonallisuustestit, jotka yrittävät kartoittaa suurempia paloja psyykestä kuin vain nokkeluutta. Eysenckin laatimat 210 kysymystä kartoittavat ekstro/introverttisyyttä eli ulos/sisäänpäinsuuntautuneisuutta seitsemän alaominaisuuden (introvertit tekijät: passiivisuus, syrjäänvetäytyvyys, varovaisuus, hillintä, pidättyväisyys, harkintakyky, vastuuntunto) selvityksen pohjalta. Toiset 210 kysymystä mittaavat tunne-elämän tasaisuutta, taaskin seitsemän eri alaominaisuuden perusteella (ailahtelutekijät: alemmuudentunne, masentuneisuus, ahdistuneisuus, pakkomielteisyys, riippuvuus, luulotautisuus, syyllisyydentunne).

Testien lomassa mutkittelee hiukan tekstiäkin. Se kertoo testien historiasta ja älykkyys- ja luovuuskäsitteestä yleensä. J.M. Cattel, A.Binet, G. Stanley Hall, Charles Spearman, L.L. Thurstone, H.J. Eysenck, siinä kirjan jäljittämä tutkijoiden päälinja. Tekijän kaipuu moniarvoiseen yleisnäkemykseen kuultaa miellyttävästi tekstin läpi hänen kuljeskellessaan behavioristien ja persoonallisuusteoreetikkojen välimailla. Kirjan testit hän laajentaa elävän elämän vertauskuviksi niitä kehuen ja niistä varoittaen. Hän asettaa kirjalleen niinkin korkeita päämääriä kuin paremman itsetuntemuksen ja sitä kautta itsen ja lähimmäisten sisäisen kasvun edistämisen. - No mikäs ettei maailmaa syleillä saisi.

Kääntäjällä on ollut vääntämistä suomeksi nuo mielettömyydet, joita kielellisen lahjakkuuden testit aina sisältävät. Hän onkin joutunut turvautumaan kieliasiantuntijoihin. Mitähän on alkukieleksi ollut esimerkiksi: Kuka ei kuulu joukkoon: Edith Södergran, Aale Tynni, Eeva Joenpelto, Arja Tiainen, Saima Harmaja? Entäpä seuraavan originaali: Etsi suluissa oleville sanoille samanmerkityksiset sanat: V+(viinakauppa) = (Seitsemän veljeksen hevosen nimi)?

Tekijä väittää, että kirjan kaikkien testien reliabiliteetti (ei-sattumanvaraisuus, toistettavuus) ja validiteetti (pätevyys; että testit mittaavat todellakin sitä, mitä niiden väitetään mittaavan) on huolellisesti tutkittu. Validiteettiahan ei sielun mittauksen alueella ole olemassakaan, mutta kun tämä on hupikirja, niin en sano sitä vaan vain sen, jotta jonka tavallinen kansalainen järjeksi käsittää, juuri sitä älykkyystesti mittaa. Liekö suomennos vaikuttanut mitenkään kielellistä lahjakkuutta tutkivien testien luotettavuuteen? 100 - 130 älykkyyspinnan välillä voi ehkäpä riittävän tarkasti oman älykkyytensä tämän kirjan testein mitatuksi saada. Toisaalta testit perustuvat amerikkalaiseen aineistoon eivätkä ole kovin tuoreita, mutta vaikka niissä jonkunasteinen systemaattinen virhe suuntaan tai toiseen syntyisikin, eli absoluuttisuus kärsisi, suhteellisesti ne tietysti ovat tarkkoja, eli itseä huonommin pärjännyt tuttava on taatusti taulapäisempi. Tämän ikävän seikan arvaten rauhoittelee tekijä epätoivon alhoon vajonnutta pässinpäätään, jotta älkää surko, kun tämähän on vain ajanvietetehtävien kirja. Tämä onkin ainoa hätäselityksen makuinen lausahdus. Suree se lukija kuitenkin. Muissa kohdin käyttää tekijä vakuuttavampaa kieltä osoittaessaan, ettei älykkyys mikään ympäristöstään ja kantajastaan eristetty ominaisuus ole. Ei se Einsteinkään matikassa pärjännyt.

"Miks kundien tarttee aina skabaa" totesi kerran eräs naispuolinen psykologituttavani, mutta varmaan naistenkin on ihan mukava korkeat pisteet saada, vaikka kasvatus kieltäisikin sitä sanomasta.

Tämä psykologian kirja saa käytännössä lukijoidensa luovat kyvyt liikkeelle. Psykologian pyhittäjät ja toisten puolesta hysteeriset tietysti paheksuvat näiden testien aiheuttamaa stressiä heikkohermoisille, mutta sen verran elämässä ressiä, raumaa ja rustraatiota olla pitääkin, ettei Ruotsin tauti elämän epädemokraattisuutta peitä ja vaadi riippumattoihinkin turvakaiteita. Jännitystä ja huumoria kirvoittaa kirja moneksi illaksi sopien kaikenasteisille itsetuntovaurioille, jopa sen kokonaan peittävillekin.

Kun kuvituskin on viimeisen päälle moniväriä ja loistopainojälkeä niin että huonoimminkin testeissä pärjänneet viihtyvät kirjan parissa, niin tottahan mainiona joululahjaideana tahdon kirjaa mainostaa - jos arviointini ennen joulua näkyville ennättää, mutta lienee joulu senkin jälkeen, "jossei ne heitä meitä sienellä", kuten tuttuni kerran sanoi.