Viljo Suutari: Unien kummallinen maailma. Kustannus Oy Cossus 1984

Tietenkään ei Viljon suutaroima unikirja ole kelvannut kustantajille, koska se on sekoilua alusta loppuun. Sen julkaisu omakustanteenakin osoittaa itsekritiikin puutetta. Oikeinkirjoitus, lauseenrakenne, ajatuksen selkeys, tietämys tieteistä ja maailmasta yleensä, ne kaikki ovat säälittävän sotkuisia, väärinymmärrettyjä ja surkeatasoisia, jopa siinä määrin, etten oikein henno niitä edes erikseen siteerata.

Mitä sanottavan arvoista voi vielä moisesta kirjasta olla? Tai kirjailijasta - joksi Suutari itsensä lukee?

Suutari on yltänyt siihen, mihin vain harva: toimintaan, tekoihin, tuotteliaisuuteen. Hänen unikirjansa takakansi kertoo hänen värkkäilleen kokoon yhteensä 21 kirjaa. Ikääkin on rautavaarilla jo 80 vuotta, ja tekstiä vain riittää. Tarjolla on puutavaran lastausta, kohtalokasta rautatietä, valtion synnyn ja kuoleman taloushistoriallista tarkastelua kulttuurihistoriallisena tapahtumana, suurvaltojen ristiriitojen ratkaisua, kolmannen maailmansodan aikakirjoja tosiasioiden valossa tähänastisin taisteluin joten syleiltävää on maailmassa riittänyt.

Unikirjankin teksti on pelkkää samaa syleilyä ilman ryhmittävää kykyä, tekstivuotoa ilman tiivisteitä, unipäiväkirjan ja ajatusnotkahtelujen stilisoimatonta kirjaamista. Sen enempää luvusta "unitutkimuksen perusteet" kuin muustakaan ei unista mitään opi. Unet hän näkee positiivisena ilmiönä, ja telepatia saa kelvata vähän joka unienselitysrakoon, silloinkin melkoisen kritiikittömästi. Vaan onpahan unet kirjattu ja painoonkin omalla rahalla saatu. Energiaa ja yritystä ei Suutarilta ole puuttunut.

Eikä hän oikein narsissikaan ole. Hän kyllä kuvittelee itsellään olevan jotain olennaistakin sanottavaa, mutta tämä kuvitelma ei synny niinkään tärkeilyhalusta, vaan on enemmänkin vakavan kirkasotsaista yritystä ymmärtää tämän maailman soppia ja solia. Juuri tässä on kirjan inhimillinen arvo: ihmisen yritys ymmärtää maailmaa heikoistakin lähtökohdista huolimatta, käyttää suodut voimavarat niin hyvin kuin taitaa. Tämä arvo on elämä itse, joka meidän suutareiden ja räätäleiden kautta itseään ilmentää. Suutarin henkilökohtaisia ansioita siinä ei mukana ole.

Tällaista kirjallista itsehoitomahdollisuutta ei monilla ole, niin paljon täytyy tällaisen painoasultaan melko säädyllisen omakustanteen maksaa. Onpahan kuitenkin linjassa itsehoitoideologioiden nykyisen kasvun kanssa.

Markku Siivola: Uni - tuttu tuntematon, Unien opissa