Jan Foudraine: Kuka olisi kiveä? - Seikkailu psykiatriassa. 318 s. Suom. Mirja Rutanen. Otava 1974

Kun nyt jo 45-vuotias hollantilainen psykiatri ja psykoanalyytikko kirjansa loppusanoissa lehteilee käsikirjoituksensa sivuja, jotka hän muutamaa vuotta aikaisemmin on kirjoittanut, toteaa hän vouhottaneensa ehkä hiukan liikaa: "Täytyy odottaa. Ei pidä käydä asioihin kiinni liian jyrkästi eikä yrittää ratkaista kaikkea saman tien-kuten minä naiiviudessani tein". Näissä sanoissaan hän tuntuu oppineen tärkeimmän läksynsä vietyään ensin väkisin Yhdysvalloissa Chestnut Lodgen kuuluisassa psykoterapeuttisessa parantolassa uudistusohjelmaansa läpi neljän vuoden ajan, palattuaan sitten täynnä intoa Euroopan puolella joutuakseen vain havaitsemaan, että ''kukaan ei odottanut, eikä kaivannut mitään hollantilais-amerikkalaista Messiasta".

Havaittuaan opiskeluaikanaan psykiatrian ilmapiirin kuolettavan mekanistisuuden, jossa ei ollut mahdollista lähestyä ihmistä ihmisenä vailla luokittelujen ja diagnoosien suojavarusteita pääsi hän opintojensa loputtua Chestnut Lodgen kroonisesti skitsofrenisten naisten osastolle toteuttamaan käsityksiään paremmasta psykiatriasta Hänen johtotähtinään olivat monet nykypäivien kuuluisten antipsykiatrien ajatukset, R. D Laing tunnetuimpana heistä. (Myös kotoista Martti Siiralaamme arvostaa hän hyvin paljon.) Hänen voimakkaissa muutostoimenpiteissään joutuivat sekä osaston henkilökunta ja potilaat melkoiseen ahdistukseen vanhojen turvallisten kaavojen murskautuessa, mutta toisaalta juuri sitä kautta tapahtui täysin toivottomina pidettyjen "skitsojen" sangen huomattavaa paranemista. Hän meni jopa niin pitkälle, että kielsi osastolla potilas-sanan käytön ottaen tilalle ''oppilaan'' ja osastonkin nimi muutettiin ''Elämänkouluksi".

Tämä kaikki tuntuu kuitenkin olevan pitkälti epätoivoista yritystä vapautua sen psykiatrisen organisaation jähmeästä otteesta, jota hän erittäin sujuvalla tyylillä monipuolisesti ja monin esimerkein kuvaa. Pyrkiessään irti vanhan systeemin terävästi havaitsemistaan epäkohdista tekee hän nuoruuden innossaan tuon tyypillisen erehdyksen yrittää väkivalloin muuttaa tilannetta oman ihanteensa mukaiseksi. Tuo hänen ihanteensa on kuitenkin pitkälle freudilaisuuden ajatuskuvioille sidottu uusi yhdistelmä niistä vanhoista aineksista joista se on muovattu. Koin hänen julistuksessaan ehkäpä juuri samanlaista suljetun järjestelmän henkeä, jota hän valittaa psykoanalyyttisessä mallissa olevan. Hänen ratkaisumallinaan taas on psykiatrisen koulutuksen täydellinen muuttaminen sairaala-apulaisesta psykiatriin asti, ja psykiatrian lähentyminen antropologiaan, sosiologiaan ja kielitieteisiin.

Nuorille intomielille jotka niin mielellään käyttävät hänen kirjaansa aseena nykypsykiatrian ahdistavuutta vastaan - nähden kyllä tilanteen surkeuden terävästi, esittäisin vielä kerran Foudrainen oman varoituksen: Ei pidä käydä asioihin kiinni liian jyrkästi eikä yrittää ratkaista kaikkea saman tien - kuten minä naiiviudessani tein"

Foudrainellekin jäi vain toivo jäljelle.

kts myös Franco Basaglia: Kumous laitosmaailmassa