Sirkka-Liisa Suvanto: Portin tuolla puolen. SLEY-kirjat 1991
RAKAS PETOS
Kirjan takakannen mukaan Sirkka-Liisa kuvaa kuinka päästään sekavista
ja vääristä ajatuksista raamatulliseen selvyyteen. Kirjan sisältö lyhyesti:
Lapsuuteni unessa Jeesus antoi minut Saatanalle, mutta ymmärsin että
se oli Jumalan tahto minua koetella. Vaikka lapsena ollessani vanha muori
varoitti kylään saapuneesta markkinateltasta unohtuivat varoitukset. Murrosikäisenäkään
en vielä löytänyt mitään kirkosta, mutta silti Jumala auttoi minut ensi
yrittämällä ylioppilastentistä vaikka isä ja rehtori pudistelivat epäuskoisina
päätänsä. Kiinnostuin meedioista ja parapsykologiasta. Sairastuin. Eivät
auttaneet meediot. Leikkauksen jälkeen kuulin äänen pyytävän rukoilemaan
Jeesusta. Ymmärsin olevani syntinen ja parapsykologian Saatanasta. Sain
miehenikin uskomaan että parakirjani on poltettava etteivät pääse turmelemaan
enää muita. Vihdoinkin aloin tajuta Raamattua oikein, totuus toisensa jälkeen
kirkastui. Halusin saada ja Jumala antoi. Kielilläpuhumisenkin lahjan.
Kaikenlaisia merkkejäkin antoi ympäristön kautta. Ja kirjan vahvistukseksi
mormonien ja Jehovien ja monen muun suhteesta Saatanaan. Nykyään löydän
Raamatusta aina lauseita, jotka vahvistavat kaiken mihin vahvistuksen haluan,
ja Jumala kertoilee minulle silloin tällöin tulevia unissani! Ihanaa pelastua
ainoan oikean helmaan, lukea ainoasta oikeasta kirjasta ainoaa oikeaa sanaa.
Yksi Jumalan kansa, yksi Jumalan valtakunta, yksi johtaja!
Tässä merkillisessä maailmassa Sirkka-Liisa taistelee sairautensa ja
uskonsa kanssa, toimii niinkuin parhaaksi näkee, näkee itseään syrjittävän
ja syrjii toisia koska niin hän on ymmärtänyt uskon sanoman, kasvattaa
lapsensa siinä kuin muutkin, murehtii kuolevia muiden lailla ja on liikuttavan
varma Jeesuksensa kohtaamisesta kun hänen aikansa tulee.
Kiltin lapsenuskon sokea ja viaton julmuus toista kohtaan, lopullinen
jähmettyminen yhteen ajatusmuotoon; syksyn saapuminen ihmiseen pitkin hamein
ja tiukoin nutturoin on aina yhtä merkillinen, järkyttävä asia, kun tuhannet
syyttömästi syylliset kaikkialla ympärilläni todistavat oman taivaanrantansa
pelottavan kireälle vedetystä piiristä.
"Autuaita olette te, kun kirjallisuuskriitikot minun tähteni teitä
solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa."
(Matt. 5:11).
Markku Siivola