Pierre Rey: Mies Lacanin kourissa. Suom. Annikki Suni. WSOY 1992

Sanatyöläinen löysi jeesuksensa Jaques Lacanista (1901-1981); psykoanalyytikosta, jolle Freud oli Jeesus ja kieli Pyhä Henki; kaiken lähtökohta, kaiken välittäjä. Lacan kirjoitti kielestä niin epäselvällä kielellä, että hänen ymmärtämisestään muodostui aikoinaan pariisilaisälyköiden ristisanakultti; lacanismi. Lacanin englannintaja Anthony Wilden toteaa hänen jo vuodesta 1953 jääneen enenevässä määrin oman tyylinsä vangiksi.

Rikkaista ja kuuluisista kirjoittavan (suomennettuja: Kreikkalainen; 1974, Leski; 1977 ja Palm Beach; 1980) naistenlehti Marie-Clairen päätoimittaja Pierre Schorin käytyä rikkaan ja kuuluisan Lacanin psykoanalyysissä kirjoittaa Schori hänestäkin, etupäässä kuitenkin itsestään kertomatta silti mitään itsestään. Ranskalaisnyrpistys Amerikalle, itsetehostusta kuuluisuuksien kautta, sekavia takautumia, psykoanalyytikkoystävän itsemurhatarina, muodikkaan väsyneet muistot pelivimmaisesta playboysta, itsen ympärillä pyörivää suuria linjoja löytämätöntä sanomalehtityyliä. Sanalla sanoen muovia.

Kirja löytää ostajansa kulttuuriestetiikkaa kaipaavista naistenlehtien kestotilaajista, joille Lacan-tirkistely voittaa kuninkaallisjuorut. Paljoa ei Lacanin elämästä tosin irtoa: poltti sikareita, sitten lopetti polttamasta, suuttui Schorille muutaman kerran (mutta Schori ymmärsi häntä) oli yleensä täysin hiljaa, kohautteli usein hartioitaan, lausahteli väliin "ei-petettävät harhailevat" tai "psyyke on murtuma ja se murtuma lunnaat jotka joudumme maksamaan siitä että olemme puhuvia olentoja", otti lyhyistäkin istunnoista hyvät rahat, mutta oli hieno mies ja pelasti Schorin tyhjyydestään ja ihmisarkuudestaan, vaikkei lukijalle selvinnytkään miten, eikä tuohon miltei päivittäiseen terapiaan aikaakaan mennyt kuin yksi PA- (psykoanalyysi-) aikayksikkö: kymmenen vuotta. Kuten Hans Sachs on monimerkityksisesti sanonut: Psykoanalyysi päättyy vasta kun potilas tajuaa sen voivan jatkua ikuisesti.