Carlos Castaneda: Unennäön taito. Suom. Elina Hytönen. Otava 1994

Carlos Castanedan kirjoja läpäisee uskontojen ja korkeatasoisen fiktion punainen lanka: tekijä X; hengittävyys, joka ei koskaan kutistu päivätajunnan rakentelemaan yksiselitteisen henkivaltajärjestelmän umpioon, vaan hiipii lukijansa selän taakse, oikean lapaluun kärjestä 65 cm taaksepäin, ja potkaisee hänen kokoomapistettään; yksilön ja kulttuurin paikoilleen sementoimaa aistimustapaa; näkökulmaa elämään, jota kutsumme todellisuudeksi.

Parhain fiktio faktaa todellisempana muuttaa toden ja epätoden toisikseen joko johdonmukaisesti kieltäytyen antamasta mitään muita selitteitä kuin selitteet kumoavat selitteet, tai selittämällä lukija pyörryksiin rakentamalla niin monimutkainen järjestelmä, että sitä apinoiva aikansa siinä pyörittyään vihdoin ymmärtää päästää irti koko järjestelmästä. Jos ymmärtää. Castanedan tapa on jälkimmäinen. Hänen järjestelmänsä on laajeneva; kokoomapiste alkaa liikkua arkijärjen pitäessä kiinni hatustaan määritelmien kiteytyessä tuntemattomuudesta itselleen nauraen sitä kovemmin mitä vakavampia ne ovat. Castanedan opettajan, meksikolaisen yaqui-intiaanin ja noidan Don Juanin hillitön nauru kuuluu jälleen.

Viihdehakuiset löytävät unikirjasta älykkään scifi-tarinan. Mystiikkaan taipuvaiset ovatkin jo rakentaneet Castanedan tuotannosta uskonnon. Hedelmällisimmillään hän on niille, jotka omien sisäisten kokemustensa kautta ovat tulleet omien selitysjärjestelmiensä paikkansapitämättömyyden partaalle, mutta eivät vielä halua päästää niistä irti, vaan tarvitsevat vielä yhtä järjestelmää lisää. Castaneda tarjoaa heille sellaisen, ja alkaa samantien piruillen irrottaa heitä siitä. Älynsä kirkkaudella kulttuurisitoutumista kosmiseen hyytävyyteen itsensä leikanneet joutuvat puolestaan terveellisesti ihmettelemään mitä Castaneda don Juanilla yleensä tekee, ja miettimään miksi hänen täytyy sotkea filosofiaansa ihmisen naguaalin olemuspuolen ja toisen huomion maailman noituusrekvisiittaa.

On epävarmaa onko Castaneda 'todellisuudessa' nähnyt don Juanin. Totta lienee ainakin se, että Castaneda itse on perulaissyntyinen, nyt jo 70-vuotias amerikkalainen antropologi, jonka gradutyö Kalifornian yliopistossa (UCLA) vuonna 1968 oli The Teachings of Don Juan: A Yaqui Way of Knowledge. Sitä seurasi kahdeksan muuta hänet jo 70-luvulla kulttikirjailijan asemaan nostanutta teosta. Matka Ixtlaniin (1974) aloitti Otavan käännösten taipaleen: Tarinoita voimasta (1982), Noidan voimapiiri (1983), Kotkan lahja (1984), Tietoisuuden hehku (1986) ja Hiljaisuuden voima (1989), joka jatkuu nyt juonellisesti koossapysyvänä seikkailukertomuksena, jossa uni- ja valvemaailma sekoittuvat toisiinsa Castanedan seikkaillessa epäorgaanisten olentojen maailmassa vieraiden energioiden unilähettiläiden ja tiedustelijoiden seassa, ja jännityksen huipentuessa viimein monta sataa vuotta vanhan noidan; kuoleman uhmaajan kohtaamiseen. Kuka vangitsi vai vapautti kenet, kuka jäi todellisuuden toiselle puolelle? Kuoleman uhmaaja, naguaalinainen, don Juan, Castaneda vai lukija? Pelkkää actionia kaipaavaa varoitan juonta hidastavasta filosofisesta aineksesta. Joillekin muille tarina saattaa olla välittömän kokemisen ja harkitsevan järjenkäytön herkullinen kudelma, ihmisen yksinäisten valintojen ylistyslaulu, kukapa sen tietää.

kts myös Markku Siivola: Uni - tuttu tuntematon, Unien opissa