Henri J.M. Nouwen: Rakkauden katse. Alkup. Life of the Beloved - Spiritual Living in a Secular World. Suom. Anna-Maija Raittila. Kirjapaja 1994

Katolisen papin Henri J.M. Nouwenin kirjan, jo yhdennentoista suomennetun, anti ei ole siellä missä hän sen luulee olevan. Hän kirjoittaa maallisen ystävänsä Fredin pyynnöstä kirjan niille, jotka eivät elävää uskoa ole löytäneet. Epilogissaan hän tunnustaa epäonnistuneensa tehtävässään. Fred toteaa hänen kirjoittaneen korkeintaan jo kääntyneille, vaan ei maallistuneille.

Näin onkin. Tekstiä sävyttää tyypillinen makeanmaaninen Jeesuspelastaa-ylivire, vaikka maallikkoveljille saarnaavat voisivat sanoa täysin samat asiat maallistuneillakin sanoilla, mutta kun Jeesus maistuu niin mukavalta suussa. Kirja on kouluesimerkki rivienvälisen pyrkimyksen tuhoutumisesta rivien sidonnaisuuteen. - Nouwen kuitenkin epäilee omaa koohotustaan aavistaen olevansa taustansa vanki, ihastuneensa niin purjehdukseen Jumalan rakkauden todistajana, että unohtaa kuulijainsa tietämättömyyden merestä.

No, pikku epäilyyn pystyy vakiouskovainenkin, jäähän hän kuitenkin uskossaan parhaimmaksi. Nouwen astuu pidemmälle: "Entäpä jos se kohta, mihin on luotava silta kuilun yli, onkin minussa itsessäni. Ehkäpä maallistuneen ja pyhän välille voi syntyä silta, kun ne molemmat tiedostetaan aspekteiksi kokemuksesta, joka kaikilla ihmisillä on omasta ihmisenä olostaan. Ehkä minun ei pidäkään muuttua Jumalan olemassaolon ja uskonnollisen elämäntarkoituksen puolustajaksi .... minulle tämä on Jumalan mysteeri joka käyttää maallistuneita ystäviään opettamaan opetuslapsiaan".

Niin tapahtui se mikä kirjoitettu on - Neuwen sai hämmästyneenä todeta Fredin tarkkanäköisyyden. Uskovaisille kirja antoi eniten purjehtimalla ydinliturgiasta kohti sallitun uskon rajaa aavistellen yhteyttä mihin uskova ja uskonnon vastustaja eivät koskaan pääse, mutta rajalle hän jää. Niinpä perususkovainen tohtii vielä hypätä kyytiin saamatta kuitenkaan raitisilmamyrkytystä jeesuskuvakoristellun hyttinsä luukusta.

Miksi purjehtija on jäänyt puoliväliin? Siinä Nouwenin kaunis tragedia. Vain hänen kaltaisensa epäilevät sielut jaksavat ja viitsivät toimia uskonrajan tulkkina niin sisään kuin ulos tahtoville. Nouwenin kaltaisten kautta on mahdollista se vähäinen ekumenia, tuo haave, jonka tavoittamiseen eivät uskonvangit oikeaoppisuutensa keskeltä rupea, eivätkä viisaat viitsi. Se jää aina puolitiehen pyhien arvojen vaihtokaupaksi, kompromissiliikkeeksi, pinnistetyksi yhteishymyksi - joka on toki parempi kuin avoin riita. Todellinen kaikkien uskontojen ekumenia merkitsisi kristinuskon häviämistä.

kts myös Wybe Zijlstra: Kohti kokonaista ihmistä. Pastoraalipsykologian käsikirja