Sadistinen Jumala

Kolmetuhatta miljoonaa vuotta sitten ensimmäiset DNA-molekyylit alkoivat jakautua. Kuin virta Eedenistä ne soljuivat haarautuen yhä uudelleen eliölajien nykyiseen kolmeenkymmeneen miljoonaan sivu-uomaan voimatta enää koskaan yhtyä uudelleen. 250 000 vuotta sitten olivat geenit saaneet eloonjäämiskoneekseen jo afrikkalaisen esiäiti Eevan. Nyt monistumispommi on siirtymässä viimeiseen, kymmenenteen dawkinsilaiseen kynnykseen; avaruusmatkailuun, ja alkaa levitä toisille planeetoille kuin syöpä.

Miksi loputon, käsittämättömän suuri kärsimys aina kaikkialla? Suunnitteliko Jumala gepardin gasellinsa tappajaksi? Onko hän verenhimoinen sadisti, vai onko hänen tarkoituksensa pitää Afrikan nisäkäsmäärää kurissa? Vai saada David Attenboroughin ohjelmille paljon katsojia? - Luonto ei ole armelias eikä julma, vaan kosmisen välinpitämätön.Vain yksi on ylitse muiden: geeni, geeni, geeni! Itsekäs geeni (Richard Dawkins: Geenin itsekkyys, Art House 1993) joka uhraa kaiken muun. Koko elämä on itse asiassa ja oikeastaan geenien jatkumisen maksimointia, ei edes yksilöiden tai lajien. Vahvimmat lisääntyjät voittavat aina lopuksi. Energia suunnataan jälkeläisten tuottoon, ja mitä siitä jää yksilön vanhuuden varalle, on sokeaa sattumaa.

Jumalalla, siis "Jumalalla", on vain yksi tarkoitus, yksi hyötyfunktio: DNA:n eloonjäämisen maksimointi. Kauneus, hyvyys, yhteiskunnan ja yksilön hyvinvointi on vain sattuman sivutuotetta, eikä luomisen rikkaudella ole Suunnittelijaa. Elämän koneiston kelloseppä on sokea (Richard Dawkins: Sokea kelloseppä. WSOY 1989).

Tiede on älyn uskonto

Kirja on loogisen ajattelun taidonnäyte. Richard Dawkins, 54, vyöryttää luonnosta esiin toinen toistaan vakuuttavampia esimerkkejä sujuvalla, iskevällä, täysmustan julman huumorin siivittämällä kynällään. Näin mahtavaa darwinismin puolustusta en ole aikaisemmin nähnyt. Evoluutiosta ja genetiikasta kiinnostuneiden suorastaan täytyy lukea tämä kirja.

Lukea se täytyy myös toisesta syystä: länsimaisen kulttuurin henkisen köyhtymisen ja yksipuolistumisen varoitusvalona. Dawkins edustaa koko vuosisatamme länsimaisen ihmisen heittyneisyyttä maailmaan kirkkaan yksilötietoisuuden viillettyä poikki ankkuriköyden jättäen ihmisen ajelehtimaan sokean kohtalonsa mereen ilman purjeita ja peräsintä. Hän on vapautunut Jumalastaan mutta on älyuskonsa säälittävä vanki. "Alkuoletukseksi riittävät pelkästään molekyylit, jotka tuottavat itsestään tarkkoja kopioita", sanoo hän väläyttäen näkyville juuri sen sokeuden alkukärjen, jolla hänen ajatuselefanttinsa yhdellä kynnellään seisoo.

Dawkins huitaisee sivuun kaiken inhimillisyyden, muut maailmanselitystavat, uskonnot, filosofiat pois pelkkänä geenien itsekkyyden sivutuotteena. Elämä muuttuu kosmiseksi helvetiksi hänen käsissään. Hänen logiikkansa on hioutuneisuudessaan ahdistavan yksiraiteista; niin kirkuvan yksipuolista ja alkeellista, että se ei edes ylety toteamaan omia lähtökohtiaan hypoteettisiksi. Hänen järjestelmänsä itseensäsulkeutuvan kaikkiselittävyyden savijalkaa ja uskonkärkeä; geenejä, ei saa näpelöidä.

Yksiselitteisyys kunniaan

99% ihmiskunnasta ei muuta kaipaakaan kuin dawkins-tyylisiä yksinkertaisten loogisten totuuksien julistajia: Oikeastaan! Itse asiassa! Ei muuta kuin! Maailman rajattomuus molekyyliin puristettuna! "Toisaalta on niin" on heille tuntematon sanajärjestys.

Ja mitä tekeekään tämä ihmiskunta Dawkinsille? - Kutsuu hänet kirjoittamaan kirjan Tieteen Huiput (Science Masters) sarjaan, pitää sitä kuukausikaupalla tiedekirjallisuuden bestsellerlistoilla (sija marraskuussa 1995: Washington 6, Oxford 2, Lontoo 9, Sydney 10), kutsuu hänet Oxfordiin ottamaan vastaan Tieteen Popularisoinnin oppituolin (Charles Simonyi Chair of Public Understanding of Science). Oikea mies oikealle paikalle, niin hyvässä kuin pahassa. Kummassakin.

Oheisluettavaksi on mitä suositeltavin suomalaisten genetiikan asiantuntijoiden avustuksella toimitettu oikein siististi nättien kuvien kera painettu mikrobiologian ja geenitekniikan perustietoa mukavan lyhyesti ja tiiviisti jakava "Geeni"-kirja. --- Koko lukemisen ajan minua vaivasi merkillisen vahva tunne koulun penkillä istumisesta, vaikka missään ei kirja mainosta itseään oppikirjaksi. Vasta lukemiseni jälkeen tarkistin kirjoittajien taustan: täysrautaisia lukion oppikirjojen rustaajia joka sorkka jo vanhastaan!