Desmond Morris: Mikä vauvaa naurattaa. Suom. Leena Nivala. WSOY 1993

Alaston apina toi etologi Desmond Morrisin julkisuuden pintaan, jossa hän on pysytellyt Suomessakin Otavan ja WSOY:n suoltamilla teoksilla Hellyyden anatomia, Miksi seepralla on raidat, Miksi kissa kehrää, Kissan salaperäinen elämä, Miksi koira hautaa luun, Hevosen elämää.

Jo 65-vuotiaksi ehtineen Morrisin kuivankyynisen huumorin on korvannut setämäisyys. Etologimme on muuttunut kiltiksi perhelääkäripapaksi, joka asiakkailleen kertoilee miksi vauva nauraa, itkee, huutaa, imee, röyhtäisee ja hymyilee, miten vauva maistaa, haistaa, näkee ja kuulee, konttaa, kävelee, näkee unia, pitää ruumiinlämmön, miksi ja miten vauvaa synnytetään, heijataan, kuljetetaan, nukutetaan, kapaloidaan.

Ylipopularisoinnistaan ei Morris ole luopunut. Tiedemiestä ei tietäjän takaa näy kun vauvaan liittyvien ilmiöiden 'todellinen' olemus paljastetaan yksiulotteisin syy-seurausväittämin, joiden mukaan milloin minkin kansan jokin omituisuus jollakin vuosisadalla on ollut se 'todellinen' syy nykytilanteeseen. Äidin suukottelu on 'todellisuudessa' noitatohtorin myrkyn pois imemisen rituaalijäänne, syntymäpäiväkakku kynttilöineen on 'todellisuudessa' vanhan kuunpalvontamenon jäänne, jossa kakku on kuu ja kynttilät kuunvalo. Poikavauvojen sininen asu on pahan hengen karkotusta, ja tyttövauvojen vaaleanpunainen asu taas terveen vauvanihon symboli. Ympärileikkaus alkoi egyptiläisten keksinnöstä että käärmeennahka on esinahka, ja nahkan luomisella/leikkaamisella taataan uudistumisen kuolemattomuus. Ja niin edelleen. Toisaalta, aivan hyvä ettei hän ole koskaan vajonnut sille tieteellisyyden asteelle kuin vaikkapa psykologieläintieteilijä Judy Dunn, joka tutkimustensa kautta päätyi vihdoin mm. tulokseen, että vauva itkee pissat housussa herkemmin (Miksi vauva itkee. Gummerus 1980).

Morrisin simppelismin joukossa on onneksi aivan kiinnostaviakin tietoja, lähinnä lukuja ja jakautumaprosentteja vauvan käyttäytymistä kartoittaneiden sosiaalitieteiden alueilta. Toinen hyvä puoli kirjassa on sen ymmärtäväinen henki vauvaa kohtaan, ja vaikka hoito-ohjeet perustuvatkin osin hupsuihin johtopäätelmiin, ne ovat silti inhimillisen lämpimiä välttäen komentopolitiikan ja lelluttelun äärimmäisyyksien karikot. Kyllä Morris paikkansa vauvakirjojenkin virrassa täyttää, paljonkin paremmin kuin äitiyden auvoa sirkeänkarmeasti tarjoilevat laumasieluttavat tuputustekstit, joista toistaiseksi koomisin näkemäni on Seija Sihvolan Reipas raskaus (WSOY 1987).