Paavo Rissanen: Eheys, henki, terveys - matka kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen.
Gummerus 1992
YHTEYDEN KAUNIS VALHE
Ihanteet ihmisten keskinäisestä yhteydestä ovat liikuttavia. Niihin
sisältyy toive ihmisen akkommodointikyvystä; mukautumisesta uuteen. Ei
ihminen muuhun pysty kuin assimilaatioon; sulauttamiseen, vanhaan runkoon
oksastamiseen, ei uuden maan raivaamiseen. Kirkon lähetystyö ei ole dialogia
sekään vaan hyvässä tarkoituksessa harjoitettua väkivaltaa. Toinen tapa,
ekumeniaksi kutsuttu, on pikkuseikkojen mitätöntä nypläämistä, yritystä
voittaa jumalaan väärin uskova omaan leiriin, vaikka itseäkin yritettäisiin
näennäisesti muuttaa.
Kirkon Tutkimuskeskuksen rahoittama 'kokonaisvaltaisen lääketieteen
ihmiskäsitys ja sen vuorovaikutus kristillisen perinteen kanssa'-projekti,
johon Paavo Rissanen hankki aineistoa matkustamalla Lontoon St. Marylebonen
seurakunnan ja samaan rakennukseen sijoittuneen terveyskeskuksen yhteistyötä
tutkimaan, todensi masentavasti jo ennalta selvän lopputuleman. Vain harvat
työntekijät pystyivät kulkemaan kummassakin leirissä, joiden välillä ja
niiden sisälläkin oli väliin miltei vainoharhainen sävy, ihmiset vaihtuivat,
jatkuvuus pirstoutui, tyypillinen julkisrahoitteisen organisaation sisäisesti
ja ulkoisesti sidonnainen keskivertosekametelisoppa venyi ja paukkui. Alkunäyn
hahmottelema yhteys jäi sirpaleiksi, unelmat unelmiksi.
"Rissanen tuo nämä tulokset julki muun tekstin seassa huomaamattomasti
('Matkan tulokset'-loppuluku ei puhu tuloksista vaan on pelkkää retoriikkaa)
peittäen sen tarkoin toisarvoiseen dataan ja pitkiin jumalafilosofioihinsa.
Hänestä saattoi olla hiukan noloa sanoa suoraan matkansa maksajalle jotta
"läskiks meni nekin dialogit". Laajempaa annettavaa kirkon työlle
ei kokonaisvaltaisesta lääketieteestä löytynyt, syy sysissä ja sepissä
eli pienissä ihmisissä omien elämänhistorioidensa aitauksissa, joita ei
kaada mikään 'kokonaisvaltainen lähestymistapa'.
Rissanen vaikuttaa teoreetikolta, joka kaihoisana luo katseensa ihanteittensa
taivaan tavoittamattomaan kuuhun, vilkaisee sitten alas ihmisten kaupunkien
sairauteen, huokaisee surumielisesti, ripauksen kyynisesti, katoaa sitten
taas tutkijakammionsa hiljaisuuteen.
Markku Siivola